Takaisin Suomeen

Aikaisena tiistai aamuna oli aika hyvästellä Shangai Univeristy of Sports. Istahduimme linja-autoon joka vei meidät lentokentälle. Jotkut meidän luokasta saivat kirjeitä ja muita lahjoja Kiinalaisilta ystäviltämme muistoksi. Viimeisenä päivänä oli monella vaihtelevat fiilikset, jotkut olisivat halunneet jäädä, mutta suurin osa oli kyllä innoissaan siitä että olimme matkalla kotiin. Uskon että suurin kulttuurishokki oli ruoka. Omasta puolestani voin sanoa että en nauttinut kiinalaisesta ruuasta, oli siis ihan kiva päästä kotiin syömään Suomalaista ruokaa. Matka oli ainutlaatuinen ja opettavainen, jonka tulemme varmasti muistamaan koko elämämme.

Suuri kiitos kuuluu kaikille jotka tekivät matkan mahdolliseksi.


Teksti ja kuva: Janne Kinnunen

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin