Kostiaisen ja Rautiaisen (2011) rtikkeli käsittelee hyvän opettajuuden määritelmää ja sitä, kuinka artikkelissa esiintyvät opettajat lähtivät kehittämään omaa opettajuuttaan.

Ryhmä opettajia päätti toteuttaa uudenlaisen täydennyskoulutusen. Siinä opettajat kokeilivat kollektiivista irtiottoa ja loivat peliluolan, jonne kokoontuivat pelaamaan erilaisia tietokonepelejä. Pelit olivat opettajille ennestään tuntemattomia. Pelatessaan he huomasivatkin käyttäytyvänsä estottomasti ja esimerkiksi kielenkäyttönsä muuttuneen huomattavasti.

Tässä kyseisessä täydennyskoulutuksessa opettajat pääsivät kurkistamaan oppilaan tasolle ja maailmoihin, joissa suuri osa oppilaista vapaa-ajalla kuluttaa aikaansa. Mielestäni tällaisen kosketuspinnan saaminen lapsen tai nuoren arkeen on hyväksi ja mahdollistaa ymmärtäväisemmän kanssakäymisen opettajan ja oppilaan välillä. Kun opettajat ovat kokeneet pelimaailman mukaansatempaavuuden henkilökohtaisesti, on heidän varmasti tulevaisuudessa helpompi käsitellä esimerkiksi pelimaailmasta vaikutteita saaneita ristiriitatilanteita oppilaiden kanssa.

Mielestäni artikkelin täydennyskoulutus oli aiheellinen ja varmasti hyödyllinen siihen nähden, kuinka suuri osa keskiverto lapsen ja nuoren elämää erilaisten pelien pelaaminen nykypäivänä on.

Opettajan on mielestäni hyvä olla perillä siitä, millaisissa (peli)maailmoissa lapset liikkuvat ja millaiset trendit ovat esillä milläkin hetkellä. Vastaavanlainen täydennyskoulutus auttaa siis varmasti siinä, että opettajat pystyvät paitsi tunnistamaan paremmin pelimaailman ilmiöitä lasten keskuudessa, mutta myös tarpeen vaatiessa puuttumaan niihin.

Halu kehittyä opettajana ja ihmisenä sai aikaan sen, että opettajat lähtivät kokeilemaan heille jotain uutta ja tuntematonta. Mielestäni tällaisen täydennyskoulutuksen synty osoittaa erinomaista halua oman opettajuuden kehittämiseen.