Kuulin erittäin mielenkiintoisen esityksen viime viikolla, sen piti biopsykologi, kirjailija Martine F. Delfos, joka oli Agora Centerin vieraana Terhi Tuukkasen järjestämässä seminaarissa.

Delfos puhui virtuaalisten ympäristöjen mahdollisuuksista oppimisen kannalta, mutta painotti myös vanhempien vastuuta ja läsnäoloa. Vanhempien tulisi luoda lapsilleen turvallinen ja keskusteleva ympäristö, jonka kautta median ja virtuaalimaailmojen ärsykkeitä voitaisiin yhdessä käsitellä ja peilata. Netti ei saa olla lapsenvahti, vaikka se tehokkaasti pitääkin jälkikasvun hiljaisena ja ruutuun naulittuna. Vanhempien täytyy olla mukana lapsen mediakasvatuksessa, miettiä yhdessä lapsen kanssa minkä ikäisenä on sopivaa perustaa Facebook-tili ja millaisia tietoja ja kuvia itsestään on turvallista laittaa nettiin kaikkien nähtäville. Tässä ei sinäänsä ole mitään kovin uutta, mutta tämä vanha keino tuntuu olevan se kaikkein tehokkain, kun lasten nettiturvallisuudesta puhutaan. Ohjauksella, keskustelulla ja valvomisella saavutetaan aina paremmat tulokset kuin esimerkiksi ikärajoilla. On myös hyvä ottaa huomioon lapsen ikä ja kehitysvaihe, esimerkiksi taaperoikäisille Delfoise ei suosittelisi virtuaalisia ympäristöjä tai jatkuvaa median kulutusta, koska tärkeät kehitystehtävät kuten aistien kehittyminen, turvallisten kiintymyssuhteiden muodostuminen ja ympäristön tutkiminen ovat vielä kesken. Vanhempien lastenkin kohdalla virtuaalisten ärsykkeiden rajoittaminen on hyvä ajatus, koska sosiaalisten taitojen opettelu tapahtuu parhaiten ulkona leikkiessä ikätovereiden kanssa. Kaikkea kohtuudella on hyvä nyrkkisääntö tässäkin asiassa.

Delfoise on mukana virtuaalista tietoisuutta edistävässä hankkeessa (Virtual Conscious), jossa ei opeteta lapsia käyttämään virtuaalisia ympäristöjä, vaan pyritään nimenomaan lisäämään lasten tietoisuutta mediasta, virtuaalimaailmoista ja peleistä. Lapset eivät tarvitse opastusta käytössä vaan tulkinnassa, kriittisessä ajattelussa ja oman toiminnan säätelyssä.

Pelien liiallinen pelaaminen on Delfoisen mukaan yksi suurimmista mediaan liittyvistä ongelmista. Pelaaminen saattaa johtaa riippuvuuteen, perustoimintojen kuten nukkumisen ja syömisen laiminlyöntiin, hormonitoiminnan epätasapainoon, aggressiiviseen käyttäytymiseen, jopa pelipsykoosiin. Tietenkin nämä vakavimmat oireet ovat aina harvinaisia, mutta lievimpiä oireita esiintyy lähes kaikilla pelaavilla. Oletko itse koskaan unohtunut pelaamaan jotain vähän pidemmäksi aikaa kuin oli tarkoitus? Onko huonosti sujunut peli saanut sinut pahalle tuulelle?

Esityksen jälkeen mietin sitä, onko peleistä tullut jopa liian hyviä? Kuka jaksaa enää keskittyä tylsään koulutyöhön tai oikean elämän haasteisiin, kun peleissä voi olla sankari, tähti tai unohtua muuten vain sopivan kokoisten haasteiden maailmaan, jossa lähin kultahippu on aina seuraavan kulman takana?


Lisää Delfosin ajatuksia löydät alla olevasta linkistä:
http://www.mdelfos.nl/

(AL)