Seuraavaksi otteita haastatteluista:

No kerropa niistä ADHD-ongelmiin liittyvistä coping-keinoista, joita olet itsellesi kehittänyt. – No ihan yksinkertaisia - - jo ihan lapsena olen joutunut miettimään, että miten vaikutan ihan normaalilta, vaikka on hirvee halu hengata ja heilua. Mä olen ollut pienellä ala-asteella, jossa oli hirveen ankarat opettajat. Että jos sä haluat vaikuttaa normaalilta, niin sitten sun pitää kysyä, että voitko lähteä käymään vessassa tai juomaan vettä, että pääset välillä johonkin. Purkamaan liikunnallinen levottomuus johonkin? Usein sanotaan, että aikuisilla tuo liikunnallinen levottomuus muuttuu enemmänkin sisäiseksi levottomuudeksi. Oletko sä kokenut sellaista? – Joo. Se on taas sitten sitä, että pää lähtee seikkailemaan vaikka minne. Ja sitten niistä on tullut (aikuisena) vähän hienovaraisempia juttuja. Esimerkiksi että kulkiessas napsuttelet kynää koko ajan tai vääntelet sormias tai varpaat rullaa kengissä. Ja näitä samoja kun koulussa, että menen juomaan tai vessaan - - enhän mä voi koko ajan ravata jossakin, mutta ”Nyt tuli tosi tärkeä puhelu” ja sit pitää lähteä käytävälle ravaamaan eestaas. – Sellaisia asioita, jotka mua itseeni ärsyttäis, mä teen niitä itse koko ajan. Mä kaivan sadannen kerran sitä kassia ja asettelen tavaroita ja mulla on koko ajan käynnissä jotain. Mulle itselleni sellanen vieruskaveri olis ihan kauhee, koska mä koko ajan katsoisin, että mitä se tekee. Kun jos mä esimerkiksi kuulen, että joku kääntää sivua, niin se häiritsee sitä mun omaa lukemista. Nainen, jolla on ADHD-diagnoosi

* * *

– Luennot on vaikeita. Aluksi mä kykenen kuuntelemaan, mutta sitten tarkkaavaisuus jotenkin herpaantuu ja asiat menee ohi. Vaikka kuinka pinnistais ja yrittäis, ei saa asiasta kiinni. Mä kuulen äänen, mutta en ymmärrä, mitä puhutaan. Ihan niinku puhe virtais pään läpi liukkaana nauhana, josta ei saa kiinni, ei ymmärrä mitään. – No mä tykkään sellasesta auktoriteetista, että sulle annetaan selvä tehtävä ja sanotaan, että tee tämä, ja sanotaan miten se tehdään. Mää en ainakaan omalla kohdallani usko siihen, että annetaan tehtävä ja sanotaan, että tee se nyt joskus sitten. Se ei toimi. Se on paljon mielekkäämpää, kun ohjaaja sanoo ja sen mukaan tehdään. Noin 30-vuotias mies

* * *

Mikä on pisin aika, jonka jaksat keskittyä luento-opetukseen kerrallaan? – Se riippuu ihan siitä luennosta. Kun tunti on jo loppupeleissä aika tiukka. Kyllä sitten alkaa jo kaipaamaan happihyppelyä, ja että voi nousta vähän jalotteleen. Se on sellainen melkein anteeksiantamaton virhe, että jos sanotaan, että kahvitauko on sinä ja sinä aikana, mutta sitten vaan jatketaan, niin silloin kyllä harmittaa. Mä joskus lähdinkin sellaisesta tilanteesta, kun opettaja vain puhui ja puhui, vaikka oli luvannut tauon. Mikä on pisin yhtäjaksoinen aika, jonka opettaja voi yksin käyttää puhumiseen? – Se on aiheesta kiinni. Ehkä puoli tuntia, sekin on aika pitkä aika. Keskittymisvaikeuksia kokeva nuori mies