Pidennetty oppivelvollisuus Kittilässä
Pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevien oppilaiden opetus voi kestää 10 tai 11 vuotta. Tavoitteena on, että lapsi aloittaa esiopetuksessa varhaiskasvatuksessa sinä vuonna, kun hän täyttää viisi vuotta, jatkaa toisen vuoden oppivelvollisuuden suorittamiseen kuuluvassa esiopetuksessa (6-vuotiaana päiväkodin tai koulun esiopetusryhmässä) ja tämän jälkeen aloittaa perusopetuksen (7-vuotiaana).
Lapsen perusopetuksen alkamista voidaan myös lykätä niin, että lapsi aloittaa perusopetuksen sinä vuonna, jolloin hän täyttää kahdeksan vuotta. Tätä ennen lapsi osallistuu esiopetukseen oppivelvollisuuteen kuuluvana kaksi vuotta (6- ja 7-vuotiaana). Perusopetuksen myöhemmästä aloittamisesta on tehtävä erillinen hallintopäätös.
Yhteistyö huoltajien, varhaiskasvatuksen, terveydenhuollon ja muiden asiantuntijoiden kanssa on tärkeää tukitoimien suunnittelussa ja toteuttamisessa. Tavoitteena on, että tuki on riittävää, oikea-aikaista ja mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Lapselle on taattava jatkuva moniammatillinen tuki koko pidennetyn oppivelvollisuuden ajan. Oppilaan HOJKS laaditaan lapsen varhaiskasvatussuunnitelman ja kuntoutussuunnitelman pohjalta.
Päätöksen pidennetystä oppivelvollisuudesta ja samalla erityisen tuen päätöksen tekee sivistystoimenjohtaja.