Väli- ja loppuseminaarit

Liikuntadidaktiikan peruskurssi 1 ja 2 tehtävät

1. Vapaamuotoisen oppimispäiväkirjan kirjoittaminen kaikkien liikuntaympäristöjen tunneilta (kevät ja syksy). Tallenna tekstit itse valitsemaasi paikkaan, esim. google drive. Näistä vapaamuotoisista kirjoituksista koostetaan peruskurssi 2 lopuksi  jäsennelty ja tiivis varsinainen oppimispäiväkirja, joka palautetaan viimeistään 7.1.2026 (Huom! siirretty eteenpäin joulukuun lopusta!)
Jaksottele kirjoittamista siten, että kirjoitat kevään kursseista varsinaisen oppimispäiväkirjan valmiiksi kevään aikana. Syksyn kurssien osalta sitten loppuvuodesta. Työn maksimipituus on 15-20 sivua (lähteet lasketaan sivuihin, mutta kansilehteä ja sisällysluetteloa ei lasketa).

2. Oppimispäiväkirjoista koostetaan myös loppuseminaarissa (tammikuu 2026) käytäviä pienryhmäkeskusteluja varten n. 3-4 diaa, joiden avulla kerrotaan omista oppimisprosesseista. Tähän tarkempi ohje oppimispäiväkirjan ja diaesitysten palautuskansiot sivulla.

3. Itsearviointi omasta työskentelystä ja päiväkirjan kirjoittamisesta tehdään jälkimmäisessä loppuseminaarissa (21. tai 22.1.2026 ryhmästä riippuen). Palautuslaatikko aukeaa vasta silloin.


Lisäksi Pk1 ja 2 käytännön tunneista koostetaan portfolio (esim. tanssi, suunnistus, palloilu jne) >> käytännön tuntien sisältöjen ja harjoitteiden kerääminen omalle ryhmälle tulevia opintoja ja harjoitteluita varten (lähetä portfolio vielä tarkistettavaksi kurssin lehtorille, ettei siihen jää esim. vääriä käsitteitä tms).

Diaesitykset 4 hlön ryhmissä

-jokainen opiskelija esittää molemmissa seminaareissa työtään
-Seminaari 1. >> käsitellään 1.seminaarin neljä kysymystä
-Seminaari 2. >> käsitellään 2.seminaarin neljä kysymystä

-Molemmissa seminaareissa jokaisella pienryhmän henkilöllä on noin 10 minuuttia aikaa esittää omat ajatukset ja pohdinnat annettuihin kysymyksiin oman työnsä pohjalta (ei lukien suoraa tekstiä diasta, vaan kertoen laajemmin dialla mainituista asioista). Kun kaikki pienryhmän jäsenet ovat saaneet esitettyä oman osuutensa, käydään pienryhmässä keskustelua esille nousseista asioista, havainnoista, oivalluksista ja mahdollisista kysymyksistä. Kootut asiat nostetaan keskusteluun koko seminaariryhmälle. 

Seminaari 2. loppuun pyritään jättämään n. 10 min aikaa täyttää itsearviointilomake.

Oppimispäiväkirjan kirjoittaminen

  • Avaa eri liikuntaympäristöjen keskeiset käsitteet, tiedot ja taidot, opetusmenetelmät sekä vuorovaikutukseen ja turvallisuuteen liittyvät asiat
  • Pohdi oppimispäiväkirjassa myös omaa osaamistasi ja oppimistasi.
  • Käytä lähteitä (esim. luentomuistiinpanot, lehtoreiden antamat lähteet, valtakunnallinen OPS ym).
  • Oppimispäiväkirjan pituus on 15-20 sivua (Times New Roman, 12 fontti ja 1,5 riviväli). Huom! Oppimispäiväkirja tehdään oman vapaamuotoisen päiväkirjan ja lähdekirjojen pohjalta tiivistäen.