Tikapuita pitkin

Sattuman sanelemista teeläikistä syntyy kuva, mielen kuva. Kuvia limittäin, päällekkäin, kerroksittain.
Tulevia, meneviä, elämän kerroksia. Mihin menet? Mistä tulet? Kotiin?
Tikapuita pitkin, kiiveten ja pudoten, elämäni eläimet. Jälki on rosoista, karheaa, kulunutta, arvaamatonta ja likaistakin. Kuin menneet vuodet meissä.


Ovi auki

Maalaan lasta sylistäni maailmalle. Kasvoillamme sanotut sanat, sanomattomat sanat, toteutuneet toiveet, toteutumattomat toiveet. Ovi on auki maailmaan, lapsen mennä ja vielä tulla takaisin.

Teokseen olen käyttänyt aikakausilehdistä revittyjä ja leikattuja kuvia, tekstejä, vanhoja kirjeitä ja käytettyjä teepusseja. 


Ota syliin

Teoksessa Hilkka-mummin käsin kirjoittama Paula Haaviston runo Ota syliin. Runo repivyydessään koskettaa, ”orvon kukat on kukkia surun. Ota syliin.”

Lisäsin teokseen kuvan kesäpaikastamme, jossa mäntymetsä ottaa parantavaan syleilyynsä meidät elämän kolhimat ja hoitaa höyhenen kevyiksi. Luonto parantaa ja inspiroi meitä kaikkia ympäri vuoden.