Kirjoitushalukkuuteen vaikuttaa se, millaiseksi kirjoitustaitoon liittyvä minäkyvykkyysajattelu on elämän varrella muotoutunut. Kirjoittaminen on taito, josta moni ajattelee, että kykyjä siihen joko on tai sitä ei ole. Tuon ajattelumallin muuttaminen kasvun ajattelutavaksi voi olla työlästä.

Jos opiskelija kantaa esimerkiksi peruskouluajoiltaan mielikuvaa kirjoittamisesta ikävänä ja vaikeana oppiaineena ja tuottamiseen liittyy erilaisia tunnelukkoja, tarvitaan paljon motivaatiorakenteen kutittelua, jotta opiskelijan subjektiivista tietämistä tai luulemista omista kyvyistään voidaan muuttaa. Kouluaikaisten muistikuvien laatu näyttäisi olevan vahvasti kytköksissä siihen, kuinka hyviä tai huonoja kirjoittajia yksilöt kokevat olevansa aikuisenakin. Usein käsitys itsestä heikkona kirjoittajana yleistyy myös ajatukseksi, ”ettei minulla ole mitään sanottavaa”.

Toiminnallinen kirjoitustaito vs. oikeinkirjoitustaito

”En kirjoita juuri koskaan mitään, joten koen olevan kehno kirjoittaja. Olisi mukavaa, jos oppisin edes sijoittamaan pilkut ja pisteet paikalleen.” Näin kirjoitti eräs opiskelija kurssin alussa oppimistavoitteistaan. Sitaatti on kuvaava. Se kertoo koulukulttuurimme virhekeskeisestä pedagogiikasta. Moni on oppinut ajattelemaan, että kirjoittamisen taito on sitä, että hallitsee kaikki kielioppisäännöt, niin ettei opettajan punakynällä ole asiaa.

Funktionaalinen eli toiminnallinen kirjoitustaito on syytä erottaa oikeinkirjoituksen osaamisesta. Opiskelijat eivät useinkaan tätä eroa osaa nähdä. Kirjoittamisen painopisteen tulee olla sisällön tuottamisessa. Opettajien olisi syytä kiinnittää enemmän huomiota tekstin sisältöön. Oikeinkielisyys on vain pintaa.

Myös oppijan on opittava sietämään virheitään varsinkin kirjoitusprosessin alkuvaiheessa, kun sisältöä vasta ideoidaan ja tekstiä luonnostellaan. Monella kirjoitustekniikka on sahaavaa: kirjoitetaan muutama sana, deletoidaan, kirjoitetaan taas pätkä, ja taas deletoidaan. Tietokoneen oikolukuohjelmien alleviivaukset saavat ajatuksen pysähtymään; mikä virhe tuli tehtyä? Pieniä kirjoitusvirheitä korjatessa karkaa ajatus ja katkeaa jutun juoni. Suosittelenkin aina omille opiskelijoilleni, että kirjoitusprosessin alkuvaiheessa oikolukuohjelma otetaan pois päältä.

Punakynää pelkäävälle on haasteellinen tehtävä oppia sietämään omia virheitään. Myös opettajan pitää oppia luopumaan virheiden metsästämisestä – varsinkin kirjoitusprosessin alkuvaiheessa.

Sivuluettelossa on esittelyssä joitakin menetelmiä, joilla voi taistella aloittamisen tuskaa ja tyhjän paperin kammoa vastaan.