Katsoin YLE:n Oppiminen-kategoriaan kuuluvan videon Hyppytunti: Voiko luovuutta opettaa? Vuonna 2011 kuvatussa ohjelmassa keskustelevat kirjailija Arno Kotron johdolla luovuudesta laulaja Jippu, luovuudesta kirjan kirjoittanut kasvatustieteen professori Jussi T. Koski ja Kansallisteatterin pääjohtaja ja ohjaaja Mika Myllyaho. Ohjelmassa keskustellaan muun muassa siitä, onko luovuus vaikkapa synnynnäinen taito vai voiko sitä opettaa, miten ja miksi luovuutta voisi hyödyntää koulumaailmassa, onko luovuus olemassa vain sosiaalisessa viitekehyksessä ja siitä, kuinka ihmiset voisivat olla luovempia elämässään.

Puolituntisen keskusteluohjelman osapuolet ovat aiheista niin yhtä kuin eri mieltä. Erimielisyyttä herättää ainakin Kosken ajatus siitä, että luovuutta on olemassa vain, jos se on tunnistettu ja tunnustettu muidenkin kuin luovuuden toteuttajan toimesta. Hänen mielestään luovuus vaatii siis sosiaalista kanssakäymistä, kun esimerkiksi Myllyahon mielestä sosiaalinen viitekehys on vain yksi tapa hahmottaa luovuutta.

Kaikki tuntuvat olevan sitä mieltä, että luovuus ei ole yhdenlaiseen perinteiseen taiteilijakäsitykseen nojautuvaa traagista hullutta, jotain ainoastaan syntymälahjana saatua poikkeuksellisuutta, vaan he ovat yhtä mieltä siitä, että luovuutta voi opetella ja opettaa. Kosken mielestä itse luovuus vaatineekin kovaa työtä ja asialle omistautumista, jonkin aiheen tai alan oppimista syvästi. Jippu lisää tähän, että hänelle luovuus on tätä samaista työtä: oman lahjansa vaalimista ja oman potentiaalinsa ottamista täysiasteiseen käyttöön. Jippu kokee, ettei hänelle ole opetettu luovuutta ulkopuolelta, vaan se on ollut osa hänen sisäistä identiteettinsä kehittymistä.

Keskustelijat eivät koe, että luovuus olisi käsitteenä kouluissa päälle liimattua trendihöttöä, vaan että se voi olla aito osa opetusta. Omista kokemuksista tuodaan esiin esimerkiksi iloiset, lämpöiset ja kannustavat persoonallaan työskentelevät opettajat, tunnetaidot ja yksilöllinen tuki sekä kaipuu draamalliseen ja toiminnalliseen opetukseen. Keskustelijat haluaisivat korostaa, ettei luovuus saisi olla kilpailun tai vertailun alaista tai oppilaan persoonaan liittyvää, eli vaikkapa oppilaan erityislahjakkuuden korostamista, vaan lasten kehitystä luovuudessa heidän omilla ehdoillaan.

Koski ehdottaa ajatusta, jonka mukaan luovuus nähtäisiin asenteena, joka ylittää oppiainerajat. Hän kertoo, miten oppiaineet voisi nähdä ikkunoina ihmisten kulttuuriin: kas näin hahmotamme maailmaa matematiikan kautta, näin taas kuvataiteen kautta... Tämä puheenvuoro kuulostaakin vahvasti ilmiölähtöiseltä oppimisen pohdinnalta.

Summa summarum – keskustelijat perään kuuluttavat luovaa lähestymistapaa muihinkin, kuin taito- ja taideaineisiin. Kannatusta saivat tunnetaitojen ja draamakasvatuksen opiskelu, kannustava, peloton ja yksilölliseen etenemiseen perustuva ilmapiiri, toiminnallisuus sekä persoonallaan opettavat lämpimät opettajat. Nämä kaikki lienevät tapoja ja keinoja, joita näin reilu kymmenen vuotta ohjelman kuvaamisen jälkeen onkin enemmän nykyopetuksessa. Ne ovat myös tapoja ja keinoja, joita meistä kukin voisi opettajana toteuttaa omalla tavallaan tulevassa työssämme kaikkien ydinosaamisalueidemme sisältöjä hyödyntäen ja varsinkin – tekemällä oppilaidemme kanssa jotain uutta, tekemällä jotain toisin!