Turisteina Shanghaissa

To 28.9 oli meillä vapaata yliopistolta. Lähdimmekin jo aamuvarhain bussilla kohti Shanghain Venetsiaa, Zhujiajiota. Paikkaan oli parin tunnin ajo kovan ruuhkan takia. Perillä odotti pieni turismin ympärille keskittynyt kylä, jota ympäröivät pienet joet/kanaalit. Piene veneajelun jälkeen saimme vapaasti tutustua pieniin katuihin ja ostaa kiinalaisia käsitöitä, herkkuja ja matkamuistoja. Omatoimisen tutustumisen jälkeen menimme syömään. Mukana oli myös Kiinalaisia opiskelijoita kurssiltamme, ja he näyttivät meille mitä kannattaa syödä ja ostaa, mikä toi oman lisänsä vierailuun.

Kiertelyn jälkeen ajoimme takaisin Shanghain keskustaan, kävimme Bundilla katsomassa Pudongin pilvenpiirtäjiä joen yli, ja lopulta maanalaisen junamatkan jälkeen pääsimme itsekin Pudongin puolelle. Pääsimme vierailulle Oriental Pearl Toweriin, joka myös televisiotornina tunnetaan. Vaikka emme päässeetkään tämän 350m, antenni laskettaessa 467 metrisen rakennuksen ylimmälle tasanteelle, olivat näkymät päätähuimaavat. Täältä suuntasimme vielä pienen museovierailun jälkeen ihanalle ravintoalueelle syömään kiinalaisten opiskelijatovereidemme opastamina.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä