Ympäristötietoinen koulu

Tekijä: elisa strodel

Korvaava tehtävä 2.

 

Ympäristötietoinen koulu, https://openilmasto-opas.fi/alakoulu/

 

Ympäristökasvatuksen merkitys on tullut kouluissa esille koko ajan voimakkaammin, eikä sen tärkeyttä voi tarpeeksi korostaa. Ympäristökasvatus olisikin hyvä aloittaa jo varhaiskasvatuksessa, sillä mitä pienemmille lapsille asioista puhuu, sen paremmin he omaksuvat asiat. Lasten kasvaessa tulisi kuitenkin asioita tarkentaa. Ympäristöasiat olisikin hyvä pitää jatkuvasti esillä, ei vain biologian/luonnontiedon tunneilla. Tieto ja taitotaso aiheeseen liittyen riippuu varmasti hyvin paljon, minkä verran perheissä asiaa on käsitelty. Kuten oppaassakin tulee ilmi, toiset saattavat olla hyvinkin valveutuneita ja tietoisia ilmastonmuutoksesta, kun toiset taas eivät välttämättä edes tiedä mitä se tarkoittaa.

 

Opettajien olisi hyvä ottaa itsekin asioista selvää luotettavilta tahoilta, jotta vältyttäisiin virheellisen tiedon välittämiseltä. Totuutta ei kannata peitellä, vaan lapsen ikätaso huomioiden kertoa aiheesta. Oppaassa olikin mukavia ideoita konkreettisille teoille, millä tavalla luokat voisivat tuoda ääntään esille.

 

Tässäkin asiassa koen opettajan oman mielenkiinnon aiheeseen vaikuttavan siihen, minkä verran ja millä tasolla hän asioista kertoo ja käy läpi. Jos oma mielenkiinto ja tietämys ei ole kovin vahvalla pohjalla, on ehkä turha kuvitella opettajan menevän aiheeseen kovin syvälle. Mutta jos kiinnostus löytyy opettajalta itseltään, on varmaa, että hän kertoo aiheesta myös oppilaille.

 

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.