Kantaaottava asiantuntijateksti

Koontia asiantuntijateksteistä, KTKP040, MultiLeTe

  • Onnistuneissa pohdinnoissa lähdettiin liikkeelle avoimesti eri vaihtoehdoista (luokkakokojen pienentäminen, luokkakokojen pitäminen samankokoisina kuin nyt tai luokkakokojen suurentaminen). Luokkakoko Suomessa ja sitä koskevat faktat oli eroteltu mielipiteistä korkeatasoisessa tekstissä. Ei siis heti lyöty lukkoon tiettyä mielipidettä ja lähdetty sitä puolustamaan (vrt. positivismi tai teorian testaaminen), vaan argumentoitiin todellisen asiantuntijatiedon varassa. Tällöin myös omat mielipiteet jätetään sivuun.
  • Tarkastelua tehdään useasta eri näkökulmasta nostoja tehden.
  • Korkeatasoisessa asiantuntijatekstissä esitystapa oli tiivistä ja toistoa vältettiin. Tutkimustuloksia ei toistettu, vaan niiden perusteella argumentoitiin. Lisäksi vältettiin puhekielisiä ilmauksia ja asiantuntijatiedosta poikkeavia ns. populistisia väittämiä. Asiantuntijuutta rakennettiin kyseisen tieteen alan julkaisuilla.
  • Edelleen kiitettävä/erinomainen teksti sisälsi tarkastelun, miten opettajan toiminta = pedagogiset valinnat (sis. eriyttäminen ja tuen prosessit), havainnointi (sen dokumentointi ja reflektointi), vuorovaikutuksen tapa, opetusjärjestelyt, emotionaalinen tuki, jne. vaikuttaa (esimerkiksi työrauhan ylläpitämisessä ja yksilöllisyyden huomioimisessa) on luokan koko sitten mikä tahansa.
  • Pitäytyminen opettajuuden resurssien ”rajallisuudessa” ei tuottanut kattavaa tarkastelua. Opettajan työaikaan kuuluu yhteydenpito koteihin, tukea järjestäviin tahoihin ja ns. kolmanteen sektoriin siinä missä suunnittelu, toteutus ja arviointikin. Jos opettajan työpäivä sisältää neljästä tunnista kuuteen tuntiin keskimäärin opetusta, siitä jää vielä päivää kohden vastaavat määrät muulle toiminnalle. Lisäksi ymmärretään, että osa koulun keskeytysajasta käytetään näihin toimiin myös. Tästä näkökulmasta ei siis ole ymmärrettävää opettajan kuormittuminen, vaan paremminkin siitä, että opettaja kokee kuormittumista, kun ei kykene vastaamaan työn hänelle asettamiin haasteisiin (vs. hänelle ”annettu aika” työn suorittamiseen). Siitä päästään taas koulutuksen ja ammattitaidon ylläpitämisen merkityksiin ja edelleen yhteiskunnan tilaan ja painotuksiin sen taloutta koskevissa ratkaisuissa.

Liitteet:

Annika_Salla_asiantuntijateksti.pdf
Ella_Roosa_asiantuntijateksti.pdf
Mirka_Sanna_asiantuntijateksti.pdf