Sekä omavaraiset (autotrofiset) että toisenvaraiset (heterotrofiset) eliöt käyttävät energiaa. Omavaraiset eliöt pystyvät tuottamaan energian itse foto- tai kemosynteesin avulla. Toisenvaraiset eliöt käyttävät omavaraisten eliöiden tuottamia yhdisteitä hyväkseen. Esimerkiksi ihminen käyttää sokeriruo’on tuottamaa ruokosokeria ravinnokseen.

Ihminen tarvitsee energiaa jatkuvasti. Lepotilassa aikuisen ihmisen aivot kuluttavat noin viidenneksen kaikesta energiasta. Luustolihakset kuluttavat levossa suunnilleen saman verran. Maksa ja munuaiset yhdessä kuluttavat yli kolmanneksen. Myös esimerkiksi ruoansulatus-, verenkierto- ja hengityselimistö ja immuunipuolustus kuluttavat energiaa.

Kuten monet muutkin eliöt, myös ihminen tuottaa pääosan energiastaan soluhengityksellä, mutta osan tarvittaessa myös käymisen avulla (maitohappokäyminen). Ihmisellä on energiankäyttöä varten runsaat energiavarastot. Lihaksessa ja maksassa energiaa on varastoitunut glykogeeniksi, jota hajottamalla glukoosiksi energiaa vapautuu nopeasti.  Glykogeeniä on varastoitunut elimistöön parin päivän käyttöä varten. Tätä suuremmat varastot sijaitsevat rasvakudoksissa. Lihava, rasvavarastoja kerännyt ihminen voisi elää useita kuukausia pelkästään rasvavarantojensa turvin! Tosin tällöinkin elimistö tarvitsee vettä sekä lisäksi useita vitamiineja. Pelkkää ”vesidieettiä” pidetäänkin usein terveydelle vaarallisena juuri vitamiinien puutteen vuoksi.

Sekä oma- että toisenvaraiset eliöt käyttävät suurienergisiä molekyylejä energian varastoimiseen. Tällainen molekyyli on esimerkiksi glukoosi eli rypälesokeri. Koska glukoosi on tyypillinen solussa käytettävä energianlähde, sitä käytetään usein mallina energia-aineenvaihdunnassa. Tärkkelys ja glykogeeni koostuvat yhteen liittyneistä glukoosiyksiköistä. Solu polttaa glukoosia energia-aineenvaihdunnassa joko soluhengityksen tai käymisen avulla ja varastoi näistä reaktioista saamansa energian ATP-molekyyleihin.