Kellokosken prinsessa on teos, joka kertoo esimerkkitapauksen mielisairauksien vaikutuksista ihmiseen ja niiden hoitamisesta. Teos kertoo Anna Lappalaisen eli prinsessan tositarinan. Vuonna 1896 syntynyt Lappalainen sairastui jo nuorena skitsofreniaan. Pian hänelle kehittyi voimakas ja koko elämänsä ajan kestänyt ajanjakso, jonka mukaan hän oli kuninkaallinen, Prinsessa. Teos on Terhi Siltalan ja Ilkka Raitasuon tekemänä ja se on julkaistu vuonna 2010.  

Kirjaa lukiessa huomioni keskittyi prinsessan maailmaan ja yhteiskuntaan. Prinsessalla oli vaikea lapsuus ja hän eli aikoja pois äitinsä luonta. Rahasta oli myös tiukkaa. Prinsessa yritti myös kouluttautua mutta se oli vaikeaa. Hän kerkesi myös olla hetken naimisissa. Hän sairastui vähitellen skitsofreniaan ja loi oman kuninkaallisen maailmansa. Prinsessa vietti käytännössä koko elämän mielisairaaloissa ja häntä yritettiin hoitaa monin eri menetelmin mutta tuloksetta. 

Luulen, että prinsessuus antoi kyseiselle ihmiselle itselleen merkityksellisen identiteetin ja aseman, jonka kautta hän kykeni elämään omaa elämään ja uskoi sen todeksi. Periaatteessa prinsessuus oli tapa, jolla hänen rikkinäinen menneisyytensä sai eheytyä. Prinsessa koki saavansa apua prinsessuudesta “Potilastovereidensa tavoin myös Annalla täysi työ raivata osastolla itselleen asema, jotta hän selviäisi ongelmineen uudessa ympäristössä. Hän koki saavansa aatelisuudesta ja ylhäisten ihmisten tuntemisesta tähän apua ja korosti omaa erityisyyttään entistä enemmän”.  

Prinsessa tarina on oiva esimerkiksi yhteiskunnan ennakkoluuloista. Kuten kirjassa sanotaan “Annan sairastumisen aikaan skitsofrenia, joka kansanomaisemmin tunnettiin jakomielitautina, oli pelottava sairaus, ja mielisairaaloita sekä niiden potilaita kohtaan esiintyi monenlaisia harhakäsityksiä ja ennakkoluuloja”. Yhteiskunta leimasi prinsessan hulluksi mutta prinsessa kuitenkin valloitti ihmiset hänen lämpimällään persoonallaan. Kellokosken mielisairaalassa hän käytti värikkäitä vaatteita ja koruja ja puhutteli sairaalan työntekijöitä ja muita potilaita kuninkaallisilla titteleillä. Prinsessa tuli tunnetuksi positiivisuudellaan Kellokosken kylällä.  

Mitä jos hoitohenkilökunta olisi pystynyt nujertamaan hänet? Luulen, että Anna Lappalainen olisi päätynyt ennen aikaiseen itsemurhaan. Teoksessa kerrotaan “potilaan paranemismahdollisuuksia pidettiin tuolloin verrattain toivottomina, eikä tämä juuri rohkaissut suuntaamaan voimavaroja hoitoyrityksiin tai tutkimuksiin. Niinpä keskityttiin oireiden lievittämiseen, turvallisen ympäristön luomiseen ja kohtuullisen toimintakyvyn palauttamiseen ja ylläpitoon”. Eli Annan parantuminen ei olisi ollut välttämättä edes mahdollista.