Entisinä sota-aikoina ei tässä maassa hyvillä mielin katseltu venäläisiä, sillä he tulivat sil­loin vihol­lisina; mut­ta nyt he tulevat ystävinä, naapureina ja liittolaisina. Ja vaikka he mo­nessa suhteessa ovat toisenlaisia kuin tämän maan kansa ja puhuvat keskenään omaa venäläistä kieltään, jota ei ole helppo oppia, tulevat he hyvin toimeen maan asukkaiden kanssa. Sillä venäläiset ovat ahke­ria, ilomielisiä, hyväsopuisia ja lapsia ra­kas­tavia; heillä on virkeämpi luonne kuin suoma­laisilla, he rakastavat soittoa ja laulavat mielellään. Hei­dän joukossaan on monia, jotka sääs­täväi­syy­del­lään ovat tulleet rikkaiksi, ja monta, jotka ovat tehneet hyvää köyhille. Joskus näet venäläisen sota­miehen jakavan ison leipä­kak­kunsa köy­hille, pitävän talon­pojan lapsia polvillaan ja laulavan heil­le vieraskielisiä lau­lujaan.
Lähde: Zacharias Topelius, Maamme kirja, 1985 (alkuteos vuodelta 1875).

Katkeramielisyys Venäjän hallitusta ja vallanpitäjiä kohtaan, paisukoonpa se miten suu­reksi ta­han­sa, ei saa meitä koskaan unohtamaan sitä tosiasiaa, että Venäjän kansa, huo­limatta hir­veän raskaista taakoistaan, on jo antanut ihmiskunnalle sivistysarvoja, niin suuria, että ne tulevat aina mainittaviksi silloin, kun mainitaan inhimillisen kulttuurin suu­rimmat ennä­tykset. – – Tuossa laajassa valtakunnassa asuu vapaudenhaluinen kansa, joka kahleistaan huolimatta on tuon tuostakin kantanut suuria uhreja vapauden jumalat­taren alt­tarille. Me emme tule suinkaan kos­kaan unohtamaan, että tämä sama kansa on jopa suorastaan verensä hinnalla ostanut meille suomalaisille joitakin levähdys­hetkiä ja pakot­tanut Venäjän hallituksen jolloinkin myöntämään meille joitakin oikeuksia. – – Me tie­dämme ja olemme elävästi vakuutettuja siitä, että tämä sama kansa, jolla ei ole mitään osaa Venäjän hallituksen rosvous­suunni­telmissa, tulee kerran, kunhan se itse vapautuu sortajistaan, antamaan meille takaisin kaiken sen, minkä Venäjän hallitus nyt meiltä mah­dol­lisesti vie.
Lähde: Suomen Sosialidemokraattisen puolueen kansanedustajan Yrjö Mäkelinin puhe eduskunnassa 5.4.1910.

Suomen ja Venäjän suhde on ensi sijassa ollut epäsuhde, pienen ja suuren, köyhän ja rikkaan, vähä­väkisen ja mahtavan epätasainen suhde. – – Toisena pääpiirteenä Suomen ja Venäjän suh­teissa on ollut vihollisuus, maantieteellinen ja historiallinen vastakkaisuus, mait­ten, rotujen, us­kon­tojen, sivistyksen, tapain, valtio­lai­tosten – kaiken yleinen ja jyrkkä eri­laisuus. Koko Euroo­pasta, koko maailmasta, tuskin voidaan löytää kah­den naapurin välillä syvem­pään kaivettua juo­paa kuin se, joka erottaa Suomen Venäjästä. Jos missään voi puhua perivihollisuudesta, voi siitä puhua täällä.
Lähde: Kansanedustaja ja professori Väinö Voionmaa, Suomen uusi asema. Maantieteellisiä ja historiallisia peruspiirteitä, 1919.

Jo pelkästään Venäjän kansan olemassaolo on sulkuna ihmiskunnan kehitykselle. Suun­nat­to­man luku­mää­ränsä ja sikiäväisyytensä takia on se arvaamattomana uhkana länsi­maiselle sivis­tykselle. Noin 300 vuoden kuluttua se on lukumäärältään suurempi kuin kaikki Euroopan kansat yhteensä. Liejuvirtana se tulvii ympä­rilleen, uhaten haudata kan­san toisensa jälkeen allensa, kuten se on historian alusta tehnyt monelle Suo­men hei­molle ja oli jo vähällä tehdä Suo­mel­lekin. Miksi on Venäjän kansa sitten niin ala-arvois­ta ja vihat­tavaa? Missä on perussyy kaikkeen tähän? Syy on kansan luonteessa. Venäläisiltä puuttuu sivistys­kansan perus­omi­nai­suus – edes­vastuun­tunne. Ilman sitä ihminen ei ole ihminen, vaan eläin. Siksi ei ryssä ole kos­kaan kyen­nytkään valtiota raken­tamaan eikä inhi­millistä kulttuuria eteenpäin vie­mään.
Lähde: Akateemisen Karjala-Seuran (AKS) perustajiin kuuluva Reino Vähäkallio kokoomateoksessa Ryssästä saa puhua vain hammasta purren, 1922.

Tarvitaan suhteidemme parantamista ja koko asenteemme muuttumista Neuvosto­liittoon. Olem­me saa­vut­ta­neet vapauden ja itsenäisyyden suuren naapurimme suostu­muksella, ja mei­dän on niin toimittava, että ystävälliset ja luottamukselliset suhteet vapaan Suomen ja Neu­vosto­liiton välillä vahvistumistaan vah­vistuvat. Meidän ulko­politiik­kamme ei saa koskaan tule­vai­suudessa mennä Neuvostoliittoa vastaan, ja tästä lujasta kannastamme meidän täytyy saada itäinen naapurimme vakuutetuksi. Sana ”peri­vihol­linen” on kerta kaikkiaan unoh­det­tava. Tästä kaikesta alkaakin Suomen kansa luullakseni nyttemmin olemaan yksi­mielinen. – – Meidän täy­tyykin saada suuri itäinen naapurimme vakuutetuksi koko Suomen kansan vil­pit­tömästä pyrki­myk­sestä pysyväisiin ystävällisiin suhteisiin sekä luot­tamuk­sel­liseen ja rau­hal­liseen yhteis­työhön maittemme välillä.
Lähde: Pääministeri Juho Kusti Paasikiven radiopuhe 15.3.1945. Eero Saarenheimo (toim.), Suomen presi­dentit puhuvat, 1967.