Poissaolot

Poissaolot

Opetuksen järjestäjän tulee seurata oppilaan poissaoloja. Huoltaja on velvollinen ilmoittamaan oppilaan poissaoloista opettajalle viimeistään kolmantena poissaolopäivänä. Ilmoitus poissaolon syystä voidaan tehdä joko kirjallisesti tai puhelimitse. Poissaololomakkeita saa koululta tai printattua allaolevasta linkistä. (Perusopetuslaki § 26)

Oppilaiden ylimääräiset lomat

Oppilaiden ylimääräiset lomat ovat viime vuosina merkittävästi lisääntyneet. Yleensä syynä on perheen yhteinen lomamatka, sillä huoltajien lomat eivät aina satu samaan aikaan koulun lomien kanssa. Pitkät poissaolot voivat aiheuttaa kuitenkin ongelmia koulutyölle etenkin, jos luokasta on samaan aikaan poissa useampia oppilaita eripituisilla lomilla, tai jos lomat sattuvat koejaksoon. Opetushan etenee koko ajan ja kokeitakin on pidettävä. Oppilaiden palattua kouluun opettaja ei välttämättä ehdi oppituntien puitteissa opettaa poissaolleita tai pitää heille rästissä olevia kokeita, koska tuolloin muiden opetus kärsii.

Perusopetuslain mukaan oppilaalla on oppivelvollisuus ja huoltaja on velvollinen valvomaan, että oppivelvollisuus toteutuu. Huoltajalla ei ole oikeutta ottaa oppilasta pois koulusta ilman lupaa. Koska koulunkäynti on oppilaan työtä, luvatonta poissaoloa on verrattava luvattomaan työstä poissaoloon. Usein ajatellaan, että luvan pyytäminen on pelkkä muodollisuus tai vain ilmoitus oppilaan poissaolosta. Kysymys ei kuitenkaan ole lomasta, vaan koulutyön keskeytyksestä, jonka aikana vastuu oppimisesta siirtyy vanhemmille. Näin ollen oppilaan on huolehdittava koulussa tehdyistä tehtävistä ja läksyistä myös loman aikana ja siten paikattava itsenäisesti loman jättämä aukko koulunkäynnissä. Esim. viikon pituisen loman tehtävämäärä voi olla varsin suuri.

Perusopetuslain mukaan opettaja voi perustellusta syystä myöntää loman enintään viideksi päiväksi. Pidempiä lomia on anottava rehtorilta. Loma-anomus tehdään pääsääntöisesti Wilman lomakkeella. Lomaa myönnettäessä edellytetään, että vanhemmat huolehtivat poissaoloajan opiskelusta. Pihkoon koulussa opettaja antaa oppilaalle pari päivää ennen lomalle lähtöä poissaoloajan tehtävät ja läksyt. Suunnitelmat eivät kuitenkaan aina toteudu muuttumattomina, joten kouluun palattuaan oppilas voi joutua jäämään koulun jälkeen suorittamaan tekemättömiä töitä tai kokeita, jos opettajalla ei ole mahdollisuutta niitä oppituntien aikana teettää tai tarkistaa. Oppilas voi joutua tekemään niitä myös muiden opettajien tunneilla, sillä opettajalla ei ole velvoitetta tai mahdollisuutta tehdä ylimääräistä työtä tai pitää ylimääräisiä kokeita poissaolijoille

Koska ylimääräiset lomat väistämättä aiheuttavat ongelmia koulutyölle ja oppimiselle, koulu toivoo, että vanhemmat yrittäisivät kunnioittaa koulun työjärjestystä ja keskittää lomansa koulun loma-aikoihin. Jollei tämä ole mahdollista, toivomme, että lomat anotaan hyvissä ajoin, ja huoltajat vastaavat läksyjen teosta annettujen ohjeiden mukaisesti poissaolon aikana.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä