Luin Hallie Rubenholdin kirjan Viisi: Viiltäjä-Jackin tuntemattomat uhrit. Kirjan on suomentanut Mari Janatuinen. Se on julkaistu 2020 Atenan toimesta. Kirja kertoo viidestä Viiltäjä-Jackin uhrista, antaen heille kasvot. Kirja koostuu johdannon sekä johtopäätöksien lisäksi viidestä osiosta. Jokainen osio on pyhitetty yhdelle Viiltäjä-Jackin uhrille. Jokaiselle heistä annetaan mahdollisuus tulla nähdyksi, muunakin kuin ala-arvoisena köyhänä naisena. 

“Viiltäjä-Jack tappoi prostituoituja - näin on aina uskottu, mutta ei ole mitään kiistattomia todisteita siitä, että kolme hänen viidestä uhreistaan olisi edes ollut prostituoituja.”, toteaa Rubenhold kirjansa johdannossa. Rubenholdin tavoitteena on kirjan edetessä keskittyä avaamaan veriteon viiden uhrin tarinoita. Tykkään itse lukea paljon tosi elämän rikoksista kertovia kirjoja, joissa useasti keskitytään rikosten tekijään. Tästä johtuen oli kivaa vaihtelua lukea kirjaa, jossa keskityttiin uhreihin. 

Uhreihin kohdistuu helposti tietynlaista stigmaa yhteiskunnassamme. Tämä ei ole uusi ilmiö, näin ihmismieli on aina tehnyt. Helposti alamme pohtimaan mitä uhriksi joutuneet olisivat voineet tehdä toisin, jotta vaaralliset tilanteet voitaisiin välttää. Näin tapahtuu muidenkin rikosten kohdalla, ei pelkästään henkirikoksissa. Jos henkilö esimerkiksi ryöstetään, yleensä ensimmäisenä pohdimme, oliko ryöstetyllä arvokkaita asusteita tai merkkivaatteita päällään rikoksen tapahtuessa. 

Samaa tapahtui jo 1800-luvulla, johon kirjassa kerrotut henkirikokset sijoittuvat. Kun Viiltäjä-Jackin murhat tulivat kaikille ilmi, tämä salaperäinen murhaaja sai kaiken huomion mediassa. Uhreista ei uutisoitu, vaan heistä puhuttiin pelkkinä prostituoituina. Prostituoiduksi kutsuminen antoi uhreille leiman. Se sai uhrit näyttämään yhteiskunnan silmissä likaisina ja arvottomina. Ihmisinä, kenen kuoleman ei pitäisi ketään hätkäyttää. Olivathan he itse valinneet huumeiden, alkoholin, ja itsensä myymisen tien.  

Jos uhrien tarinoihin syventyy tarkemmin, saa kuitenkin tietää heidän olevan jotain muuta. Osa heistä ei edes ollut prostituoituja. Kaikki heistä, työstään riippumatta, olivat tyttäriä ja sisaria, jotka vain sattuivat syntymään köyhään perheeseen. Heistä kaikki turvautuivat päihteisiin, pakoillakseen omien elämien tuomia murheita. Se, että he olivat varattomia ei tarkoita, että he olisivat ala-arvoisia saatikka prostituoituja. Prostituoidut ovat ihmisiä, jotka tekevät työtään. Kaikki prostituoidut eivät ole köyhiä ja kaikki köyhät eivät ole prostituoituja. “Kun nainen tekee jotakin poikkeavaa, naisellisuuden normia rikkovaa, olipa se sosiaalisessa mediassa tai kuningatar Viktorian aikaan kadulla, jonkun on palautettava hänet hiljaisen hyväksynnän tuella ruotuun.”, kertoo Rubenhold kirjan johtopäätökset osiossa aivan kirjan loppupuolella. Olen kirjailijan kanssa samaa mieltä, normeja saa ja tulee rikkoa. Sen ei kuuluisi aiheuttaa stigmaa ihmisten ympärille. 

“Kun uhrit leimataan “vain prostituoiduiksi” Pollysta, Anniesta, Elizabethista, Katesta ja Mary Janesta kirjoittavat voivat vielä nykyäänkin jatkaa heidän arvostelemistaan, seksualisoimistaan ja epäinhimillistämistään.” Kirja rikkoo hyvin stigmoja prostituoitujen, varsinkin Viiltäjä-Jackin uhrien ympäriltä. Uhreista saa ja pitääkin kertoa useasta eri näkökulmasta, eikä heitä saa ahtaa tiettyyn lokeroon parin seikan takia.