7.1 Arvioinnin tehtävä ja oppimista tukeva arviointikulttuuri

7.1 Arvioinnin tehtävät ja oppimista tukeva arviointikulttuuri

7.1 Arvioinnin tehtävät ja oppimista tukeva arviointikulttuuri

Perusopetuslain mukaan[46] arvioinnin tehtävänä on ohjata ja kannustaa opiskelua sekä kehittää
edellytyksiä itsearviointiin. Oppimista ja työskentelyä tulee arvioida monipuolisesti
Nämä arvioinnin tehtävät ovat perusopetuksen arviointikulttuurin kehittämisen lähtökohtia
myös aikuisten perusopetuksessa.

Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, minkälaisen käsityksen opiskelija muodostaa itsestään
oppijana ja ihmisenä. Erityisen suuri merkitys on opettajan antamalla palautteella. Arviointi
ja palautteen antaminen ovat opettajan käytössä olevia pedagogisia keinoja opiskelijan oppimisen
ohjaamisessa ja tukemisessa. On tärkeää, että aikuisten perusopetuksessa kehitetään
arviointikulttuuria, jonka keskeisiä piirteitä ovat
• rohkaiseva ja yrittämään kannustava ilmapiiri
• opiskelijoiden osallisuutta edistävä, keskusteleva ja vuorovaikutteinen toimintatapa
• opiskelijan tukeminen oman oppimisprosessinsa ymmärtämisessä sekä opiskelijan
edistymisen näkyväksi tekeminen koko oppimisprosessin ajan
• arvioinnin oikeudenmukaisuus ja eettisyys
• arvioinnin monipuolisuus
• arvioinnin avulla saadun tiedon hyödyntäminen opetuksen ja muun koulutyön
suunnittelussa sekä opiskelijan jatko-opiskelu- ja uravaihtoehtojen suunnittelussa
• kotoutumisprosessin tukeminen.

Opettajat huolehtivat siitä, että opiskelijat saavat alusta lähtien onnistumisen kokemuksia
sekä oppimista ohjaavaa ja kannustavaa palautetta. Epäonnistumiset tai virheelliset ratkaisut
ovat osa oppimisprosessia ja niitä hyödynnetään opetuksessa oppimista edistävällä ja
opiskelijoita kunnioittavalla tavalla. Opiskelijoita ohjataan myös vertaisarviointiin ja kannustetaan
antamaan rakentavaa palautetta toisilleen ja opettajille erilaisissa oppimistilanteissa.
Opiskelijoiden edellytyksiä itsearviointiin ja itsearviointitaitoja kehitetään vähitellen.

Opiskelijalla on oikeus saada tietoa arviointiperusteista ja niiden soveltamisesta opiskelijan
arviointiin[47]. Opiskelijalle annetaan riittävän usein tietoa opintojen edistymisestä. Opettajan
ja opiskelijan yhteiset keskustelut edistävät keskinäistä luottamusta sekä antavat tietoa oppimisen
tavoitteista ja opiskelijan tilanteesta. Alaikäisten opiskelijoiden huoltajien kanssa
tehtävä yhteistyö on tärkeää.

Arviointi on myös opettajan itsearvioinnin ja oman työn reflektoinnin väline. Opettajat voivat
hyödyntää arvioinnin avulla keräämäänsä tietoa suunnatakseen toimintaansa ja opetusta
opiskelijan tarpeiden mukaisesti.

[46] Perusopetuslaki
[47] Perusopetusasetus 10 § ja 13 §

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä