Keravan Opiston päätoiminen taideopettaja Teija Leppänen on kirjoittanut arvion kunkin opiskelijan Kiintopisteitä - merkityksiä etsimässä -päättötyönäyttelyn teoksesta tai teoskokonaisuudesta.




Aija Iivanaisen päättötyön nimi on Kiitos elämälle. Teos on sekatekniikalla toteutettu tilataideteos, joka koostuu kierrätysmateriaalista, akvarellimaalauksesta ja kirjoitetusta tekstistä. Teokseen kuuluvassa maalauksessa ja kirjoituksessa on käytetty akvarellivärejä, nestemäistä tussia, puuvärejä ja lyijykynää. Tekijän motiivi on tuoda esiin oma vanheneva äitinsä ja heidän yhteinen, äidin muistisairauden leimaama elämä sekä sen tuomat muutokset heidän väliseen suhteeseen.

Teoksessa oman talon vanha, patinoitunut ovi kannattelee akvarellimaalausta äidistä ja Eeva Kilven runoa kokoelmasta Kiitos elämälle. Ovi on kulunut ja elämää nähnyt. Maalaus on toteutettu pienin vivahtein. Teksti on kirjoitettu käsin tekstaten. Elementit itsessään sekä niiden toteutus ilmentävät kuluvaa aikaa sekä ajan että ylipäätään elämän haurautta.

Teoksellaan tekijä haluaa osoittaa kiintymyksensä, kunnioituksena ja kiitoksensa äidilleen. Teos on hillitty ja vähäeleinen, mutta samalla pitää sisällään suuria tunteita. Aivan kuin siihen olisi kasvanut kiinni muistisairaan ihmisen elämän rajoittuminen yhä pienemmäksi ja suljetummaksi - sekä kanssakulkijan epätoivokin. Kiitos elämälle -runo viimeistään puhkaisee epäilyksen hetket ja tuo kuvaan vahvan toivon sanoman.

Teos asettaa katsojan tarkastelemaan ja pohtimaan elämän kulkua ja vanhenemista. Asioita, jotka meistä jokainen kohtaa. Teos kasvaa itseään suuremmaksi tekemällä yksityisestä yhteistä.




Jutta Ikosen päättötyön nimi on Entä sitten?. Teos on maalaus, joka on toteutettu öljyvärillä ja kiinnitetty kierrätysmateriaalille. Teoksen motiivina on kuvata jokapäiväinen arkinen asia, ovi, kiintopisteenä siirtymissä tapahtumasta toiseen, missä hetki, minä ja energia nivoutuvat yhteen. Tähän kiintopisteeseen tekijä on yhdistänyt pohdintoja elämän kulusta maalauksen muodossa.

Teoksessa on vanha keittiönovi, jonka sisäpintaan on kiinnitetty maalaus. Jotta näkee maalauksen, pitää avata seinään kiinnitetty ovi. Maalauksessa on naishahmo abstraktissa voimakkaiden värien ja selkeiden pintojen verkostossa. Hänellä on selkä katsojaan päin, ja hän on ottamassa askelta pää hiukan kääntyneenä katsomaan toiseen suuntaan, kuin mitä kulkusuunta on. Figuuri heittää tumman varjon eteensä.

Sekä teoksen konkreettinen ovi, että maalauksen omaa tietään etsivä naisfiguuri alleviivaavat vahvasti tekijän pyrkimystä kuvata hetkeä ja siihen sisältyvää muutoksen mahdollisuutta. Maalauksen tunnelma on odottava ja epätodellinen mutta samalla kertaa varma ja toiveikas.





Raija Koskisen päättötyön nimi on Kehystellen. Teos on sekatekniikalla toteutettu installaatio, joka sisältää katsojaa osallistavia elementtejä. Erilaisilla materiaaleilla ja tekniikoilla on työstetty liikuteltavia kehyksiä kuten Aku Ankka -lehdestä taiteltu kehys sekä muovisista leluhahmoista rakennettu kolmiulotteinen kehys. Tämän lisäksi installaatioon kuuluu keraaminen Kyborgitar-veistos, joka on asetettu suihkulähteeseen ja jonka kädessä on nolla-yksi bittiliuskoja, virtaavana kuin vesi. Installaation motiivi on tekijän leikkisä uteliaisuus katsomiseen, rajaamiseen ja uusien näkökulmien hakemiseen.

Teoksesta välittyy monipolvinen, jopa riehakas, erilaisille tulkinnoille avoin katsomisen, kokemisen ja tekemisen riemu. Mikä tulee näkyväksi, mikä jää piiloon? Yhdestä on syntynyt ja syntyy toinen. Virta vie eteenpäin – koskaan ei tiedä, mikä pääsee yllättämään.

Kehyksillä katsoja voi lähteä tutkimaan maailmaa ja etsimään omaa näkökulmaansa. Kyborgitar puolestaan herättää kysymyksiä. Miten minun tulee suhtautua siihen kaiken kehystelyn keskellä? Jätänkö sen rauhaan omaan maailmaansa, vai yritänkö ymmärtää sitä? Haluaako se tulla kehystetyksi? Mihin näistä kehyksistä? Kyborgitarta on helppo lähestyä, kun oivaltaa, että sen kädessä pitämät bittiliuskat ovat yhtä luonnollinen osa maailmaa kuin virtaava vesi.

Teos herättää kysymyksiä. Osallistumisen kautta se antaa myös vastauksia katsojalle. Se rohkaisee etsimään. Katsojalle koko teoskokonaisuus on löytämisen ja oivaltamisen riemua.





Tiina Kosusen päättötyön nimi on Iso Kesä. Teos on keramiikkaveistos, johon on lisätty osia muista materiaaleista kuten metallilangasta. Se koostuu yhdestä suuresta veneen mallisesta kappaleesta, johon on kiinnitetty metallinen kaari kuin varjoksi tai sateenkaareksi sekä pienistä metallilangasta taivutelluista ihmishahmoista. Keramiikkasaven sekaan on silputtu käytöstä pois jääneitä työohjeita. Väriltään veistos on kevyen ja kirpeän virheäkeltainen. Teoksen motiivi on kuvata tekijän tuntoja ”muutoksen tuulissa” hänen siirtyessään työelämästä ”vapaaksi taiteilijaksi”.

Tilaan asetettu vapaasti seisova veistos on kuin iso, syvällä kyntävä vene äärettömyydessä. Veneen kapteeni on valinnut haluamansa kurssin. Määränpää on löytää uusia maailmoja. Metallivarjo on taivaankansi, joka ohjaa matkaa suotuisissa tuulissa. Työohjeet ovat lähteneet viimeiselle purjehdukselleen poltettuina veneen runkoon. Nämä teoksen elementit kuvastavat muutosta ja halua muutokseen tekijän elämäntilanteessa. Teoksen väritys luo kokonaisuuteen odottavan ja myönteisen vireen. Vene itsessään edustaa kannattelevuuden metatasoa.

Teos tiivistää itseensä tekijän elämäntilanteen monitahoisuuden ja kerroksellisuuden.




Tiina Lindholmin päättötyö koostuu kolmesta teoksesta, joiden nimet ovat Happy Place sekä Jänis ja Kettu. Happy Place on maalaus, jossa on käytetty akryyliväriä, pastelliliitua ja tussia. Jänis ja Kettu ovat maalauksia, joissa on käytetty akryyliväriä ja tussia. Teokset ovat tyyliltään esittäviä ja väritykseltään kirkkaita. Happy Placen sommittelussa on geometrisen pinnanjaon avulla rakennettu toisistaan erillisiä kuvapintoja, Jänis ja Kettu on sommiteltu tyhjään tilaan vailla viitteitä itsenä ulkopuolelle. Happy Placessa on kehystetty tekijälle muistoja herättävillä, vanhoilla kehyksillä, Jänis- ja Kettu-maalaus on kiinnitetty puunkappaleeseen. Teokset esitellään yhtenä kokonaisuutena.

Happy Place -teokseen tekijä on koostanut itselleen merkityksellisiä ympäristöjä. Teoksen syntymisen motiivina on palauttaa kokemuksia ja muistoja arkipäivään teoksen katsomisen kautta. Mukaan valitut vanhat kehykset syventävät kokemusta. Jänis- ja Kettu-teos taustoittuvat muinaisten kulttuurien voimaeläimiin. Valitut eläimet edustavat tekijän omien lapsien voimaeläimiä, ja näin ollen ovat merkityksellisiä tekijän lisäksi koko perheelle.

Teosten asettelu muodostaa yhtenäisen kokonaisuuden. Kokonaisuus on tiivis ja intiimi kuin irtautuneena omaan maailmaansa. Tämä maailma on luonnonläheinen, seesteinen ja kiireetön. Sen tuttuus katsojalle helpottaa lähestymistä. Teoskokonaisuuden kerroksellinen sisältö ja muoto mahdollistavat katsojan erilaiset tulkinnat.




Jenni Luukkasen päättötyön nimi on Uusi alku. Teos on carborundumlaatalla vedostettu grafiikan lehti, jota tekijä on työstänyt eteenpäin akryyliväreillä. Teokseen on maalattu iso yhtenäinen soikio, joka kuvaa munaa. Teos on lähes väritön ja toteutettu herkästi työstäen. Grafiikan lehti on valmistunut kymmenen vuotta sitten tekijän esikoisen syntymän aikoihin. Nykyisen muotonsa teos on saanut tähän näyttelyyn.

Teoksen motiivina on muodostua tekijän elämää kertovaksi tarinaksi. Munaan sisältyy alkupiste, lapsen syntymä ja muodonmuutos uusien tapahtumien myötä kymmenen vuoden päästä.

Teoksen vähäeleinen ja pelkistetty toteutus antaa tilaa pohtia sen merkitystasoja. Katse kiinnittyy pintaan ja tutkii vaikutelmia. Pintaa syvemmällä ajatus löytää merkityksiä syntymän ihmeestä. Teoksen munassa on kuin olisi ollut kaikki valmiina odottamassa oikeaa hetkeä – uudelleensyntymää. Se vain vaatii aikaa kypsyäkseen.




Anne Malinin päättötyön nimi on Appelsiineja. Teos koostuu viidestä pienestä öljyvärimaalauksesta. Maalaukset on maalattu pyöreille, käytöstä poistetuille tarjoiluvadeille. Maalauksiin on kuvattu appelsiineja aihetta varioiden. Hedelmät ovat lähellä luonnollista kokoaan. Maalausten värit ovat harkittuja ja monelta osin murrettuja. Kokonaisuudessa nousee esille voimakas oranssi. Maalauksissa appelsiinit on kuvattu plastisina, mitä kolmiulotteinen alusta korostaa.

Maalaus rakentuu yksinkertaiselle ja selkeälle idealle kuvata appelsiinin oranssia väriä ja pyöreää muotoa. Elävässä elämässä appelsiinit usein tarjoillaan vadeissa. Teoksessa appelsiinit ovat konkreettisesti maalattu näille vadeille. Sekä maalauspohjan pyöreä muoto ja alkuperäinen käyttö mahdollisesti appelsiinin tarjoilualustana viittaa suoraan konkreettiseen. Teoskokonaisuuden kierrätysmateriaali tuo metatason läsnäolon valittuun aiheeseen.

Erilliset pyöreät maalaukset herättävät pohdintoihin, millaiseen järjestykseen yksittäiset teokset voidaan sommitella toistensa tai jopa tilan suhteen. Maalaukset voi nähdä toistensa lomitse vierivinä hedelminä, jotka pyrkivät löytämään luonnollisimman paikkansa. Teoskokonaisuus rikkoo maalauksen muodon rajoja hienovaraisesti aihetta kunnioittaen.

Maalausten sisältö ja maalaustapa linkittyy vahvasti maalausperinteeseen. Teoskokonaisuuden toteutus tuo tähän uutta sisältöä.





Else-Maj Mannerheimon päättötyön nimi on Itse itsensä vanki. Teos on installaatio, joka rakentuu akryyliväreillä toteutetusta maalauksesta sekä paksusta ruostuneesta ketjusta, koukusta, kuluneesta laatikosta ja ksylofonista. Teokseen valituilla elementillä on tekijälle henkilökohtainen symbolinen merkitys osana teosta.

Teoksen elementit on sommiteltu niin, että maalaus vaikuttaa leijuvan painottomasti tilassa. Maalauksessa on kirkkaita ja puhtaita värejä sinisestä keltaiseen ja oranssiin. Siihen on kuvattuna viivajälkiä, jotka yhdistyvät mielikuvaan kasvien kasvusta. Teoksen muut kierrätysmateriaaliset elementit painautuvat raskaasti lattiaa vasten. Ne ovat väritykseltään tummia.

Teos on elementeiltään ja materiaaleiltaan monitahoinen. Elementtien yhteenkuuluvuus on lähes sattumanvaraista ja on osin karkeaa. Kokonaisuutta on hallittu elementtien harkituilla valinnoilla ja liittymillä, sijoittumisilla osana kokonaisuutta sekä vuorovaikutuksella ympäröivän tilan kanssa.

Teoksen motiivina on kuvata ihmisen riippuvuuksia ja niistä vapautumista. Teos on herkkä osien raskaudesta huolimatta. Riippuvuus ja siitä vapautuminen ovat teoksessa yhtä aikaa läsnä. Maalauksen kirkkaat, ilmassa leijuvat värit peilautuvat vastakohtaansa ja tuovat teokseen toivon sanomaa. Kirkkaus kurottaa ylöspäin − ehkä vapauteen asti.

Satu Matikaisen päättötyön nimi on Otso&Sisu. Teos koostuu kahdesta akryyliväreillä toteutetusta maalauksesta. Maalauksissa on kuvattuna karhu. Toisessa on karhun pää, joka katsoo suoraan katsojaan ja toisessa on karhu vaeltamassa luonnossa. Maalaukset ovat maalattu kirkkailla väreillä.

Teosten innoituksena on tekijän veljenpojat, joiden seuraksi teokset ovat valmistuneet.

Karhut teoksen aiheena luovat mielikuvan vahvuudesta ja pelottomuudesta. Iloisilla väreillä maalatut karhut tuovat kuvaan mukaan keveyden ja leikillisyyden. Näistä karhuista on niin lasten kuin aikuistenkin helppo lähteä kertomaan tarinaa. Ne sopivat ystäviksi meille kaikille.




Tanja Määtän päättötyö koostuu kahdesta teoksesta, joiden nimet ovat Rakkauden lento ja Hiljaisuus sekä nimettömästä seinälle kiinnitettävästä veistoksesta. Rakkauden lento on maalaus, jossa on käytetty kierrätysmateriaalia ja akryyliväriä. Hiljaisuus on akryylivärillä toteutettu maalaus. Veistos on toteutettu kierrätysmateriaalista.

Teosten aiheena on pöllö. Rakkauden lennossa lintu on lehahtanut siivilleen ja Hiljaisuudessa lintu istuu puun oksalla vaiteliaana. Veistoksessa pöllö on kuvattu lentämässä. Maalausten väritys on murrettu ruskeanharmaa. Toiseen kierrätysmateriaali, joka koostuu keittiön tarvetyökaluista ja aterimista, tuo mukaan ruostumattoman teräksen värisävyt eri muunnelmineen. Veistoksen materiaalina on keittiön teräksiset esineet. Tekijän kolme teosta on sijoitettu tilaan vaihtelevasti eri seinille. Veistos on korkealla oviaukon yläreunassa.

Teoksien motiivina on levittää ilon ja toivon sanomaa luonnon aihetta kuvaamalla. Rakkauden lennossa pöllö kurottelee voimakkailla siivillään maalauksen täydeltä ja on silminnähden iloinen lennostaan. Kierrätysmateriaali voimistaa hahmon kolmiulotteiseksi. Hiljaisuudessa lintu on sommiteltu ympäristöönsä kuin se etsisi piilopaikkaa oksien lomasta. Kokonaisuuden kolmannessa teoksessa, veistoksessa lintu on päässyt konkreettisesti siivilleen kurottelemaan yläilmoja.

Kolme teosta muodostavat yhdessä luontevan kokonaisuuden valitun motiivin ympärille. Pöllö, joka mielikuvissa liitetään viisauteen, ilmentää kokonaisuudessa ilon ja toivon sanomaa, joka tekijä haluaa välittää. Teoksien niukka värimaailma on herkkä, jopa vaitelias ja antaa tilaa omalle ajattelulle ja tulkinnalle.




Annikka Niinikosken päättötyön nimi on Kalat. Teos on kierrätysmateriaalista valmistettu mobile. Teoksessa roikkuu siiman varassa erivärisiä ja -kokoisia kaloja kuin suurena yhtenäisenä parvena. Kalojen materiaaleina on käytetty muovikasseja ja -aterimia sekä kiinnitysalustana pyörän vannetta.

Teoksen motiivina on tuoda esiin merien muoviroska. Erityisesti tekijä haluaa kiinnittää huomioita muovikassien käyttöön. Teos on yhteiskunnallisesti kantaaottava tuoden esiin muoviroskan hallitsemattoman kasvun, joka kohdistuu ympäristöön ja sen ekosysteemeihin.

Teos tekee uhkaavasta ilmiöstä kauniin. Kalat ovat värisävyiltään kirjavia ja kirkkaita ja muovimateriaali heijastaa valoa, mikä tekee kokonaisvaikutelmasta eloisan ja valoisan. Kalat liikkuvat ilmavirran mukana. Mobile kasvaa tilassa itseään suuremmaksi. Sen liike vangitsee ohikulkijan.

Teoksessa kalat saavat viestintuojan roolin. Meressä kalat ovat ensimmäisten joukossa, jotka syövät niin muovipusseja kuin mikromuovia. Katsoja joutuu punnitsemaan kauniiden, parvena liikkuvien muovikalojen äärellä omia arkipäiväisiä valintojaan. Missä ja miten käytän muovia? Tarvitsenko muovipussia? Voinko vähentää muovin käyttöä?




Janne Pietiläisen päättötyön nimi on Läiskät. Teoskokonaisuuteen kuluu kaksi mustavalkoista valokuvaa. Kuvissa seisoo ylävartaloltaan alaston nainen suoraan katsojaan päin. Kädet ovat kohotettuina ristiin rinnalle. Kuvat on rajattu niin, ettei alavartaloa eikä päätä ja kasvoja näy. Valokuvan nuorella naisella on vartalossaan punaläiskäihoa, jotka mustavalkokuvassa näkyy eri sävyisinä harmaina läikkinä. Kuvien tunnelma on herkkä.

Teosten motiivina on nähdä ja kuvata elämä ja ihmiset kauniina epätäydellisyydestä huolimatta. Rohkaista jokaista olemaan juuri sellainen kuin hän on.

Valokuvat ovat sommittelultaan vähäeleisiä ja sävyiltään hienovaraisia, mikä rakentaa kuvien tunnelmasta lempeän ja hyväksyvän. Kuvia on helppo lähestyä ja samaistua niiden kuvaamaan maailmaan. Ero sinän ja minän välillä häviää, ja todellisuus näyttäytyy uudella tavalla. Toiseutta ei enää ole.




Päivi Sivosen päättötyön nimi on Joulun odotus. Tilateos on toteutettu kierrätys- ja luonnonmateriaaleista, joita ovat elävä jalustaan kiinnitetty kuusi ja tekijän seitsemän vuoden aikana käyttämät ovulaatio- ja raskaustestit. Testilaitteista on rakennettu puuta kiertävä nauha ikään kuin jouluinen koristenauha.

Teoksen motiivina on tuoda esiin tekijän monen vuoden pitkä odotus saada lapsi. Tekijä on rohkeasti nostanut keskiöön oman henkilökohtaisen kamppailunsa, jopa tragedian, jolla on kuitenkin tässä tapauksessa onnellinen loppu. Seitsemän vuoden odotuksen jälkeen perheeseen syntyy lapsi

Ovulaatio- ja raskaustestit ovat mitä ilmeisemmin rytmittäneet elettyjä vuosia ja täyttäneet tekijän mieltä ja ajatuksia. Spiraalinen koristenauha testilaitteineen toistaa kierroksia. Asiantila pysyy samana, vain aika on toinen. Teos tekee näkyväksi suuren kaipauksen ja surun, konkreettisesti. Kun se liitetään joulun kontekstiin, teoksen ilmaisuvoima moninkertaistuu.

Teoksen voi nähdä jopa katharsiskokemuksena. Teoksella on tekijälleen mitä ilmeisemmin vapauttava ja puhdistava merkitys, mistä katsojakin tulee osalliseksi. Nyt on juhlan, myös joulujuhlan aika!

Teoksen aihe on sekä henkilökohtainen että yleinen, ja ansaitsee tulla näkyväksi ja nähdyksi. Se kertoo ihmisen tarinaa, joka on monelle tuttu, mutta samalla kovin usein yleisessä keskustelussa vaiettu.




Outi Tirkkosen päättötyön nimi on Kuusikymmentäneljä päivää. Teoskokonaisuus rakentuu kymmenestä metallille tulostetusta valokuvasta. Valokuviin on kuvattu ruusupensaan samaa kohtaa kymmenenä eri hetkenä kesä- ja elokuun aikana kesällä 2017. Tekijä on ottanut kaikkiaan kesän aikana yhteensä 49 valokuvaa kuutenatoista eri päivänä. Ajankohdat on kirjattu vuoden, kuukauden, päivän ja kellonajan tarkkuudella. Valokuvauksen ajanjakso kattaa 64 päivää. Teoksen motiivina on tekijän opintoihin liittämä kokemus ”katseen matkasta”; kuinka maailma avautuu tekijälleen aikaisempaa rikkaampana.

Teoksessa tekijä on halunnut kohdentaa katseensa ja kameransa juhannusruusuun. Teoksessa esteettisyys rakentuu tapahtumista ihmisen ja ruusun välillä, läsnäolosta ja osallisuudesta. Ruusun fyysisiä muutoksia kuvaamalla pohditaan ajan kulumista. Ajan olemukseen ja merkityksien syntymiseen tekijä viittaa Pikku Prinssiä lainaten: ”Aika, jonka olet tuhlannut ruusullesi, tekee siitä niin tärkeän sinulle”.

Valokuvauksen ajankohdan tarkka dokumentointi liittää teoksen käsitetaiteen perinteeseen. Prosessinomainen ja suunnitelmallinen työskentely itsesään on taideteko ja osa teosta. Aihe on myös tekoprosessissa fragmentoitunut, pirstoutunut, ja lopullinen teos on muodoltaan kokoava.

Teoskokonaisuus on tekoprosessiltaan ja sisällöltään kerroksellinen. Se on avoin katsojan erilaisille tulkinnoille ja merkityksenannolle.