Norema, A., Pietilä, P. & Purtonen, T. 2010. Pipot tiedon tiellä. Sukupuolihuomioita opettajankoulutuksessa

Kirjoituksessa tuli esille, miten luokanopettajat toimivat sukupuolierojen ja eriarvoisuuden rakentamisessa ja tuottamisessa suurelta osin huomaamatta ja tarkoittamatta, totuttuina ja itsestään selvinä toimintatapoina ja suhtautumisina. Kirjoitus herätti pohtimaan, onko koulu tasa-arvoinen kaikille oppilaille sukupuoleen katsomatta. Kirjoitus avasi myös hyvän mahdollisuuden tarkastella kriittisesti omaa toimintaa sekä sitä, minkälainen opettaja haluan olla.  

Tasa-arvoinen ja sukupuolitietoinen toiminta kuuluu opettajan koulutukseen ja pedagogisiin tutkintovaatimuksiin. Opettajan tulee toimia ammattietiikkaa noudattaen monenlaisissa työ- sekä opetus- ja opiskeluympäristöissä. Koulun pitäisi antaa kaikille tasa-arvoiset mahdollisuudet aktiiviseen toimintaan, oman taitotason ja kiinnostuksen kohteiden mukaisesti sekä valmistaa lapsia ja nuoria kohtaamaan tulevaisuuden elämän haasteet, antamalla hyvät eväät toimia aktiivisena kansalaisena, olla vaikuttamassa niihin yhteiskunnallisiin ja maailmanlaajuisiin asioihin, joihin kokee syvää paloa ja intohimoa. Koulun ja opettajien toiminta ei saisi olla estämässä näihin mahdollisuuksiin kurkottamisessa. Sukupuolien ajatteleminen olemuksellisesti erilaisina voi kuitenkin jo hyvin varhaisessa vaiheessa jakaa tytöt ja pojat kulkemaan erilaisia koulupolkuja. Valitsemaan oppiaineita sen mukaan, mitkä luokitellaan opettajien kielessä työtöille ja pojille sopiviksi. Antamaan stereotyyppisen käsityksen sukupuolittain eroavasta lahjakkuudesta.  

Kirjoituksessa tuli myös esille, että käyttäytyminen oletetaan lähtökohtaisesti sukupuolittain eroavaksi. Opettajien puhe rauhattomista pojista ja hiljaisista työtöistä oli voimakasta ja toistuvaa. Käyttäytyvätkö tytöt ja pojat siis oletusten mukaan täyttääkseen ja toteuttaakseen koulussa hyväksyttyjä ja jopa hiljaisesti kannustettuja käyttäytymismalleja? Tämä on mielestäni mielenkiintoinen näkökanta, koska lukiessani raporttia huomasin, että myös itse olen työssäni olettanut poikien enemmän aiheuttavan häiriöitä tunneilla tai jos koululla on paikkoja sotkettua/rikottu alkanut miettimään, että ketkähän pojat ovat olleet taas asialla. En kuitenkaan koe, että kategorioisin sukupuolia omassa toiminnassani, vaan haluan toimia tasa-arvoisesti kaikkia kohtaan. Koska kulttuurissamme ymmärrämme sukupuolen kategorioiksi, joita tehdä todeksi puhumalla, elehtimällä, pukeutumalla ja tekemällä. Onko arjessa tapahtuva ajattelumme ja toimintamme vain automatisoitunut toimimaan tietyllä tavalla? Onko tiettyjen toimintatapojen muuttaminen vain meille niin vaikeaa? Opettajilla on kuitenkin paljon valtaa olla määrittämässä, minkälaisen kuvan he haluavat omalla toiminnallaan oppilaille välittää. Opettajien ja myös minun tulevana opettajana olisikin hyvä välillä pysähtyä pohtimaan, minkälainen opettaja haluan olla. Onko omassa ajatellussani ja toiminnassa jotain sellaista, jota minun olisi hyvä muuttaa.  

Keskustelujen taustalla oli havaittavissa myös pyrkimys pojille sopivaan ja kiinnostavaan kouluun, joka ajaa muutosta oppisisältöihin, opetusmenetelmiin ja ylioppilaskokeisiin. Suomalaisen koulun historia ei kuitenkaan anna perusteita siihen taustaoletukseen, että koulu sopisi luontaisesti tai olisi rakennettu tytöille sopivammaksi. Mistä nämä ajatukset sitten kumpuavat? Eikö koulun ja opettajien pitäisi löytää keinoja ja toimintatapoja, jotka tukevat kaikkien oppilaiden oppimista? Koulurakenne ei kuitenkaan itsessään ole sopiva tai sopimaton millekään sukupuolelle. 

Raportissa käsiteltiin sukupuolittumisen näkökulmia monella eri osa-alueella. Asioista käydään keskusteluja koulun sisällä ja koulun seinien ulkopuolella; lehdissä, televisiossa ja sosiaalisessa mediassa. Sukupuolittumisen ja tasa-arvon asiat kuuluvat myös opettajan koulutukseen ja pedagogisiin tutkintovaatimuksiin. Suomi on tasa-arvoinen maa moneen muuhun maahan verrattuna. Miksi sukupuolikategorioihin jakaminen näkyy kuitenkin koulun arjessa päivittäin vielä tänäkin päivänä?