Aboriginaalien ja brittien kohtaaminen
Tämä oli vastoin asutusteoreetikkojen ja poliitikkojen tahtoa, jotka olivat yhtä mieltä siitä, että uudisasutuksen oli kehityttävä tiiviisti ja asteittain. Maan valtaus Uuden Etelä-Walesin 19 ”kreivikunnan” ulkopuolelta kiellettiin, mutta lampaanhoitajat eivät siitä välittäneet. He loivat Australian. He etenivät etenemistään vastustamattomasti. Alkuasukkaat olivat liian heikkoja tekemään todellista vastarintaa, eivätkä viranomaiset pystyneet heitä pidättämään. Ja näistä ”squattereista”, jotka ottivat haltuunsa isännättömän maan, tuli suurta väkeä. Tulevaisuus ja edistys oli heidän. Vuonna 1836 säädettiin lopulta laki, joka myönsi heille oikeuden heidän hallussaan oleviin alueisiin valtiolle suoritettavaa maksua vastaan. Myöhemmin tällainen maksu määrättiin myös lampaista. Vuonna 1844 maanomistajat velvoitettiin ostamaan omistusoikeus maahansa.
Lähde: Kansakuntien vaiheet. Maailmanhistoria vanhasta ajasta nykypäiviin. V osa. Itä-Eurooppa/Aasia/Amerikka/ Australia/Etelä-Afrikka. WSOY 1953