Osana muuta koulutusta

Tuomiokapitulien järjestämä koulutus

Joidenkin ammattiryhmien perehdyttäminen alkaa tuomiokapitulin järjestämässä vihkimystä edeltävässä koulutuksessa.

Uudet työntekijät

Osana perehdyttämistä tuomiokapitulit järjestävät seurakuntien uusille työntekijöille orientoitumiskoulutuksen (nimet vaihtelevat hiippakunnittain; Osallisena kirkon uskosta ja tehtävästä, Uusien työntekijöiden valmennus (UTV) jne.), johon seurakuntien edellytetään lähettävän uudet työntekijät. Seurakuntakohtaista perehdyttämistä suunniteltaessa perehdyttäjän on hyvä olla selvillä orientoitumiskoulutuksen sisällöistä.


Pappien perehdytys

Pappien perehdyttäminen jatkuu seurakunnassa laaditun perehdyttämissuunnitelman mukaisesti ja se tulee olla suoritettu ennen pastoraalitutkinnon aloittamista.

Pappien perehdyttämistä suunniteltaessa perehdyttäjän on hyvä olla selvillä ordinaatiovalmennuksen sisällöistä. Tuomiokapitulien ohjeistuksen mukaan perehdyttäminen kestää on noin vuoden, kuitenkin vähintään kuusi kuukautta. Perehdyttämisen jälkeen perehdyttäjä ja perehtyjä allekirjoittavat todistuksen, joka siihen liittyvän raportin lisäksi liitetään pastoraalitutkinnon henkilökohtaiseen opintosuunnitelmaan (HOPS) (Todistus pappisvirkaan vihityn perehdyttämisestä tuomiokapitulille).

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä