Järjestyssäännöt

Järjestyssäännöt

Näitä järjestyssääntöjä noudatetaan kouluaikana. Kouluaikaa ovat työjärjestyksen mukaiset oppitunnit ja koulun järjestämät tilaisuudet oppituntien ja koulualueen ulkopuolella.

Käytös

  • Opettelen kohteliaat käytöstavat ja noudatan niitä.
  • Edistän työrauhaa ja toisten kouluyhteisön jäsenten viihtyvyyttä omalla käytökselläni.
  • Kunnioitan toisen yksityistä omaisuutta.
  • Tuon kouluun rahaa, makeisia ja muuta yksityistä omaisuutta vain aikuisten kanssa sovitusti.
  • Kunnioitan jokaisen fyysistä koskemattomuutta.
  • Noudatan opettajien ja muun henkilökunnan ohjeita.
  • Pyrin tulemaan toimeen kaikkien oppilastovereideni kanssa.
  • Muistan hyvät ruokailutavat. Käyttäydyn hillitysti, tutustun rohkeasti uusiin makuihin ja otan ruokaa sen verran, kuin jaksan syödä.

Oppitunnit

  • Huolehdin koti- ja koulutehtävistäni.
  • Keskityn opetukseen.
  • Pidän hyvää huolta kirjoista ja muista opiskeluvälineistä.
  • Työskentelen ahkerasti ja annan työrauhan muille.
  • Turmeltuani tahallisesti koulun omaisuutta joudun korvaamaan sen.
  • Teen oman osani yhteisistä asioista.
  • Liikuntatunneilla käytän tilanteeseen sopivia vaatteita ja jalkineita.

Välitunnit

  • Menen viivyttelemättä välitunnille ja tulen sisään rauhallisesti.
  • Käytävillä kävelen.
  • Pysyn piha-alueella.
  • Olen varovainen pihaleikeissä enkä kiusaa toisia.
  • Lumipallojen, hiekan ja kivien heittäminen on kielletty.
  • Panen ulkoiluvaatteet siististi naulakkoon.
  • Käytän päähinettä vain ulkona.

Liikkuminen koulupäivän aikana


  • Pyöräillessäni käytän kypärää koulupäivän aikaisilla retkillä.
  • Säilytän kulkuvälineen sille varatulla paikalla.

Koulumatkasuositukset


  • Noudatan koulumatkalla liikennesääntöjä ja käytän kypärää pyöräillessä tai lautaillessa.


Häiritsevä ja turvallisuutta vaarantava oppilas

Rehtorilla ja opettajalla on oikeus fyysisesti poistaa luokkahuoneesta tai koulun alueelta sekä koulun järjestämästä tilaisuudesta sellainen oppilas, joka ei noudata aiemmin annettua poistumismääräystä. (Perusopetuslaki § 36)

Kurinpitorangaistukset

https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/kurinpitokeinot-ja-turvaamistoimenpiteet-perusopetuksessa

Kasvatuskeskustelu

Kotkan kaupungissa käytössä olevan mallin mukaan. 

Jälki-istunto

Oppilas, joka häiritsee opetusta tai muuten rikkoo koulun järjestystä, tai menettelee vilpillisesti, voidaan määrätä jälki-istuntoon enintään kahdeksi tunniksi tai hänelle voidaan antaa kirjallinen varoitus. Rangaistuksista tiedotetaan kotiin. (Perusopetuslaki § 36)

Tekemättömät tehtävät

Opettaja voi määrätä kotitehtävänsä laiminlyöneen oppilaan työpäivän päätyttyä enintään tunniksi kerrallaan suorittamaan valvonnan alaisena tehtäviä. Asiasta tiedotetaan kotiin. (Perusopetuslaki § 36)

Siivousvelvoite

Oppilas voidaan kasvatuksellisista syistä määrätä siivoamaan aiheuttamansa sotkun. (Perusopetuslaki 35 §)

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä