Liikunnan arviointi

Liikunnan arviointi

Oppilaan oppimisen ja osaamisen arviointi liikunnassa vuosiluokilla 7–9. Oppilaiden kasvamista liikuntaan ja liikunnan avulla tuetaan monipuolisella, kannustavalla ja ohjaavalla palautteella ja arvioinnilla. Ne tukevat oppilaiden myönteistä käsitystä itsestä liikkujana. Palautteessa ja arvioinnissa otetaan huomioon oppilaiden yksilölliset vahvuudet ja kehittymistarpeet ja tuetaan niitä. Liikunnan opetuksessa ja arvioinnissa tulee ottaa huomioon oppilaan terveydentila ja erityistarpeet.

Liikunnan arviointi perustuu fyysisen, sosiaalisen ja psyykkisen toimintakyvyn tavoitteisiin. Arvioinnin kohteina ovat oppiminen (tavoitteet T2–6) ja työskentely (tavoitteet T1 ja T7–10), joten fyysisten kunto-ominaisuuksien tasoa ei käytetä arvioinnin perusteena. Move!-mittausten tuloksia ei käytetä oppilaan arvioinnin perusteina. Arvioinnissa käytetään monipuolisia menetelmiä siten, että oppilailla on mahdollisuus osoittaa parasta osaamistaan. Oppilaita ohjataan itsearviointiin.

Arvioitavat asiakokonaisuudet

-Oman oppimisympäristön havainnointi ja tarkoituksenmukaisten ratkaisujen tekeminen eri liikuntatilanteissa

-Tasapaino ja liikkumistaidot

-Välineenkäsittelytaidot

-Fyysisten kunto-ominaisuuksien kehittäminen ja niiden analysointitaito

-Uimataidot

Työskentelyn arviointi

-Aktiivinen osallistuminen liikkumiseen ja eri liikuntamuotojen kokeileminen

-Asiallinen ja turvallinen toiminta liikuntatunneilla

-Toisten huomioiminen ja tunne-ilmaisu liikuntatunneilla

-Reilun pelin periaatteiden noudattaminen

-Oma-aloitteisuus

Liikunnan arviointi (kopio)

Laaja-alainen osaaminen liikunnassa

Liikunnassa hyödynnetään laaja-alaista osaamista tietojen, taitojen, arvojen, asenteiden ja tahdon muodostamassa kokonaisuudessa. Lisääntynyt tarve hyödyntää laaja-alaista osaamista nousee esille yhä enemmän tulevaisuudessa ja se mahdollistaa tiedon- ja taidon alat ylittävää osaamista.

Liikunnassa laaja-alainen osaaminen tulee esille seuraavasti:

1. Ajattelu ja oppimaan oppiminen
  • ajattelu ja oppiminen liittyvät vahvasti toiminnalliseen tekemiseen
  • yhteisöllisyys on vahvasti esillä tekemisessä, meidän oppilaille tarjoutuu tilanteita pohdiskella asioita ja tekemistä eri näkökulmista
  • leikit, pelillisyys, fyysinen aktiivisuus toiminnassa edistävät oppimisen iloa ja vahvistavat edellytyksiä luovaan toimintaan, ajatteluun ja oivaltamiseen
  • liikunnalla rakennetaan kestävää motivaatiota elinikäiselle liikkumiselle
  • liikunta tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden nopeille päätöksille ja ratkaisuille
2. Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu:
  • liikunnan fair play-henki luo hyvät puitteet tasa-arvoisille kulttuurillisille, kielellisille ja katsomuksellisille näkökohdille
  • vuorovaikutus ja yhdessä tekeminen lisäävät toisten ihmisten kunnioitusta ja erilaisuuden ymmärtämistä
  • liike, musiikki, vuorovaikutus ja kehon kieli toimivat liikunnassa luonnollisina ilmaisun välineinä
  • kulttuurien moninaisuus lisääntyy tulevaisuudessa ja se tuo mukana uusia positiivisia kokemuksia ja mahdollisuuksia
  • suomalaiseen liikuntakulttuuriin liittyvien lajien säilyminen
3. Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot
  • oppilas oppii huolehtimaan omista henkilökohtaisista liikuntavälineistä, yhteisistä liikuntavälineistä ja liikuntaympäristöstä
  • arjen taidot liittyen terveyteen, turvallisuuteen ja liikkumiseen liikenteessä kuuluvat tärkeänä osana liikunnan oppiaineeseen
  • oppilaita ohjattaan kestävän elämäntavan mukaisin valintoihin ja toimintatapoihin yhteisten liikuntavälineiden ja tilojen käytössä
4. Monilukutaito
  • eri liikuntalajit kehittävät monilukutaitoa sanallisten, kuvallisten, numeeristen sekä symbolijärjestelmien muodossa esimerkiksi pelien ja leikkien sääntöjen muodossa
  • oppimistilanteissa oppilas tekee nopeita valintoja ja tulkintoja eri monilukutaidon keinoin, esimerkkinä suunnistus ja luonnossa liikkuminen
  • liikuntaan liittyvän tiedon paljouden hyödyntäminen oikein itseään tukevalla tavalla
5. Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen
  • tieto- ja viestintäteknologiaa hyödynnetään liikuntaan soveltuvilla laitteilla kuten sykemittarit, älypuhelin, GPS-laitteet ja tabletit
  • teknologian avulla voidaan seurata omaa kehitystä erilaisin mittarein ja mahdollisesti tuottaa omia harjoitusohjelmia
  • teknologia mahdollistaa myös oppilaan kunnon ja terveyden seuraamisen välineiden avulla
  • erilaisten pelien ja laitteiden hyödyntäminen liikunnassa (tanssimatto)
6. Työelämätaidot ja yrittäjyys
  • liikunnan avulla edistetään oppilaiden kiinnostusta ja myönteistä asennetta työtä ja työelämää kohtaan
  • liikunnassa oppilaita kannustetaan sisukkuuteen ja työn loppuun saattamiseen sekä savutetun tuloksen arvostamisen
  • aloitteellisuus, erilaisten vaihtoehtojen löytäminen ja luovuus kehittävät merkittävästi yrittäjyystaitoja liikunnan oppiaineen sisällä
  • oppilaiden järjestämät liikuntatapahtumat
7. Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen
  • liikunta tarjoaa hyvät puitteet osallistumiseen, vaikuttamiseen ja vastuulliseen suhtautumiseen tulevaisuudesta
  • liikunta mahdollistaa myös omia valintoja liikuntatuntien toiminnaksi, esimerkiksi valinnainen liikunta
  • oppilaille varataan mahdollisuus osallistua liikuntatuntien suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin
  • oppilaita ohjataan ymmärtämään omien valintojen, elämäntapojen ja tekojen merkitys paitsi itselle ja terveydelle, myös lähiyhteisölle, yhteiskunnalle ja luonnolle.

Valinnaisten kurssien arviointi liikunnassa

Tata-valinnaiset

- Lukujärjestyksessä näkyy merkintöinä v2 (8.lk) ja v4 (8.- 9. lk)
- Todistuksessa numeroarviointi näkyy liikunnan kohdalla

Muut valinnaiset
- Lukujärjestyksessä näkyy merkintöinä m2 (8.lk)
- Todistuksessa numeroarvionti näkyy liikunnan alla omalla kurssinimellä

Muut lyhyt valinnaiset
- Lukujärjestyksessä näkyy merkintöinä m1 ( 7., 8. ja 9. lk)
- Todistuksessa arvionti hyväksytty/hylätty näkyy liikunnan alla omalla kurssinimellä
- Erinomainen työskentely lyhytvalinnaisessa voi vaikuttaa korottavasti liikunnan päättöarviointiin