Kevään 2021 Ylioppilaan puhe

5.6.2021 Anna Raatikainen

Arvoisa juhlaväki. Rehtorit, opettajat ja läheiset siellä livestriimin toisella puolen. Sekä erityisesti kevään 2021 ylioppilaat.

Me teimme sen! Kolme tapahtumatäyteistä ja erilaista vuotta ovat nyt päätöksessä kuin silmän räpäyksessä. Olen todella otettu, että pääsen puhumaan meidän kaikkien puolesta tästä kokemuksesta, joka herättää meissä jokaisessa varmasti paljon erilaisia tunteita. Toivon kuitenkin, että jokaisen päällimmäisenä tunteena on juuri tänään ylpeys. Ylpeys itsestään ja omista saavutuksistaan. Koska tämä päivä on meidän ja ainoastaan meidän.

Tänä keväänä valmistuvat ylioppilaat ansaitsevat mielestäni kaiken kunnian ja kiitoksen omasta menestyksestään. Valmistumme nimittäin erittäin poikkeuksellisissa oloissa kuten varmaan itsekin tiedätte. Olemme näiden kolmen vuoden aikana kokeneet paljon yhdessä sekä erikseen. Saavuimme vastaremontoituun Karhulan lukioon syksyllä 2018 tietämättä mitään siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Saimme vihdoin enemmän vapauksia päättää opinnoistamme ja niiden monimuotoisuudesta. Pääsimme tutustumaan moniin uusiin ihmisiin. Pääsimme itse kasvamaan ihmisinä. Lukiotaipaleemme kakkosvuoden kohokohdaksi nousi suuri taistelu kuntamme päättäjiä vastaan lukiomme kohtalosta. Selätimme kuitenkin lohikäärmeen ja saimme jälleen säilyttää tämän rakennuksen ja kaiken, mitä se pitää sisällään. Ja sehän pitää sisällään harvinaisen paljon kaikkea. 101-vuotias koulumme on täynnä muistoja ja kokemuksia, enkä usko, että meistä kukaan haluaisi jonain päivänä kuulla, ettei sitä enää ole. Kakkosvuoden lopussa alkoikin maailmanlaajuinen kriisi, joka on muovannut abivuottamme ennennäkemättömällä tavalla. Olemme eläneet epävarmuudessa jo yli vuoden, mutta on yksi asia, josta voimme olla aivan varmoja. Saamme tänään painaa ylioppilaslakin päähän ja pitää sitä kunnialla.

Ylioppilaan statuksen lisäksi meitä jokaista yhdistää moni asia. Olemme käyneet saman lukion. Valmistumme samaan aikaan. Olemme kaikki analysoineet hyttysten luomaa uhkakuvaa lukutaidon kokeessa. No ei suinkaan. Mutta olemme kuitenkin kokeneet monta asiaa yhdessä, joista osa on johtanut juuri tähän hetkeen. Olen itse saanut kunnian toimia lukiomme opiskelijakunnan hallituksessa viimeiset kolme vuotta ja auttaa tehostamaan opiskelijoiden välistä yhteisöllisyyttä järjestämällä erilaisia teemapäiviä ja tempauksia. Koenkin, että meidän vuosiluokkamme suurimmat yhteisöllisyyden lähteet ovat olleet erinäisten tapahtumien järjestämisessä. Kakkosluokalla tanssimme wanhojen tanssit, jotka katsomostakin näyttivät erittäin ihanasti suunnitelluilta. Abivuonna juhlistimme tj100-päivää yöpuvuissamme ja pääsimme pitkän odottelun jälkeen järjestämään penkkaritkin! Itselleni penkkareiden järjestäminen oli ehdottomasti yksi omien lukiovuosieni kohokohdista. Pieni joukko meistä kerääntyi yhteen ja järjesti aivan loistavat penkkarit erittäin lyhyellä varoitusajalla ja uskon, että se kertoo meistä ihmisinä erittäin paljon. Me oikeasti jaksamme ja teemme parhaamme hankalissakin tilanteissa. Ainakin melkein aina.

Vielä yksi asia meitä yhdistää. Tämä asia ei valitettavasti ole yhtä positiivinen kuin yhteiset tapahtumat ja muistot, mutta se on silti tärkeä. Opiskelijoiden kokemasta uupumuksesta on keskusteltu kiivaasti kuluneen vuoden aikana ja koen, että tekisin väärin, jos en puhuisi tästä itsekin. Ylioppilaskirjoitukset ovat monelle nuorelle elämän suurin haaste ja se, että siitä on tehty armoton kymmenen laudaturin kilpailu, on mielestäni aivan järjetöntä. Tästä syystä haluan korostaa niin paljon kuin vain mahdollista, että ylioppilastodistuksessanne olevat kirjaimet ovat vain sitä. Kirjaimia. Niille ei saa antaa lupaa määritellä omaa ihmisarvoa. Meistä jokainen on tehnyt suuren työn omien arvosanojensa eteen vaikkei se tuntuisi aina siltä. Jokaisen ylioppilastodistuksen takana on viisas ihminen. Koska mitä viisaus oikeasti tarkoittaa? Sille ei tieteessäkään ole löydetty yksiselitteistä määritelmää, joten miksi meidän kuuluisi ajatella, että yksi paperi kertoisi omastamme mitään. Se, että voimme edes seisoa tämä todistus kädessä ja lakki päässämme on aivan huikea saavutus. Haluan myös muistaa niitä, jotka eivät valmistu kolmen vuoden tavoiteajassa meidän kanssamme. Jokainen heistäkin ansaitsee olla sanattoman ylpeä itsestään.

Vaikka olemmekin tehneet suurimman osan työstä itse, haluan myös kiittää kaikkia opettajiamme heidän upeasta opetuksen tasostaan sekä kärsivällisyydestään. Ilman heitä, minun olisi hankala kuvitella itseäni tässä lavalla. Olen ikuisesti kiitollinen jokaiselle opettajallemme heidän jakamistaan opeista, vaikka ne välillä menivätkin ohi oman oppiaineen. Olemme oppineet heiltä matematiikan, äidinkielen ja historian kaltaisten oppiaineiden lisäksi paljon elämästä. Mieleeni on jäänyt psykologian ja uskonnon opettajamme Jarno Syrjäläisen sanonta ennen jokaista hänen pitämäänsä koetta: ”Kaikki on valmista”. Mietin pitkään, mitä hän noilla sanoilla tarkoitti, mutta nyt alan ymmärtämään. Kaikki todella on valmista. Olemme tehneet kaiken työn, mihin pystyimme ja se on johtanut meidät tähän hetkeen. Uskon, että jokainen meistä on oppinut Karhulan lukiosta paljon eri oppiaineiden lisäksi itsestään, muista ja tästä maailmasta. Tästä syystä haluan kiittää opettajakuntaamme siitä, että he ovat valmistaneet meidät vastaamaan tulevaisuutemme haasteisiin fiksusti ja tarmokkaasti.

Mitäs nyt sitten? Tähän on monta vastausta. Osa meistä aloittaa uuden taipaleen korkeakoulussa. Osa meistä muuttaa toiselle paikkakunnalle. Osa meistä jää tänne. Jokainen näistä eri poluista on yhtä tärkeä ja upea. Toivon kuitenkin, että juuri nyt te kaikki menette ja juhlitte itsenne kumoon, koska sen olette ansainneet. Erityisen isot kiitokset kaikille teille yleisössä oleville ylioppilaille. Vaikka emme olisikaan kaikki keskenämme parhaimpia ystäviä, olemme silti olleet toistemme tukena kaikki nämä vuodet.

Kiitos.