Luin Ylen artikkelin Monikielinen koulu http://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/02/01/monikielinen-koulu , jonka heti ensimmäinen kuvateksti kertoi monikielisyyden olevan rikkautta kaikille. Ymmärrän kyllä pointin ja ihannetilanteessa luokan monikielisyys on sekä oppilaille, että opettajille hedelmällistä. Nyt aloin kuitenkin miettiä sitä, onko se todellisuudessa välttämättä antoisaa kenellekään, jos toteutukseen ei ole resursseja tai valmiuksia. Etenkin tässä maailman tilanteessa, kun myös pienien kuntien koulut saivat luokkiinsa ukrainalaislapsia, jotka eivät tullessaan puhuneet sanaakaan suomea. On totta, että eri kieltä puhuvan kanssa tarvitaan keksiliäisyyttä yhteisen ja toimivan toiminnan toteuttamiseksi, mutta tulee varmasti hyvin paljon tilanteita, joissa toinen tai molemmat osapuolet jäävät ymmärrystä vaille. Miten voidaan taata tuki pienelle ja kovia kokeneelle lapselle, jos kukaan ei ymmärrä kieltä (artikkelissa äidinkieltä kutsuttiin tunnekieleksi), paitsi pari kertaa viikossa järjestettävällä suomen kielen tunnilla, johon muutkin ukrainalaislapset kokoontuvat?

On eri asia toteuttaa monikielisyyttä siihen valmistautuneessa isossa koulussa, jossa on palkattua henkilökuntaa ja osaamista sitä varten, mutta tässä tilanteessa monen pienen koulun ammattiosaaminen ei riittänyt, ja kouluun on pitänyt palkata joku kielitaitoinen, jolla ei sitten taas välttämättä ollut pedagogista osaamista. Toki useamman tällaisen oppilaan saapuminen kouluun yhtäaikaisesti varmistaa sen, että suomen kielen opettelu onnistuu järkevämmin, kun koko ryhmä lähtee iästä riippumatta melko nollasta liikkeelle, sillä artikkelissa mainittiin monikielisyyden ja S2-opetuksen haasteena monitasoinen ryhmä. Yläkouluikäisten keskuudessa oppilaatkin pärjäävät keskenään paremmin, kun voidaan kommunikoida englannin kielen avulla, mutta haasteet korostuvat alakouluikäisten kohdalla ennen kuin kielitaito karttuu. 

Alkuvaikeuksista ja hankalista tilanteista huolimatta on mahtavaa, että maahanmuuttaja- ja pakolaislasten on mahdollista päästä suomalaisiin kouluihin heikosta kielitaidosta huolimatta. Heille annetaan mahdollisuus oppia käyttämään ja pärjäämään. Heidän kanssaan työskentelevät yrittävät siis tietysti opettaa maahanmuuttajalapsille suomenkieltä parhaansa mukaan, mutta toivottavasti opettajat ja muut luokan oppilaat oppivat jotain myös noista muista kielistä ja kulttuureista. Se ei ole monikielisyyttä, jos yritetään vaihtaa se monikielisyys kokonaan omaan kieleemme.