Ryhmä 2

Mittaaminen


✏️✏️✏️✏️✏️✏️✏️✏️✏️✏️✏️✏️✏️✏️✏️✏️✏️

✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️

✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️

✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️✂️

📏📏📏📏📏📏📏📏📏📏📏📏📏📏📏📏📏

📏📏📏📏📏📏📏📏📏📏📏📏📏📏📏📏📏

📏📏📏📏📏📏📏📏📏📏📏📏📏📏📏📏📏

📏📏📏📏📏📏📏📏📏📏📏📏📏📏📏📏📏

📏📏📏📏📏📏📏📏📏📏📏📏📏📏📏📏📏

Mittaamistehtävän jälkeen ulkoilua omalla pihalla.
🪣🪣🪣🪣🪣🪣🪣🪣🪣🪣🪣🪣🪣🪣🪣🪣🪣

🪣🪣🪣🪣🪣🪣🪣🪣🪣🪣🪣🪣🪣🪣🪣🪣🪣

🪣🪣🪣🪣🪣🪣🪣🪣🪣🪣🪣🪣🪣🪣🪣🪣🪣

Satu piirtäminen 🎨🖌

🌈🌈🌈🌈🌈🌈🌈🌈🌈🌈🌈🌈🌈🌈🌈🌈🌈

Lapset kuuntelet kirjan.

Sitten heille annettiin vesivärit ja tehtävänä oli piirtää jokin asia sadusta, mikä heidän mieleen jäi.


🖌🎨🖌🎨🖌🎨🖌🎨🖌🎨🖌🎨🖌🎨🖌🎨🖌

🎨🖌🎨🖌🎨🖌🎨🖌🎨🖌🎨🖌🎨🖌🎨🖌🎨
🖌🎨🖌🎨🖌🎨🖌🎨🖌🎨🖌🎨🖌🎨🖌🎨🖌

🖌🎨🖌🎨🖌🎨🖌🎨🖌🎨🖌🎨🖌🎨🖌🎨🖌
🌈🌈🌈🌈🌈🌈🌈🌈🌈🌈🌈🌈🌈🌈🌈🌈🌈

🌈🌈🌈🌈🌈🌈🌈🌈🌈🌈🌈🌈🌈🌈🌈🌈🌈

🌈🌈🌈🌈🌈🌈🌈🌈🌈🌈🌈🌈🌈🌈🌈🌈🌈

Bee Bot robotti 🐝

Päivän aiheena oli koodaus Bee Bot robotteja apuvälineenä käyttäen.

🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝

🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝

Kulkureitti piirretty keltaisella.
🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝

🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝

Bee Bottia voi ohjelmoida osoittamaan oman nimen kirjaimia.
🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝

Erilaisten hedelmien maistelua 🍇🍍🍌🍐

Aamupiirin aikana lapset leikkivät yhdessä.

Harjoittelimme koodausta.



"Aherruksen" jälkeen meillä oli ihania herkkuja.

🍇🍐🍊🍌🍍🍇🍐🍊🍌🍍🍇🍐🍊🍌🍍🍇🍐

🍉🍇🍉🍇🍉🍇🍉🍇🍉🍇🍉🍇🍉🍇🍉🍇🍉

🍊🍐🍉🍊🍐🍉🍊🍐🍉🍊🍐🍉🍊🍐🍉🍊🍐

🍌🍎🍉🍊🍇🍏🍇🍈🍌🍍🥭🍑🍐🍈🍌🍋🍊

Herkuttelun jälkeen ulkoilimme lähimetsässä.
🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲

Tytöillä oli oma toimiva koti, jossa oli kivasti mietitty eri tarpeita.






🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲

Erilaiset ammatit

Tänään aiheena oli erilaiset ammatit. Lapset kertoivat ja piirsivät kuvat omien vanhempiensa ammateista.
👨‍🌾👩‍🌾👨‍🍳👩‍🍳👨‍💻👩‍💻👨‍🎤👨‍🚒👮‍♂️👮‍♀️👩‍🏫🧑‍🏫💆‍♀️💇‍♀️🧑‍💻👩‍🔬🧑‍💻


💼 🗂✂️🔒🔑🪓 👟🛍👡🎶🎷🎤👜⚽️🎾🎨🧶


🚂🚃🚑🚒🚓🚕🚜🚙🛵🛴🏍⛵️🛶🛳✈️🚁🪂





Seuraavana mietinnän aiheena oli....
" Mikä minusta tulee isona?"

Toiveammateiksi lapset nimesivät:
2×Sotilas, rekkakuski, kotiäiti, lastenhoitaja, lastentarhanopettaja, oman baari BistroV, liikunnanopettaja, jalkapalloilija, ratsastaja, posteljooni ja kampaaja.

Prinsessa 👸ja prinssi 🤴 juhlat.

👸👸👸👸👸👸👸👸👸👸👸👸👸👸👸👸👸
Alussa leikimme Valtakunnassani- leikkiä.

🫅🤴🫅🤴🫅🤴🫅🤴🫅🤴🫅🤴🫅🤴🫅🤴🫅


Prinssi kumartaa kauniisti prinsessan edessä ja kysyy kohteliaasti.













🫅🤴🫅🤴🫅🤴🫅🤴🫅🤴🫅🤴🫅🤴🫅🤴🫅

Prinsessojen- ja prinssien kruunut 👑👑

Torstaina vietämme prinsessojen ja prinssien päivää. 
Näin toteutamme lasten toiveita, joita kyselimme eskarin alkaessa.

Ensin lapsi valitsi haluamansa värin kruunulle, sitten hän leikkasi saksilla mallin mukaisesti. 


Mieleisen värin etsiminen kruunun koristeeksi.

Lopuksi pehmoiset pallerot liimattiin.

👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑

👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑

Askartelun jälkeen kävimme kävelyretkellä.
🪱🪱🪱🪱🪱🪱🪱🪱🪱🪱🪱🪱🪱🪱🪱🪱🪱

Lapset laskivat, että kävelyretken aikana he olivat nähneet 63 kastematoa. Kastemadot olivat tulleet asfaltille haukkaamaan happea, koska sadevesi täyttää madon kulkureitit mullassa.
🪱🪱🪱🪱🪱🪱🪱🪱🪱🪱🪱🪱🪱🪱🪱🪱🪱

🪱🪱🪱🪱🪱🪱🪱🪱🪱🪱🪱🪱🪱🪱🪱🪱🪱

Lapset tarkastelivat ottamiaan valokuvia.

Ulkoilimme eskarin omalla pihalla.


🚲🚲🚲🚲🚲🚲🚲🚲🚲🚲🚲🚲🚲🚲🚲🚲🚲
Sisällä katsoimme lasten itse ottamia valokuvia . Kuvat otettiin metsäretken maisemista.

🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞

🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞
🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞

🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞

Jumppapäivä

🏃‍♀️🏃🏃‍♂️🏃‍♀️🏃🏃‍♂️🏃‍♀️🏃🏃‍♂️🏃‍♀️🏃🏃‍♂️🏃‍♀️🏃🏃‍♂️🏃‍♀️🏃





🏃‍♂️🏃🏃‍♀️🏃‍♂️🏃🏃‍♀️🏃‍♂️🏃🏃‍♀️🏃‍♂️🏃🏃‍♀️🏃‍♂️🏃🏃‍♀️🏃‍♂️🏃

Lelupäivä🪅🎲🧩🧸🪅

🪅🪅🪅🪅🪅🪅🪅🪅🪅🪅🪅🪅🪅🪅🪅🪅🪅

🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲

🧩🧩🧩🧩🧩🧩🧩🧩🧩🧩🧩🧩🧩🧩🧩🧩🧩

🧩🧩🧩🧩🧩🧩🧩🧩🧩🧩🧩🧩🧩🧩🧩🧩🧩

🧸🧸🧸🧸🧸🧸🧸🧸🧸🧸🧸🧸🧸🧸🧸🧸🧸

🪅🪅🪅🪅🪅🪅🪅🪅🪅🪅🪅🪅🪅🪅🪅🪅🪅

Metsäretki🌲🌲🌲🌲🌲

Retkeilemällä luonnossa mieli rentoutuu ja lapset saavat monipuolista liikuntaa esim. kiipeilemällä kivien päälle ja kävelemällä epätasaisessa maastossa.
🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲


🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲
Metsä on lapsille kuin leikkikenttä. Metsässä leikkiessään lapset ovat huomaavampia ja onnellisempia, yhteisleikit onnistuvat.
🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲


🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲

🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲
Metsässä mielikuvitus ja luovuus pääsevät esille. Leikkiä voi ajatella vapaammin, koska leikki ei ole ohjattua.
🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲


🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲

🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲
Metsässä lapset oppivat vastuullisuutta ja luonnon kunnioittamista.
🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲🌝🌲

Liikuntahetki








🏑🏑🏑🏑🏑🏑🏑🏑🏑🏑🏑🏑🏑🏑🏑🏑🏑
🏑🏑🏑🏑🏑🏑🏑🏑🏑🏑🏑🏑🏑🏑🏑🏑🏑

Jumppapäivä🤸🤸‍♀️🏃🏃‍♀️🏃‍♂️

Leikit ennen liikuntahetkeä.

🏃‍♂️🤸‍♀️🏃‍♀️🤸🏃🤸‍♂️🏃‍♂️🤸‍♀️🏃‍♀️🤸🏃🤸‍♂️🏃‍♂️🤸‍♀️🏃‍♀️🤸🏃

🤸‍♀️🏃‍♀️🤸🏃🤸‍♂️🏃‍♂️🤸‍♀️🏃‍♀️🤸🏃🤸‍♂️🏃‍♂️
🤸‍♂️🏃🤸🏃‍♀️🤸‍♀️🏃‍♂️🤸‍♂️🏃🏃‍♀️🏃‍♀️🤸‍♀️🏃‍♂️🤸‍♂️🏃🤸🏃‍♀️🤸‍♀️

🏃‍♂️🤸‍♂️🏃🤸🏃‍♀️🤸‍♀️🏃‍♂️🤸‍♂️🏃🏃‍♀️🏃‍♀️🤸‍♀️🏃‍♂️🤸‍♂️🏃🤸🏃‍♀️

🤸‍♀️🏃‍♀️🤸🏃🤸‍♂️🏃‍♂️🤸‍♀️🏃‍♀️🏃🤸‍♂️🏃‍♂️🤸‍♀️🏃‍♀️🤸🏃🤸‍♂️🏃‍♂️

🏃‍♂️🤸‍♂️🏃🤸🏃‍♀️🤸‍♀️🏃‍♂️🤸‍♂️🏃🤸🏃‍♀️🤸‍♀️🏃‍♂️🤸‍♂️🏃🤸🏃‍♀️

🤸‍♀️🏃‍♀️🤸🏃🤸‍♂️🏃‍♂️🤸‍♀️🏃‍♀️🤸🏃🤸‍♂️🏃‍♂️🤸‍♀️🏃‍♀️🤸🏃🤸‍♂️


🏃‍♂️🤸‍♂️🏃🤸🏃‍♀️🤸‍♀️🏃‍♂️🤸‍♂️🏃🤸🏃‍♀️🤸‍♀️🏃‍♂️🤸‍♂️🏃🤸🏃‍♀️

🤸‍♀️🏃‍♀️🤸🏃🤸‍♂️🏃‍♂️🤸‍♀️🏃‍♀️🤸🏃🤸‍♂️🏃‍♂️🤸‍♀️🏃‍♀️🤸🏃🤸‍♂️

🤸‍♂️🏃🤸🏃‍♀️🤸‍♀️🏃‍♂️🤸‍♂️🏃🤸🏃‍♀️🤸‍♀️🏃‍♂️🤸‍♂️🏃🤸🏃‍♀️🤸‍♀️

Sitten lähdimme kävelylle.

🚶‍♂️🚶‍♀️🚶🚶‍♂️🚶‍♀️🚶🚶‍♂️🚶‍♀️🚶🚶‍♂️🚶‍♀️🚶🚶‍♂️🚶‍♀️🚶🚶‍♂️🚶‍♀️

Kaveritaidot


Sadun aiheena oli ulkopuolelle jättäminen.
Mietimme, mitä pitäisi tehdä jos jäät yksin etkä pääse leikkiin mukaan?

- "Joku voin nähdä, että on yksin ja tulee pyytää leikkiin."
- "Pitää tulla kertoo aikuiselle."

Lasten on myös hyvä muistaa, että on hyvä antaa myös periksi omista leikkisuunnitelmista ja suostua ryhmän yhteiseen leikkiin. Leikissä joustavuutta sopeutumista tarvitaan.




Puhuimme myös erilaisista perheistä. Erilaisuutta pitää kunnioittaa.

Maastojuoksua kävelyretkellä

🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲


🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲


🦤🦤🦤🦤🦤🦤🦤🦤🦤🦤🦤🦤🦤🦤🦤🦤🦤🦤🦤🦤🦤🦤🦤🦤


Mietimme millä kirjaimella erilaiset sanat alkavat.


Myöhemmin harjoittelimme kengännauhojen sitomista.

👟👟👟👟👟👟👟👟👟👟👟👟👟👟👟👟👟👟👟👟👟👟👟👟

👟👟👟👟👟👟👟👟👟👟👟👟👟👟👟👟👟👟👟👟👟👟👟👟

Pääsiäisruohon istutus


🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰


🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰


🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰


🐥🐥🐥🐥🐥🐥🐥🐥🐥🐥🐥🐥🐥🐥🐥🐥🐥


🐥🐥🐥🐥🐥🐥🐥🐥🐥🐥🐥🐥🐥🐥🐥🐥🐥

Jumppapäivä

🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃


🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️


🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃


🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️


🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️


🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️


🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃


🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️


🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃


🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃‍♀️


🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃

Kymppiparit


Lapset heittivät noppaa vuorollaan ja miettivät numerolle kymppiparin.


Avaruuspelissä etsittiin myös kymppiparit.




Kymppiparit väritystehtävänä.


Tehtävien jälkeen lähdimme kävelyretkelle.


🦆🦆🦆🦆🦆🦆🦆🦆🦆🦆🦆🦆🦆🦆🦆🦆🦆


🦆🦆🦆🦆🦆🦆🦆🦆🦆🦆🦆🦆🦆🦆🦆🦆🦆


Lumesta löytyi eläimenjälkiä.

🐿🐿🐿🐿🐿🐿🐿🐿🐿🐿🐿🐿🐿🐿🐿🐿🐿


Näimme myös sorsapariskunnan.

Esteen ylitys, jotta päästiin leikkipuistoon leikkimään.


Käsinukketeatteri🐰🐸🐻

Lapset esittivät ryhmässä keksineet esitykset kavereille. Aiheena oli kaveritaidot.

🐰🐻🐰🐻🐰🐻🐰🐻🐰🐻🐰🐻🐰🐻🐰🐻🐰


🐰🐻🐰🐻🐰🐻🐰🐻🐰🐻🐰🐻🐰🐻🐰🐻🐰


🐻🐰🐰🐻🐰🐰🐻🐰🐰🐻🐰🐰🐻🐰🐰🐻🐰



🐻🐻🐰🐻🐻🐰🐻🐻🐰🐻🐻🐰🐻🐻🐰🐻🐻


🐰🐰🐸🐰🐰🐸🐰🐰🐸🐰🐰🐸🐰🐰🐸🐰🐰

Ulkoilun aikana kävimme kävelyretkellä.

🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰


🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰🐰

Pääsiäisaskartelu 🐤🐥🐤🐥🐤🐥🐤


Ensin leikattiin pahvista tipun malli. Sitten pisteltiin reikä ja pyöriteltiin lankaa tipun ympärille, jotta saatiin tehtyä tupsu mahaksi.
Lopuksi lisättiin silmät ja nokka.

🐥🐥🐥🐥🐥🐥🐥🐥🐥🐥🐥🐥🐥🐥🐥🐥🐥


🐥🐥🐥🐥🐥🐥🐥🐥🐥🐥🐥🐥🐥🐥🐥🐥🐥

Ulkona leikittiin omalla pihalla.

🚚🚛🚚🚛🚚🚛🚚🚚🚛🚚🚛🚚🚛🚚🚛🚚🚛


🏑🏑🏑🏑🏑🏑🏑🏑🏑🏑🏑🏑🏑🏑🏑🏑🏑


⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️

Erilaiset perheet


Meillä jokaisella on erilainen perhe sen perusteella ketä meidän perheeseemme kuuluu.





Opettelimme myös kirjoittamaan omaa sukunimeä.

Ulkoiluaikana menimme kävelylle.



Pysty- ja vaakasuora

Katsoimme taululta vaakasuoraa viivaa. Lapset sanoivat, että heille tulee mieleen viivasta väliviiva, alaviiva ja miinus merkki.

Pystysuora viiva muistutti heitä
I - kirjaimesta ja numero 1.

Leikimme opettaja käskee leikkiä. Opettaja käskee mennä.

Kun oppilas käskee ei saa tehdä mitään. Jos vahingossa tottelee käskyä, pääsee pois pelistä. 

Sitten teimme pupu kynätehtävän. Pupuun piti piirtää pystysuoria viivoja.


🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇

🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇

🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇


🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇


🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇

Naistenpäivä ja tunteet

Juttelimme lasten kanssa Naistenpäivästä.
Mitä se tarkoittaa?
- "Kunniaa naisille."
- "Isit antaa kukat."
- " Isit tekee hyvää aamupalaa äidille."

Puhuimme lasten kanssa, että kaikissa maissa ei arvosteta naisia eikä heillä ole samanlaisia oikeuksia samalla tavalla kuin Suomessa.
🌸💮🌸💮🌸💮🌸💮🌸💮🌸💮🌸💮🌸💮🌸


Sovimme, että tänään erityisesti pojat ovat kohteliaita tyttöjä kohtaan.
🌸💮🌸💮🌸💮🌸💮🌸💮🌸💮🌸💮🌸💮🌸


Tytöille annettiin hierontaa ja he maalattiin pensselillä haluamallaan värillä.


🌸💮🌸💮🌸💮🌸💮🌸💮🌸💮🌸💮🌸💮🌸

Sitten tytöille laitettiin kynsilakkaa.




🌸💮🌸💮🌸💮🌸💮🌸💮🌸💮🌸💮🌸💮🌸

Ulkoilun jälkeen puhuimme huolista ja siitä mitä voisi tehdä, kun erilaiset asiat painavat mieltä.

Lapset nimesivät seuraavat ratkaisut tilanteeseen:

- kannattaa kertoa aikuiselle
- menee leikkimään kaverin kanssa, jotta huoli unohtuisi edes hetkeksi 
- silittää koiraa
- jos on ikävä niin laittaa silmät kiinni ja kuvittelee, että on esim. isin luona
- voi hengittää sisään ja ulos
- keksii muuta tekemistä.

Kelluntakokeita


Lapset arvioivat ensin yksin erilaisten materiaalien käyttäytymistä vedessä.



Sitten tarkistimme miten oikeasti käy esim. klemmarille, appelsiinille ja legopalikalle.



Väritetyt ruudut olivat oikeita vastauksia.

Jumppapäivä🏀🏀🏀


🏃‍♂️🏃‍♀️🏃🏃‍♂️🏃‍♀️🏃🕺🏃‍♂️🏃‍♀️🏃🕺🏃‍♂️🏃‍♀️🏃🕺🏃‍♂️🏃‍♀️


Miekkailua



🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀


🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀




🏃🤸‍♀️🏃‍♀️🤸🏃🤸‍♀️🏃‍♀️🤸🏃🤸‍♀️🏃‍♀️🤸🏃🤸‍♀️🏃‍♀️🤸🏃

Kuninkaan 👑 ja kuningattaren👑 valtakunta.

Onko Suomessa kuningasta? "Eiiiiiii."
" Meillä on presidentti ja sen nimi on Alexsander Stubb."

Tiedätkö missä maissa on kuningas?
" Ruotsi, kävin siellä lomalla."
"Engannissa ja Espanjassa."

👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑


Leikki : kuningas tai kuningatar kysyy muilta lapsilta: "Mitä yhteistä on tämän valtakunnan jäsenillä?"
HÄN, joka arvaa oikein pääsee kuningattareksi tai kuninkaaksi ja pyytää luokan eteen lapsia jonkin ominaisuuden mukaan.

" Kaikilla on mustaa vaatteissa."

Seuraavaksi leikimme värisauvoilla.

Lapset lajittelivat värisauvoja koon ja värin mukaan. Samalla he laskivat mitä on enemmän ja vähemmän?

Sitten lapset rakensivat omat valtakuntansa.

"Täällä linnassa on keittiö, olkkari, kulkukäytäviä, wc, sänky, kylpyamme ( jossa on saippuaa), ja pylväät."

👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑


" Täs linnassa on kuningattaren tuoli. Keittiössä on kupit, josta ne juovat mehua."
👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑


" Täällä on vallihauta. Sit lampi, jos on Vesikko. Sit keittiö ja juomakupit".
👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑


"Täällä on vettä ja laskusilta. Sit on seinät ja kuninkaan ja kuningattareksi tuolit."
👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑


"Täällä on prinssin ja prinsessan sänky ja portteja."
👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑


" Tääl on keittiö, kylpyamme ja makuuhuoneita."

👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑

Seikkailu koulun tiloissa 🚶🚶‍♀️🚶‍♂️

Meillä oli hauska päivä, kun koululaiset olivat retkellä ja pääsimme kulkemaan rauhassa tutustuen eri huoneisiin .

Liikuimme vihjeiden perusteella.
Ensimmäinen vihje: " Etsi raput ja mene paikkaan, jossa olet käyttänyt dl mittaa."


🥮🍪🍩🧁🥮🍪🍩🧁🥮🍪🍩🧁🥮🍪🍩🧁🥮


🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁

Toinen vihje: Jos sinulla on asiaa opettajalle, minne menet?





Kolmantena vihjeenä: Etsi paikka, missä aina kiität.

🍊🍎🍊🍎🍊🍎🍊🍎🍊🍎🍊🍎🍊🍎🍊🍎🍊


Ruokaloru: 
SOPPAJONO, SOPPAJONO
PANKAA RIVIIN JOKA MONO.
RUUAN JAKO ALKAA
NOSTAKAAPA JALKAA.
ÄLÄ KAIVA NENÄÄ!
ÄLÄ YSKI ENÄÄ! 
AUKAISE VAIN SUUSI 
TÄÄLTÄ TULEE MUUSI!
🥔🥕🌽🥔🥕🌽🥔🥕🌽🥔🥕🌽🥔🥕🌽🥔🥕

4. Vihje: Tiedätkö paikan missä saa juosta?
🏃‍♂️🏃‍♀️🏃🏃‍♂️🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃‍♂️🏃‍♀️🏃🕺🏃‍♀️🏃🕺🕺🏃‍♂️🕺


Koulun liikuntasalissa.
🤸‍♀️🤾‍♂️🧘‍♀️🤼‍♂️🤼‍♀️⛹️‍♂️⛹️‍♀️🕺💃🏃🏃‍♀️🤾‍♀️🤸‍♀️🤸🤼🤼🤸

5. Vihje: Etsi paikka mistä löytää paljon tietoa?


Matka vie.....

Seikkailun lopuksi löysimme F- kirjaimen.

🦩🦩🦩🦩🦩🦩🦩🦩🦩🦩🦩🦩🦩🦩🦩🦩🦩

Omassa ryhmässä harjoittelimme kirjaimen piirtämistä.


🦩🦩🦩🦩🦩🦩🦩🦩🦩🦩🦩🦩🦩🦩🦩🦩🦩


🦩🦩🦩🦩🦩🦩🦩🦩🦩🦩🦩🦩🦩🦩🦩🦩🦩

Ulkoiluaikana hiihdimme.
❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️



❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️

LUONTOKOULU🌲🐿🌲🐀🌲🫎🌲



🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲


🐿🐿🐿🐿🐿🐿🐿🐿🐿🐿🐿🐿🐿🐿🐿🐿🐿


Tutustuimme eläinten jälkiin luonnossa.

🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲



🐀🐀🐀🐀🐀🐀🐀🐀🐀🐀🐀🐀🐀🐀🐀🐀🐀


🦉🦉🦉🦉🦉🦉🦉🦉🦉🦉🦉🦉🦉🦉🦉🦉🦉


🐭🐭🐭🐭🐭🐭🐭🐭🐭🐭🐭🐭🐭🐭🐭🐭🐭

Käytimme 3 aistia erilaisiin tutkimuksiin.


🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲




🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲




🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲




🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲

Lopuksi vielä hiihdimme😊.

Tanssia ja kulttuuria

Saimme ihana Leenan pitämään meille tanssitunnin.


🎵🎶🎵🎶🎵🎶🎵🎶🎵🎶🎵🎶🎵🎶🎵🎶🎵

Tanssia ystävyydestä.🙍‍♂️👩‍🦰👩🙍🙍‍♀️🙎‍♂️🙎‍♀️🙎

🎵🎶🎵🎶🎵🎶🎵🎶🎵🎶🎵🎶🎵🎶🎵🎶🎵


"Pallo pomppii"

🎸🎸🎸🎸🎸🎸🎸🎸🎸🎸🎸🎸🎸🎸🎸🎸🎸



🎷🎷🎷🎷🎷🎷🎷🎷🎷🎷🎷🎷🎷🎷🎷🎷🎷


Hassun hauska laulu Runebergista😊😊😊

🎵🎶🎵🎶🎵🎶🎵🎶🎵🎶🎵🎶🎵🎶🎵🎶🎵

Tanssien jälkeen pääsimme koululaisten kanssa kuuntelemaan Kattila yhtyettä. He kertoivat Suomen kansalliseepoksesta Kalevalasta. 


🎼🎵🎵🎶🎶🎵🎶🎶🎵🎶🎶🎵🎵🎵🎶🎵🎵


Punnitseminen ⚖️

Arvioimme ensin paljon esineet painavat ja sitten punnitsimme, jotta saimme tietää oikeat vastaukset.


Lapset arvioivat, että hai painaisi 7g.
⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️


Mutta sehän olikin 18g.

⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️
⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️


⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️

Arviointia, kumpi on painavin? Mikä on kevyin?

⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️⚖️

Ulkoiluaikana menimme hiihtämään.☀️


😊😊😊😊😊😊😊😊😊😊😊😊😊😊😊😊😊


😊😊😊😊😊😊😊😊😊😊😊😊😊😊😊😊😊


😊😊😊😊😊😊😊😊😊😊😊😊😊😊😊😊😊

Mittaaminen

Mittasimme lasten pituudet ja vertasimme pituuksia.
" Jokainen on juuri sopivan kokoinen. Olemme eri kokoisia, näköisiä ja painoisia"


Vertasimme erilaisia esineitä toisiinsa ja mittasimme ne viivoittimella.

Teimme aiheeseen liittyvän tehtävän.

Ö- kirjain

Harjoittelimme kirjaimen piirtämistä taululle.

🪲🪲🪲🪲🪲🪲🪲🪲🪲🪲🪲🪲🪲🪲🪲🪲🪲
Ö NIIN KUIN ÖTÖKKÄ.

Sitten lapset muodostivat kehollaan kirjaimen.


Ö niin kuin öljy.

Lopuksi teimme tehtävän.

🪳🪳🪳🪳🪳🪳🪳🪳🪳🪳🪳🪳🪳🪳🪳🪳🪳

Ystävänpäivä❤️

🩷🩷🩷🩷🩷🩷🩷🩷🩷🩷🩷🩷🩷🩷🩷🩷🩷


Lapset olivat tehneet toisilleen kortit.

🩷❤️🩷❤️🩷❤️🩷❤️🩷❤️🩷❤️🩷❤️🩷❤️🩷


🩷❤️🩷❤️🩷❤️🩷❤️🩷❤️🩷❤️🩷❤️🩷❤️🩷

Tottakai myös herkuttelimme syöden suklaamuffinsseja.🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁

🩷❤️🩷❤️🩷❤️🩷❤️🩷❤️🩷❤️🩷❤️🩷❤️🩷


🩷❤️🩷❤️🩷❤️🩷❤️🩷❤️🩷❤️🩷❤️🩷❤️🩷

Leipomispäivä🧁🧁🧁

Leivoimme suklaamuffinsseja ystävänpäivän kunniaksi.

🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁


🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁


🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁

🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁


🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁


🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁


🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁


🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁🧁

Eskareiden yhteinen ulkoilutapahtuma

Aloitimme ryhmien yhteisellä leikillä. Sitten jaoimme lapset pieniin ryhmiin.
❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️


❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️

❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️

❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️


❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️

❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️

❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️

Penkkaripäivä🚚 🚛 🍬🍬🍬

🍬🍬🍬🍬🍬🍬🍬🍬🍬🍬🍬🍬🍬🍬🍬🍬🍬

Lukiolaiset kävivät ajelulla 🚛🚚🍬🍬 myös meidän koululla😊🤗.

Lapset odottivat innoissaan karkkilähetystä.


Kylläpä oli herkullista! 🍬🍬🍬🍬🍬🍬🍬🍬

Luistelukoulu⛸️⛸️⛸️

Pääsimme bussilla Karhulan jäähallille.

🚍🚍🚍🚍🚍🚍🚍🚍🚍🚍🚍🚍🚍🚍🚍🚍🚍

🚍🚍🚍🚍🚍🚍🚍🚍🚍🚍🚍🚍🚍🚍🚍🚍🚍

Lapsia ohjasia mukava opettaja, joka oli keksinyt kivoja leikkejä jäällä leikittäväksi.


Eskariin päästyämme jalat olivat väsyneet ja pieni rentoutumishetki oli paikallaan.

Kenkäaskartelu

Lapset leikkasivat ja koristelivat omat kenkänsä. Tarkoitus on opetella solmimaan rusetit.

👟🥾👟🥾👟🥾👟🥾👟🥾👟🥾👟🥾👟🥾👟




🥾👟🥾👟🥾👟🥾👟🥾👟🥾👟🥾👟🥾👟🥾



👟🥾👟🥾👟🥾👟🥾👟🥾👟🥾👟🥾👟🥾👟



🥾👟🥾👟🥾👟🥾👟🥾👟🥾👟🥾👟🥾👟🥾

Jalkapalloa⚽️ ja luistelua⛸️

Meillä oli jalkapallokoulu. Lapset harjoittelivat kuljettamaan palloa ja pysäyttämään sen kahdella eri tavalla.

⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️



⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️





⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️


⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️



⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️


Kilpailtiin siitä, kenen pesässä on eniten palloja?
⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️

Lopulta lapset pelasivat joukkueina toisiaan vastaan.


Olipas hyvällä asenteella varustettuja pelaajia. Voitontahto oli suuri.
⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️


Hyvin olimme joukkueet jakaneet👍☀️.
Palkinnoksi saimme KTP - TARRAT .
⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️

Ulkoiluajan vietimme koulun luistelukentällä.



⛸️⛸️⛸️⛸️⛸️⛸️⛸️⛸️⛸️⛸️⛸️⛸️⛸️⛸️⛸️⛸️⛸️

Sanomalehtiviikko alkoi

Aloitimme aamun laskutehtävillä.



Sitten lähdimme pienelle kävelylenkille.

🚶‍♂️🚶‍♀️🙂🚶‍♂️🚶‍♀️🚶🚶‍♂️🚶‍♀️🚶🚶‍♂️🚶‍♀️🚶🚶‍♂️🚶‍♀️🙂🚶‍♂️🚶‍♀️


🚶🚶‍♀️🙂🚶🚶‍♀️🚶‍♂️🚶🚶‍♀️🚶‍♂️🚶🚶‍♀️🚶‍♂️🚶🚶‍♀️🙂🚶🚶‍♀️

Happihyppelyn jälkeen tutustuimme viikon ensimmäiseen lehteen.


Leikkasimme lehdestä oman nimen kirjaimet ja etsimme erilaisia numeroita.

Laskutehtäviä

Tee samanlainen.


🟣🔵🟣🔵🟣🔵🟣🔵🟣🔵🟣🔵🟣🔵🟣🔵🟣


🟠🟢🟠🟢🟠🟢🟠🟢🟠🟢🟠🟢🟠🟢🟠🟢🟠


🔴🟤🔴🟤🔴🟤🔴🟤🔴🟤🔴🟤🔴🟤🔴🟤🔴

Ulkoilun jälkeen katsoimme kaveritaitoihin liittyviä ohjelmia.


Olemme kaikki erilaisia, olemme tärkeitä. Meillä kaikilla on erilaisia taitoja. On hyvä muistaa kunnioittaa ja arvostaa erilaisuutta.
Yksin ei kenenkään ole hyvä olla. Muistetaan aina ottaa leikkiin kaikki mukaan. Jos tulee riitaa eikä itse osata erimielisyyttä selvittää pyydetään aikuiselta apua. Riidat on hyvä selvittää samantein ettei ne jää mieltä painamaan esim. illalla kotona.

👨‍🏫👩‍🏫👨‍⚖️👩‍⚖️👨‍🌾👩‍🌾👩‍🏫👨‍🏫🙆‍♀️🙋🙋‍♀️👩‍🦰👩👩‍🦱🧑‍🦰👱‍♀️👱‍♂️


Eskarissa on hyvä harjoitella erilaisia vuorovaikutustilanteita. 

👱‍♂️👱‍♀️🧑‍🦰👱‍♂️👱‍♀️🧑‍🦰👱‍♂️👱‍♀️🧑‍🦰👱‍♂️👱‍♀️🧑‍🦰👱‍♂️👱‍♀️🧑‍🦰👱‍♂️👱‍♀️

Ennen ruokailua lapset leikkivät Legoilla.




Kuulilla.


Eläimillä.

V- KIRJAIN


V- kirjaimella alkavia arvoituksia.




Tehtävien jälkeen lähdimme kävelyretkelle Lankilaan.

Reippaan lenkin jälkeen opettelimme kelloa.



Sitten leikimme yhdessä multilenkeillä.

Taivaskarhun ⭐️ tarina

Seurakunta järjesti meille kivan tapahtuman sadun muodossa.
🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲

Aiheena oli ystävyys ja anteeksi pyytäminen. Lapsista oli hauska etsiä numeroita ja tehdä erilaisia tehtäviä luonnossa.








ANTEEKSI niin pieni sana, mutta niin tärkeä ja merkityksellinen. Meillä kaikilla on hyvä olla, kun osaamme pyytää ja antaa anteeksi toinen toisillemme.❤️

Kello -askartelu

Heti aamulla menimme ulos luistelemaan.


⛸️⛸️⛸️⛸️⛸️⛸️⛸️⛸️⛸️⛸️⛸️⛸️⛸️⛸️⛸️⛸️⛸️



Olemme opetelleet kellonaikoja, niinpä askartelimme omat kellot.




Eläinten jälkiä lumessa

Katsoimme ensin ohjelman eläinten jäljistä lumessa. Sitten lapset itse päättelivät ,mikä
jälki kuului millekkin eläimelle.

🐻🐻🐻🐻🐻🐻🐻🐻🐻🐻🐻🐻🐻🐻🐻🐻🐻
Karhun takakäpälä muistuttaa ihmisen jalanjälkeä.

🦊🦊🦊🦊🦊🦊🦊🦊🦊🦊🦊🦊🦊🦊🦊🦊🦊
Kettu kulkee usein varpaat supussa niinpä jälki on helminauhamainen.


🐿🐿🐿🐿🐿🐿🐿🐿🐿🐿🐿🐿🐿🐿🐿🐿🐿

Oravan jälkiä ei ole helppo tunnistaa. Oravan takajalat ovat etujalkoja kookkaammat ja lumessa ne näkyvät ennen etujalkoja. Orava liikkuu loikkimalla.

🫎🫎🫎🫎🫎🫎🫎🫎🫎🫎🫎🫎🫎🫎🫎🫎🫎
Hirvi ei nostele jalkojaan korkealle niinpä lumeen jää laahausura. Hirven jäljelle on tyypillistä kaksi samansuuntaista uraa hangessa.

100-juhlat 👑👑👑

Juhlimme lasten kanssa sitä, että olemme olleet jo 100 päivää eskarissa.

Juhlissa askarreltiin 100 päivän mitallit, etsittiin numeroita, jumpattiin, tehtiin laskutehtäviä, tanssittiin ja poski sai upean kasvomaalauksen.


10, 20, 30, 40, 50, 60, 70, 80, 90, 100


Piirrä 10 esinettä.

Piirrä kymmen palloa ilmapalloon.
👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑


Odotellaan omaa vuoroa.
👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑



👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑


👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑


👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑

Lopuksi herkuttelimme vaahtokarkeilla, pop cornilla ja mehulla.
🍿🍿🍿🍿🍿🍿🍿🍿🍿🍿🍿🍿🍿🍿🍿🍿🍿

🍿🍿🍿🍿🍿🍿🍿🍿🍿🍿🍿🍿🍿🍿🍿🍿🍿

🍿🍿🍿🍿🍿🍿🍿🍿🍿🍿🍿🍿🍿🍿🍿🍿🍿

👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑

Erityisopettajan tehtävät

Aloitimme päivän ulkoilemalla.

"Pilven alla pyryttää,
niin paljon pehmeää lunta."

❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️

Sisällä koulun erityisopettaja Tarja Olli antoi lapsille erilaisia paperitehtäviä.



Iltapäiväleikkejä.


M-kirjain


Mietimme mm. M-kirjaimella alkavia sanoja. 


Kirjaimista sanoiksi.
Teimme M- kirjain tehtävän ja lähdimme sitten pienelle kävelylenkille.

☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️


❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️



☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️


Sisällä jatkoimme käsinukkejen tekemistä.


Lapset suunnittelevat itse käsinukeille vaatteet.

Luistelupäivä⛸️⛸️⛸️

Kauniilla kirkkaalla pakkassäällä eskarilaiset luisteli koulun jäällä....☀️❄️
⛸️⛸️⛸️⛸️⛸️⛸️⛸️⛸️⛸️⛸️⛸️⛸️⛸️⛸️⛸️⛸️⛸️


❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️



⛸️⛸️⛸️⛸️⛸️⛸️⛸️⛸️⛸️⛸️⛸️⛸️⛸️⛸️⛸️⛸️⛸️

Luistelun jälkeen meillä oli erilaista puuhastelua.

Muovailua, leikki suunnittelua ja piirtämistä.

Käsinuken ompelua.


Rusetin opettelua.

KRUUNUASKARTELU 👑👑👑

Askartelimme kruunut perjantai päivän juhlia varten. Meillä on silloin 100- juhlat.

👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑




Jokainen lapsi sai koristella oman työnsä mieleisellään tavalla ja tyylillä.

👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑👑



Askartelun jälkeen lähdimme Karhulan uimahalliin.



Uimakoulun opettaja antoi lapsille diplomin.

🏊‍♂️🏊‍♀️🏊🏊‍♂️🏊‍♀️🏊🏊‍♂️🏊‍♀️🏊🏊‍♂️🏊‍♀️🏊🏊‍♂️🏊‍♀️🏊🏊‍♂️🏊‍♀️

P- kirjainharjoituksia


Harjoittelimme mm. muodostamaan esillä olevista kirjaimista P- kirjaimella alkavia sanoja.

Sitten pelasimme erilaisia pelejä Smart- taulun avulla.


Löydä eroavaisuudet -ja muistipelit.


Liikunnallinen leikki: Encanto Freeze


Super Mario

Ulkoilimme metsässä🌲🌲🌲🌲🌲



Majan tekoa yhteisvoimin👍

Jumppapäivä

Aitajuoksua


Roikkumista


Käsitreeni


Köydenvetoa


Polttopalloa


Sählyä ILVES VOITTI KTP: n 3 - 1

Lopuksi lähdimme mäenlaskuun.

Rakettiaskartelu

Lumihuntu harson heittää, vanhan vuoden alleen peittää. On aika ystäviä kiittää, aihettahan aina riittää.

Vuoden 2024 ensimmäisen askartelun aiheena oli raketti.




"Raketti se lentoon lähti, sinne missä on taivaan tähti."⭐️

Toimintamme elokuusta ☀️ joulukuuhun🎁


☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️



🍁🍁🍁🍁🍁🍁🍁🍁🍁🍁🍁🍁🍁🍁🍁🍁🍁



☂️☂️☂️☂️☂️☂️☂️☂️☂️☂️☂️☂️☂️☂️☂️☂️☂️



❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️



🎁🎁🎁🎁🎁🎁🎁🎁🎁🎁🎁🎁🎁🎁🎁🎁🎁

Joulu askarteluja

Lapset tekivät tonttuja ja ompelivat joulusukat.

Joulusukista tuli ihanan erilaisia.




🌧🌧🌧🌧🌧🌧🌧🌧🌨🌧🌧🌧🌧🌧🌧🌧🌧

Lunta tulla tupruttaa,
talvi saapuu,- ihanaa!
Nyt sukset, pulkat, kelkat mäkeen, 
näin ilo tarttuu talonväkeen.
Nyt tehdään lumiukkoja,
syödään lanttukukkoja
ja juodaan kuumaa mehua.

☃️☃️☃️☃️☃️☃️☃️☃️☃️⛄️⛄️⛄️☃️☃️☃️☃️☃️
❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️


❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️

Itsenäisyyspäivä askartelu














Lasten mietteitä 106 vuotiaasta Suomesta:

🇫🇮Suomen presidentti on Sauli Niinistö.
🇫🇮Petteri Orpo on se johtaja, se on pääministeri.
🇫🇮Kaikki eläimet tykkää asua tääl, koska tääl on niin parempi luonto.
🇫🇮Mä tykkään asua tääl ku me voidaan mennä mammalle ja tääl on niin rauhallista, että voi kesällä mennä uimaan rannalle.
🇫🇮Täällä on kiva asua kun ei oo sotaa, eikä mitään ku siel Ukrainas.
🇫🇮Ei tarvii niin kauas lähtee, kun asuu Suomessa.
🇫🇮Äiti on kertonut et Suomes on ollut sota.

Tonttuaskartelu






Lapset antoivat nimet omille tontuilleen:
Leipuritonttu,2 Postitonttua,Kulkunen,
Kotitonttu,Rock, Tanssitonttu,
Jalkapallotonttu, Rosa-tonttu 
Nisse ja Pingviini.

🎅🎅🎅🎅🎅🎅🎅🎅🎅🎅🎅🎅🎅🎅🎅🎅🎅

Laskutehtäviä

Jumppaa jumppaopettajan ohjauksessa.


🤸‍♂️🤸‍♀️🤸🤸‍♂️🤸‍♀️🤸🤸‍♂️🤸‍♀️🤸🤸‍♂️🤸‍♀️🤸🤸‍♂️🤸‍♀️🤸🤸‍♂️🤸‍♀️


🤸🤸‍♀️🤸‍♂️🤸🤸‍♀️🤸‍♂️🤸🤸‍♀️🤸‍♂️🤸🤸‍♀️🤸‍♂️🤸🤸‍♀️🤸‍♂️🤸🤸‍♀️


Sitten laskutehtäviä.

Alkuluokkapäivä

Ulkoleikkejä ennen yhteisiä toimintahetkiä ekaluokkalaisten kanssa.


Laskutehtäviä napeilla ja geoboardslaudat.
Eskariryhmämme ja koulun ekaluokka oli jaettu kolmeen ryhmään. Ryhmissä laulettiin, harjoiteltiin matematiikkaa ja hahmottamista.



Kirjainpäivä ja metsäretki


K- kirjaimella alkavia sanoja.


K- kirjain tehtävä.



 Piirtämisohje: "Suora viiva ja sitten nokka"

Tehtävän jälkeen menimme pitkästä aikaa metsäretkelle.
🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲



❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️



❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️❄️


Metsässä leikit sujuivat hienosti.



J- kirjain

Aamupiirissä opettelimme tuntemaan sydänparit. ❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️




"Toimintatuokion aikana harjoittelimme piirtämään J- kirjainta ja teimme kirjaimeen liittyviä tehtäviä.

J alkavia sanoja:







Hajota numero 10


1. Ota 10 multilinkkiä.
2. Esim. ota 2 ja laita loput multilinkit toiseen kasaan. Montako niitä on? Vastaus 8.


Tehtävät:
Löydä parit ja tee yhtä monta.
Monta kuvasta löytyy? Tee vähemmän ja enemmän.

Lopuksi leikimme Smart- laitteella.

Mitä eroa kuvissa on?

Uimakoulupäivä


Menimme pienellä bussilla Karhulan uimahalliin.

Kyllä oli lapsista jännittävää päästä bussin kyytiin. Samalla mietitytti mitä siellä uimaopetuksessa tehdään?


Parin kanssa käsi kädessä yhdessä mentiin.


Odottelimme uimaopettajaa.



Ensimmäisellä kerralla altaassa lapset leikkivät erilaisia leikkejä uimaopettajan kanssa. Harjoittelu oli veteen totuttelua ja kastautumiseen liittyvää. Leikittiin pallojen, renkaiden ja uimapötköjen kanssa.
Lapset nauttivat silmin nähden vesileikeistä.
🐳🐋🐬🐳🐋🐬🐳🐋🐬🐳🐋🐬🐳🐋🐬🐳🐋

Numero 10


Sinkku dede miit in naminam ×3
Un dos tres....
"Täällä liikkuu viisi sormea, täällä liikkuu viisi sormea, täällä liikkuu viisi sormea 
1,2,3,4 5...... 1,2,3 4,5





Halloween- juhlat


Juhla-asut olivat hyvin erilaiset, mikä oli kiva asia. 

Päivä sisälsi laulua, maalausta , tanssia, liikuntaa ja kasvomaalausta.






Kierrosten päätteeksi rentouduimme kuunnellen musiikkia ja nauttien hieronnasta.



Lopuksi herkuttelua.

Kirjainpäivä

"Rotat ryökäleet repivät rikkaan rouvan rakkaan ritarin rintaröyhelön rikki."

Mikä kirjain esiintyy lorussa?
SEHÄN ON R- KIRJAIN.

MIETIMME MITKÄ SANAT ALKAVAT R- KIRJAIMELLA?





Harjoittelimme piirtämään R- kirjaimen.

Tarjan tehtäviä


🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲

🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲

🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲
🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲🎲

Kehokirjaimet

Mietimme lasten kanssa, miten kirjaimen voi muodostaa omalla keholla.

Tavoitteet:
- kirjainten hahmottaminen
- kehonhahmotus
- yhdessä toimiminen
- toisten auttaminen
- laskutehtävä, monta lasta tarvitaan kirjainta muodostettaessa?












Lempiasioita




Musiikin soidessa lumipalloja heiteltiin ilmaan, kun musiikki loppui lattialta napattiin yksi lumipallo.


Lumipallosta löytyi kaverin nimi, jolta sitten kysyttiin erilaisia lempiasioita kuten esim. väri, ruoka ja liikunta.


♥️♥️♥️♥️♥️♥️♥️♥️♥️♥️♥️♥️♥️♥️♥️♥️♥️

♥️♥️♥️♥️♥️♥️♥️♥️♥️♥️♥️♥️♥️♥️♥️♥️♥️

Pihaliikuntapäivä 🌞

🐎🐎🐎🐎🐎🐎🐎🐎🐎🐎🐎🐎🐎🐎🐎🐎🐎


⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️

Numero 8

Lasten mielestä numero 8 on kuin " lumiukko, kiikarit väärinpäin tai autorata".


Piirsimme ison kahdeksikon ja sormen kanssa opettelimme piirtämään numeron.


Sitten ajelimme autoilla kahdeksikko rataa pitkin.


Lopuksi harjoittelimme piirtämään numeron.

Leikkipäivä🐇 🐕 🐈


🐕🦮🐕‍🦺🐩🐕🦮🐕‍🦺🐩🐕🦮🐕‍🦺🐩🐕🦮🐕‍🦺🐩🐕



🦮🐕🐩🐕‍🦺🦮🐕🐩🐕‍🦺🦮🐕🐩🐕‍🦺🦮🐕🐩🐕‍🦺🦮



🐇🐈🐇🐈🐇🐈🐇🐈🐇🐈🐇🐈🐇🐈🐇🐈🐇



Lapset miettivät leikkiryhminä mitä leikkiä haluavat leikkiä, ja toivat kotonta aiheeseen liittyvät hahmot.

L- kirjain

Ensin miteltiin köyden vedossa.




Sitten harjoittelimme L - kirjaimen piirtämistä ja sanojen tavuttamista.

Jumppapäivä 🤺🤺🤺


Puolapuilla kiipeilyä ja häntäpallo joukkuekisat.


Miekkailua🤺🤺🤺

🏃‍♂️🏃🏃‍♀️🏃‍♂️🏃🏃‍♀️🏃‍♂️🏃🏃‍♀️🏃‍♂️🏃🏃‍♀️🏃‍♂️🏃🏃‍♀️🏃‍♂️🏃

Jalkapallokoulu ⚽️⚽️

Kaksi eskarilaispoikaa opetti kavereille jalkapallon pelaamista.
⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️

⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️⚽️

Matematiikkaa

Numero 7 piirtämisharjoitus Molla ABC- sovelluksella. Väritä kalat jotka uivat oikealle.


Geoboards.
Lapset harjoittelivat kolmioiden, neliöiden, suunnikkaiden ja muiden geometristen muotojen hahmottamista.

Lapset opettajina

Tänään lapset toimivat opettajina. Meillä oli piirustus- ja askartelukoulu.






Opettaja oli tyytyväinen lopputulokseen.




Askartelukoulussa lapset tekivät itselleen virtuaalilasit.


Kirjainpäivä


O-kirjain junaradasta.




O niin kuin orava.
🐿🐿🐿🐿🐿🐿🐿🐿🐿🐿🐿🐿🐿🐿🐿🐿🐿


Välillä jumpataan🤸‍♀️🤸‍♂️🤸


Osaanko jo tehdä kirjaimista sanoja?


Tunne -ja kaveripäivä


Kiukkurummutusta ja tanssia. Kun suututtaa voi esim. soittaa rumpuja, mennä rauhoitumaan omaan huoneeseen, pöydän tai peiton alle piiloon, laskea mielessä kymmeneen, puristella sinitarraa, myös hengittämiseen keskittyminen rauhoittaa mieltä.
Aina kannattaa muistaa jutella kaverille tai aikuiselle mieltä painavista asioista.


Lapset arvioivat omaa toimintaansa vuorovaikutustilanteissa.

Lajittelua


Lajittelua värien ja koon mukaan.
Lopuksi oli tehtävä; etsi kuvasta.


Ja sitten leikittiin.

Iltapäivällä puhuimme tunteista ja kaveritaidoista. Innostuimme myös näyttelemään. Aiheena: miten toimitaan kun tulee kinastelutilanne?


Metsäretki 🌲🌳🌲🌳🌲

🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳

Leikimme hömötiais- ja talitinttileikkiä. Hömötiaiset piilottivat metsään matoja ja talitintit kävivät etsimässä niitä.

🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲

Muistipeli; metsän eläin ja millä kirjaimella se alkaa.

Leikkien jälkeen söimme eväitä.

🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳

Lopuksi lapset saivat leikkiä keksimiään leikkejä.



🌳🌲🌳🌲🌳🌲🌳🌲🌳🌲🌳🌲🌳🌲🌳🌲🌳

E- kirjain🐘 🐌

Ensin askartelimme Elefantin.



Sitten leikimme kivan etanaleikin.

Harjoittelimme piirtämään E-kirjaimen.

🐌🐘🐌🐘🐌🐘🐌🐘🐌🐌🐘🐌🐌🐘🐌🐘🐌

Koripalloa jumppapäivänä🏀🏀🏀🏀🏀🏀

Ensin leikimme vessanpönttöhippaa.

Päivän sana: " Hallitse pallo, älä anna pallon hallita sinua" 😉😊☺️

🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀

Leikimme myös mahalaudoilla.

U-kirjain




Pujottelimme pihlajanmarjoja piipunrassiin U - kirjaimeksi.

Leikki🧸🪅🧩

LEIKIN JA OPPIMISEN MAAILMAT OVAT EROTTOMATTOMAT. LEIKKI RAKENTUU MIELIKUVITUKSELLE, TOIMINNALLE JA VUOROVAIKUTUKSELLE.


🧡🩷❤️🩵🩵💙💚💛🧡🩷❤️💜🩵💙💚💛🧡


🧩🪅🧸🧩🪅🧸🧩🪅🧸🧩🪅🧸🧩🪅🧸🧩🪅


🧸🧩🧸🧩🧸🧩🧸🧩🧸🧩🧸🧩🧸🧩🧸🧩🧸

LEIKKIMINEN ON TÄRKEÄÄ. LEIKKI VALMISTAA LASTA KOULUTYÖSKENTELYYN, SE ON ENNEN KOULUUN MENOA VÄHINTÄÄN YHTÄ TÄRKEÄÄ KUIN MYÖHEMMIN OPISKELU KOULUSSA. LEIKIN LOPPUTULOS ESIM. LEGOTORNI, EI OLE PELKKÄ ITSETARKOITUS, SILLÄ LEIKKI EDISTÄÄ LAPSEN AJATTELUA, KIELELLISIÄ TAITOJA, LUOVUUTTA, ONGELMANRATKAISUKYKYÄ SEKÄ SOSIAALISIA TAITOJA. LEIKKIESSÄÄN LAPSI ON AKTIIVINEN JA ILMENTÄÄ SAMALLA MITÄ HÄN ON JO OPPINUT JA MITÄ HÄN ON OPPIMASSA.

ESKARILAISET OVAT JO AIKA TAITAVIA LEIKKIJÖITÄ. HEILTÄ ALKAVAT SUJUA ERILAISET ROOLILEIKIT, JA HE ALKAVAT OLLA KIINNOSTUNEITA SÄÄNTÖLEIKEISTÄ JA ERILAISISTA PELEISTÄ. YHTEISLEIKIT JA ROOLILEIKIT TUKEVAT LAPSEN MINÄKUVAN VAHVISTUMISTA JA ITSETUNNON KEHITTYMISTÄ. LAPSEN ITSETUNTOA TUKEVAA ON, ETTÄ LEIKEISSÄ ON TIETYT MENETTELYTAVAT, SÄÄNNÖT JA RAJAT. LAPSEN TULEE TIETÄÄ MITÄ TAPAHTUU, JOS RAJOJA RIKOTAAN. TÄMÄN LISÄKSI TARVITAAN POSITIIVISTA, ROHKAISEVAA, VÄLITTÄVÄÄ JA HYVÄKSYVÄÄ ILMAPIIRIÄ. USKALTAAKSEEN EPÄONNISTUA, KOKEILLA UUSIA ASIOITA JA OTTAA RISKEJÄ LAPSEN TULEE TUNTEA OLONSA TURVALLISEKSI.

🧸💜🧸💜🧸💜🧸💜🧸💜🧸💜🧸💜🧸💜🧸


❤️🩷🧡💛💚💙🩵💜❤️🩷🧡💛💚💙🩵💜❤️

🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀

Yleisurheilua 🏃‍♀️🏃🏃‍♂️🏃‍♀️🏃🏃‍♂️🏃‍♀️🏃🏃‍♂️🏃‍♀️🏃🏃‍♂️


Alkulämmittelyt ja sitten juostiin kilpaa.

Aika hienoja hyppyjä, ponnistus oli kohdillaan.

Liikunta lisää oppimiskykyä ja hyvää mieltä

Liikunnasta on monenlaista hyötyä lapsen elämässä ja pienilläkin asioilla on merkitystä. Liikunta tuo esim. lapsen elämään erilaisia elämyksiä, kavereita, uusia taitoja, kestävyyttä, hyvää oloa, punaisia poskia ja hyvää unta.

Vähäinenkin fyysinen aktiivisuus esim. 4 minuuttia lisää lapsen tarkkaavaisuutta ja parantaa keskittymiskykyä. Niinpä aamupiin aikana pidämme pieniä liikuntahetkiä, jotta lapsen jaksaisivat paremmin keskittyä ”toimintatuokioiden” aikana käsiteltäviin asioihin.

Liikunnan lisääminen vahvistaa monia lapsen oppimisen kannalta keskeisiä taitoja:

  • muistia,
  • tarkkaavaisuutta,
  • tiedonkäsittely- ja ongelmanratkaisutaitoja,
  • toiminnanohjausta (jolla tarkoitetaan mm. aloitekykyä, tehtävien suunnittelua ja keskittymistä). 
  • vuorovaikutustaitoja

Liikkuminen tuo iloa ja uskoa omiin kykyihin, sekä vahvistaa monella tavalla lapsen itsetuntoa. Ratkaisevaa ei ole, mitä lapset tekevät ollessaan fyysisesti aktiivisia, vaan se että he ylipäätään liikkuvat. 

 

 

Sieniaskartelu 🍄 ja numero 2


Leikimme leikkiä, jossa lapset laittoivat kaksi kehonosaa vastakkain.

Laskimme hiirten avulla plus ja miinuslaskuja. Lajittelimme hiiriä mm. värien mukaan.


I niin kuin itikka 🦟🦟🦟

Olipa kerran itikka. Itikalla citikka ja citikan takapenkillä oli itikka iltalenkillä.

🦟🦟🦟🦟🦟🦟🦟🦟🦟🦟🦟🦟🦟🦟🦟🦟


🦟🦟🦟🦟🦟🦟🦟🦟🦟🦟🦟🦟🦟🦟🦟🦟🦟

Numero 1

Aamupiirissä mietimme mitä ihmisen kehossa on vain yksi. Sitten leikimme leikkiä, jossa kaverin kanssa laitettiin esim.päät, polvet jne.vastakkain.

Etsimme oppimisympäristöstä esineitä joita oli vain yksi.


Harjoittelimme piirtämään numeron.



Lattialta löytyi myös muotoja. Lapset ovat opetelleet sanomaan värit myös englanniksi.

Liikuntapäivä

Pallonheittoa🥎 ja jalkapalloa🏐



"Aurinko, aurinko, tule tänne tule tänne paistelemaan."

Etsimme metsässä aurinkoa☀️


Kävimme kävelyretkellä. Käytävässä on hauskaa myös liikkua.

A- kirjain harjoituksia


"A kiipeää vuorelle ja laskeutuu liukumäkeä pitkin alas. Sitten tehdään vielä tikapuuhun rappu"

"Puusta kuului rapinaa, siellä hyppi apina".

🐵🐒🐵🐒🐵🐒🐵🐒🐵🐒🐵🐒🐵🐒🐵🐒🐵

A niin kuin ananas 🍍🍍🍍

Aamupiirissä harjoittelimme jatkumoa. Mikä väri seuraa 🔴🟢🟡...


Ryhmämme on jaettu kahteen pienryhmään, toffeisiin🍬🍬🍬 ja tikkareihin🍭🍭🍭.

Tikkareiden kanssa askartelimme ananaksen 🍭🍭🍭🍭🍭🍭 

🍍🍍🍍🍍🍍🍍🍍🍍🍍🍍🍍🍍🍍🍍🍍🍍🍍

Me osataan jo aika kivasti kynäote


✏️✏️✏️✏️✏️✏️✏️✏️✏️✏️✏️✏️✏️✏️✏️✏️✏️



✏️✏️✏️✏️✏️✏️✏️✏️✏️✏️✏️✏️✏️✏️✏️✏️✏️

Ensimmäisen eskariviikon touhuja


Tasahypyin omalle paikalle piirtämään.

🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇🐇

Lapset piirsivät oman kuvan.

Alla olevista kuvista voit nähdä meidät🥰🤗.
Meitä on 6 tyttöä ja 7 poikaa.




🙋‍♂️🙋‍♀️🙋‍♂️🙋‍♀️🙋‍♂️🙋‍♀️🙋‍♂️🙋‍♀️🙋‍♂️🙋‍♀️🙋‍♂️🙋‍♀️🙋‍♂️🙋‍♀️🙋‍♂️🙋‍♀️🙋‍♂️

Ryhmä 2 kalenteri

Uuden tapahtuman luominen

Sulje

Olet luomassa tapahtumaa menneisyyteen.

Täytä vaaditut kentät.

Varoitus

Menetät kaikki syöttämäsi tiedot, jos suljet ikkunan

Viikko 18

29 April 2024 Thursday
30 April 2024 Thursday
1 May 2024 Thursday
2 May 2024 Thursday
3 May 2024 Thursday
4 May 2024 Thursday
5 May 2024 Thursday

Viikko 19

6 May 2024 Thursday
7 May 2024 Thursday
8 May 2024 Thursday
9 May 2024 Thursday
10 May 2024 Thursday
11 May 2024 Thursday
12 May 2024 Thursday

Viikko 20

13 May 2024 Thursday
14 May 2024 Thursday
15 May 2024 Thursday
16 May 2024 Thursday
17 May 2024 Thursday
18 May 2024 Thursday
19 May 2024 Thursday

Viikko 21

20 May 2024 Thursday
21 May 2024 Thursday
22 May 2024 Thursday
23 May 2024 Thursday
24 May 2024 Thursday
25 May 2024 Thursday
26 May 2024 Thursday

Viikko 22

27 May 2024 Thursday
28 May 2024 Thursday
29 May 2024 Thursday
30 May 2024 Thursday
31 May 2024 Thursday
1 June 2024 Thursday
2 June 2024 Thursday
Ilmoittautuminen avoinna
Ilmoittautuminen alkaa myöhemmin
Ilmoittautuminen tehty
Ilmoittautuminen ei ole avoinna

Ystävyyden Tuuri

<script async="" src="//cdn.thinglink.me/jse/responsive.js"></script>