LUOVUUDEN JA INNOVAATIOIDEN KOULU

Katsoin videon Kinesteettisestä kielenoppimisesta, joka herätti paljon erilaisia ajatuksia. Paljon puhutaan siitä, miten oppilaat oppivat eri tavoin ja miten näitä eri oppimistyylejä olisi hyvä hyödyntää opetuksessa, jotta kaikilla olisi mahdollisuuksia oppimiseen. Tuntuu, että erilaisia oppimistyylejä käytetään kouluarjessa kuitenkin melko vähän. Tämä asettaa oppilaat mielestäni eriarvoiseen asemaan, sillä heiltä odotetaan samoja asioita, mutta työkaluja tavoitteeseen pääsemiseen ei välttämättä anneta kaikille. Itse liikunnan opiskelijana olen jo pitkään miettinyt sitä, miten liikuntaa tulisi lisätä koulupäiviin, esim. taukojumppien ja hyötyliikunnan muodossa, mutta liikkumisen yhdistäminen eri oppiaineiden oppimiseen on itselle vielä melko vieras ajatus, josta mielellään oppisin lisää. Olen ajatellut asiaa lähinnä siitä näkökulmasta, miten voisin liikuntatunneille tuoda mukaan sisältöjä muista oppiaineista (esim. suunnistusrasteille, muistipeleihin, ryhmäjakoihin ym.), mutta oppiaineiden yhdistäminen voisi toimia hyvin myös toisinpäin eli tuotaisiin liikuntaa ja liikettä mukaan luokkahuoneisiin.

Itselle tuli yllätyksenä, miten suuri osa ihmisistä on kinesteettisiä oppijoita (40 %), eli oppivat liikkeen ja kokemusten kautta. Videolla opettaja kertoi, miten liikunnallisilla ruotsinkielen tunneilla pääsivät esiin hyvin eri oppilaat kuin normaalisti luokkahuoneessa. Tämä on mielestäni tärkeä havainto, joka tukee sitä ajatusta, että oppilaille tulisi tarjota mahdollisimman monia tapoja oppimiseen sekä oman osaamisensa näyttämiseen. Liikkumisen yhdistäminen muihin oppiaineisiin ei välttämättä ole helppoa, mutta videon perusteella liikkuminen on yhdistettävissä hyvin ainakin kielten opiskeluun. Tulevana opettajana on myös hyvä muistaa, ettei kaikkea tarvitse osata täydellisesti. Jo muutaman liikunnallisen tehtävän vieminen luokkahuoneeseen voi auttaa oppilaita motivoitumaan sekä näyttämään oppilaista uusia puolia ja vahvuuksia. Kun opettaja tuntee oppilaat kokonaisvaltaisemmin, uskon sen auttavan myös syvemmän ja luottamuksellisemman suhteen luomisessa oppilaiden kanssa. Liikkeen ja luovuuden lisääminen luokkahuoneeseen voi vaatia opettajalta heittäytymistä, mutta se voi auttaa myös oppilaita heittäytymään sekä suhtautumaan rennommin esim. virheisiin. Kun opettaja uskaltaa kokeilla jotain uutta, viestittää hän samalla oppilaille, ettei kaikkea tarvitse osata, mutta silti voi yrittää parhaansa ja oppia.

Videolla esitetyistä opettajan kommenteista jäi mieleen myös se, miten liikunnalliset ruotsintunnit olivat lisänneet oppilaiden välistä yhdessä tekemistä ja tutustumista. Oppilaat olivat katsoneet toisiaan, kuunnelleet ja heillä oli ollut hauskaa. Mielestäni tässä on jo monta perustelua sille, miksi liikunnan tuominen luokkahuoneeseen olisi kokeilemisen arvoista.

Katsoin myös videon Oppimisympäristöt käyttöön: erilaiset oppijat – eettinen palapeli. Videossa käsiteltiin mm. erilaisuuden hyväksyntää, eriyttämistä, koulukiusaamista sekä yhteistyötaitoja. Videolla puhuttiin siitä, etteivät lapset yleensä valitse ystäviään esimerkiksi kielen tai etnisen taustan mukaan, vaan persoona on määrittävämpi tekijä. Tämä on mielestäni hyvä asia ja tuntuu, että nykylapset ja nuoret ovat erilaisuuden hyväksymisessä todella paljon edellä esimerkiksi monia aikuisväestöön kuuluvia henkilöitä. Nykylapset ovat tottuneet pienestä asti siihen, että heidän ympärillään on erilaisista taustoista tulevia ihmisiä ja tämä on täysin normaalia. Toivoisin, että tämä lasten ajattelutapa ja esimerkki kantautuisi pikkuhiljaa myös laajemmalle. Tulevan luokanopettajan näkökulmasta on hieno uutinen, että lapset hyväksyvät toisensa erilaisuudesta huolimatta, sillä itsellä on ollut melko paljon ennakkoluuloja sen suhteen, miten monikielisyys- ja monikulttuurisuus näkyy koulumaailmassa, ja osataanko se todella nähdä rikkautena myös oppilaiden näkökulmasta.

Koulukiusaamiseen liittyen videolla nostettiin esiin mielenkiintoinen näkökulma. Usein kiusaamisen ilmetessä keskitytään lähinnä kiusattuihin ja kiusaajiin (joka tietenkin on välttämätöntä ja perusteltua), jolloin helposti tulee unohdettua, miten suuri rooli on muilla oppilailla eli heillä, jotka seuraavat sivusta ja hiljaa hyväksyvät kiusaamisen. Videolla opettaja korosti, miten tärkeässä roolissa nämä sivusta seuraajat voivat olla, sillä parhaassa tapauksessa heidän toimintansa ja tilanteisiin puuttuminen (kiusatun tueksi asettuminen) saattaisi jopa vähentää tai lopettaa kiusaamistilanteita. Kiusaamistilanteita käsitellään kouluissa varmaan monin eri keinoin, mutta kenties jatkossa voisi keskittyä enemmän myös muihin kuin kiusattuun ja kiusaajaan.

Vaikka lapset ja nuoret hyväksyvät erilaisuutta melko hyvin, on heidän yhteistyötaidoissaan paljon kehitettävää. Videolla opettaja nosti esiin sen, miten haastavaa parityöskentely on joillakin oppilailla, etenkin tilanteissa, joissa paria ei saa valita tai oma paras kaveri ei esim. ole koulussa. Tämä sai itseni pohtimaan, kuinka paljon kouluissa käytetään toimintatapana sitä, että oppilaat saavat itse valita parinsa. Itse olen opintojen alusta asti mieltänyt, että parien ja ryhmien sekoittaminen ja arpominen on tärkeää (oli oppiaine mikä hyvänsä) juuri siksi, että oppilaat oppisivat työskentelemään kaikkien kanssa. Tähän liittyen tuli mieleen esimerkki, jota itse odotan pääseväni kokeilemaan tulevana luokanopettajana. Olen kuullut, että jossakin alakoulussa on ollut käytössä luottoparit. Oppilaat jaetaan joka viikon alussa pareihin viikoksi kerrallaan. Aina kun ohjeena on ottaa pari, kaikilla on oma luottopari jo valmiina. Viikon välein parit vaihtuvat, joten oppilaat pääsevät työskentelemään vuorollaan kaikkien kanssa. Olen kuullut, että tämä luottopari työskentely on auttanut paljon myös aineenopettajia, koska he ovat voineet hyödyntää tätä myös omissa opetuksissaan, jolloin aikaa ei ole mennyt parien muodostukseen tai siitä seuranneisiin ristiriitoihin.