MÄKITUPALAISIA, RENKEJÄ, HUUTOLAISLAPSIA JA LUKKAREITA

TIKKALAN JA  SAAKOSKEN KOULUJEN UNESCO-PROJEKTI KORPILAHDEN HUMAKIN KULTTUURITUOTTAJAOPISKELIJOIDEN, JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON OKL:n OPISKELIJOIDEN  sekä KORPILAHDEN KOTISEUTUYHDISTYKSEN KANSSA 

Jyvässeudun Unesco-koulujen opiskeluun on kuluneena lukuvuonna kuulunut maailmanperintöopetus. Saakosken ja Tikkalan alakouluilla maailmanperintöjakson yhtenä tavoitteena oli elämyksellinen historian oppiminen sekä oman kokemisen ja osallistumisen kautta löytää ajatuksia, mitä järkeä on säilyttää vanhaa ja miksi.. Vanhan ajan rooleissa ja vaatteissa tehtiin aikamatkaa 1790-luvulle, jotta  heräisi kokemus siitä, millaista ihmisten elämä on ollut Petäjäveden vanhan kirkon aikana. Oppilaat tutustuivat kirkkoon ja sen yksityiskohtiin rakennuksena ja saivat käsitystä siitä, miksi vanha kirkko on maailmanperintökohde ja mitä se maailmanperintökohteena meille jälkipolville kertoo.

Oppimisympäristönä oli niin aito, vanha, ihmisten elämään kiinteästi liittynyt kulttuurikohde kuin pedanet-verkkokin. Tärkeitä lähteitä Suomen historian tarinat, kultakauden maalaukset sekä oma mielikuvitus. Kivijalkaa 1700-1800-lukujen elämälle antoi aluerehtori, historioitsija ja kotiseutumies Markku Lahti kertoessaan tuon ajan elämästä projektissa oleville opiskelijoille ja opettajille.

Oppilaat jaettiin eri yhteiskuntaluokkia edustaviin perheisiin. Perheet loivat kouluilla etukäteisvalmisteluissa oman perheensä ja sen jäsenten elämäntarinaa ja -kohtaloita. Siinä riittikin lystiä; useampi kun oli ajan henkeen sairastunut ruttoon, saunan ja talon palot olivat yleisiä, olihan torpissa vain pikku räppänät. Lehmiäkin paleltui koleana kevättalvena eikä maitoa riittänyt lapsille. Lampaan villat tosin olivat toisella perheellä tuuheat ja naiset tulisivatkin neulomaan vielä kätensä rakoille!

Jakson aikana oppilaat harjoittelivat tieto-ja viestintätekniikan käyttöä ja verkottumista. Perheet kirjoittivat koulun kotisivulle omat tarinansa ja vaihtoivat toisen koulun perheiden kanssa kuulumisia ja sitä kautta opettelivat sähköistä verkostoitumista. Yhteinen, mielikuvitusta ruokkiva aihepiiri kirvoitti kuulumisia ratkiriemukkaaksi luettavaksi. 
 
Petäjäveden päivänä huhtikuun lopussa oppilaat kulkivat perhekunnittain kirkossa ja sen alueella kohdaten henkilöitä ja tapahtumia entisajan elämästä ja kirkkoon liittyvistä asioista. Perheet mm. osallistuivat niin lukutaidon kuin pään syöpäläistenkin tarkastukseen, saivat perheelleen sukunimen kirkkoherralta, tapasivat uteliaita eukkoja kirkonmäellä, saivat kansanparantajalta neuvoja ja loitsuja näivetystautiin ja keuhkokuumeeseen, hätistelivät huutolaislapsina susia ja saivat kuulla haudankaivajan tarinoita hautausmaalla.

Kirkkomaalta löytyi myös Vaivais-Mari; vaivaiseukko, joka oli menettänyt sukunsa tauteihin kerjäsi perheiltä ruokaa ja kattoa päänsä päälle. Vaivaiseukko häiritsikin siinä määrin kirkkokansaa, että joutui häpeäpenkkiin kirkkokansan astellessa kirkkoon. Kirkonmenoissa kajahti Suwiwirsi tuoden kaikuja syntyajoiltaan. Kirkkoherra saarnasi 10 käskystä ja kehotti kirkkokansaakin käytöksen kultaisella tiellä. Ajan henkeen väki sai kirkkoherralta myös valistusta ja ohjeita mm. perunan osien syömiseen; mukuloita hyvät ihmiset eikä lehtiä ja varsia! Saarnan päätteeksi kuulutettiin nuoria isäntiä ja neitoja eri perheistä. Koruton tilaisuus päättyi vaivaiseukon huutokauppaan, jossa vallesmanni kauppasi eukkopoloista vähiten tarjoavalle isännälle.

Humakin kulttuurituottajaopiskelijat sekä kotiseutuyhdistyksen väki ja kulttuuriluotsit toimivat vanhan ajan rooleissa. OKL:n opiskelijat puolestaan ohjasivat perheitä kirkonrakentajan vaimon/tuttavan roolissa kertoen kirkosta rakennuksena sekä sen yksityiskohdista. Humakin opiskelijoilla projekti palveli mediataitojen opintojaksoa, OKL:n opiskelijoilla puolestaan kuvataiteen rakennusperintöopintoja. 
 
OPPILAAT LOIVAT PERHEIDENSÄ TARINAT PEDANETIIN…

Olemme mäkitupalaisia. Perheeseemme kuuluu: Äiti, isä, vaari ja 4 lasta. Isän nimi on Aapo, Äiti on Eeva, vaari on Pietu, tyttäret ovat: Hilda ja Sylvi ja pojat ovat Veikko ja Einari. 
Meillä on myös yksi possu. Asumme yksitupaisessa talossa, siinä ei ole ikkunoita vaan savu pääsee ulos räppänöistä, meillä on savuista. Meillä on myös nuotiokota ja pieni varasto. Talo on on rakennettu 1685 ja sen rakensi Pietu-vaarin isä Reino. 
Talomme on palanut kaksi kertaa, jouluna ja isonvihan aikana. Suvussamme Aapon äiti on kuollut ruttoon. Jouduimme pakenemaan metsään isonvihan aikana. Aapon isä oli sodassa ennen isovihaa. 
Suvussamme ei ole merkkihenkilöitä, olemme köyhiä. Syömme yleensä: marjoja, kalaa ja puuroa, joskus lihaa. Päivällä etsimme ruokaa, suurimmaksi osaksi. Pietu-vaari käy kalassa joka päivä ja veistelee, pojat auttavat Pietua. 
Lapset leikkivät käpylehmillä ja auttavat kotitöissä, esim. ruuanlaitossa ja puiden haussa. Savutuvassa on kivimuuri, jota lämmitämme joka päivä. Talvella enemmän. Possumme on laiha, mutta syötämme sitä paljon ja syömme sen sitten syksyllä. Puumerkkimme on nuotio mistä nousee savua.

…. JA VAIHTOIVAT SIELLÄ KUULUMISIAAN

Meidän perheellämme sujuu jotenkuten normaalisti. Jokin paha virus kävi perheessä ja jätti jälkeensä arpia ja uupumusta muutenkin raskaaseen arkeen. Lehmä paleltui, nyt kun on vielä kylmä kevättalvi, eikä tuota muutamaan viikkoon juotavaa maitoa. Mikaelia suosi metsäonni, ja taitava metsästäjä sai saaliikseen pari lintua ja ison jäniksen, joten ei olla ainakaan kuoltu nälkään.Kaisa on alkanut tekemään tuohivirsuja miehelleen Lassille. Asta on saanut neulottua lapasensa valmiiksi. Voimme kertoa iloisia uutisia siitä että lampaan villa on niin paksu ja tuuhea että kun se keritään, villaa tulee paljon, ja naisväki pääsee neulomaan kätensä rakoille. Puumerkkimme on siipi, jossa on kanerva. Entä mitä teidän perheellenne kuuluu? Onko ollut sairauksia tai epämukavia yllätyksiä? Entä iloisia uutisia? 
Lähettäkää meillekin postia, terv. Kanervatorpan köyhä mutta iloinen väki.