7 lk kotitalous

Tervetuloa opiskelemaan kotitaloutta seiskat!

Kotitaloudessa opettelemme arjen hallintaa ja hyvinvoinnin edistämistä - taitoja, joista on hyötyä jokapäiväisessä elämässä nyt ja tulevaisuudessa. Työskentelemme luokassa itsenäisesti, pareittain ja ryhmässä ja kehitämme yhteistyötaitoja, omatoimisuutta ja vastuullisuutta työstä.

Kotitalo­utta opiskelevat kaikki 7-luokkalaiset kolme oppituntia viikossa, sen jälkeen kotitlaoutta voi opiskella valinnaisaineena. Valinnnaisaineena kotitaloutta on kahdeksannella ja yhdeksännellä luokalla 2 tuntia viikossa, lisäksi kotitaloudella ja kielillä on yhteinen valinnaisaine 9-luokkalaisille. 

Syksy: Harjoitellaan kotitalouden perustaitoja

Alussa keskustellaan kotitalouden toiminnan kannalta tärkeistä asioista: yhteistyötaidoista, ajankäytön suunnittelusta, kotitöiden jakamisesta ja viisaiden valintojen tekemi­sestä. Opiskellaan terveellisten elintapojen merkitystä, ruoan­valmistuksen ja puhtaanapidon perusmenetelmiä ja elintarvikkeiden käsittelyä ja säilytystä. Tutustutaan joulun ruokaperinteeseen, leivotaan pipareita ja joulutorttuja ja pohditaan joulunajan valmisteluita ja työnjakoa.

Kevät: Kuluttajatietoa, tekstiilihuoltoa ja terveellisiä valintoja

Perehdytään suunnitelmalliseen ostosten tekoon ja kuluttamiseen sekä tekstiilien hoitoon, suunnitellaan ryhmätyönä ateria ja kehitetään ruoanvalmistustaitoja.Opetellaan erilaisten liha- ja kalaruokien ja leivonnaisten valmistusta ja perehdytään vuotuisten juhlien ruokaperinteeseen ja juhlien järjestämiseen. Harjoitellaan terveellisiä ruokailutottumuksia ja ruokavalintoja esimerkkitehtävien ja ruoanvalmistuksen avulla.

Opiskellaan tekstiilihuoltoa, vaatehuoltopassit kotitehtävinä. Käydään läpi kodin eri tilojen puhdistusmenetelmät ja siivousvälineet ja pohditaan siivoustarpeeseen vaikuttavia tekijöitä. Ympäristön viihtyisyyden lisääminen ja luonnonvarojen säästäminen ovat olennainen osa kotitalousopetusta.

 

 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä