Enni Mujunen

Ympäristötietoinen koulu

Kokosit tosi tärkeitä neuvoja opettajalle ilmastonmuutoksen ja luonnon kestävyyden opettamisen tueksi. Ilmastonmuutos voi olla pelottava, ahdistava ja vaikea aihe oppilaille, ja näin ollen sitä on vaikea lähteä myös opettajana käsittelemään oppilaiden kanssa.  Ilmastonmuutosta tulisi osata käsitellä rakentavalla tavalla syyllistämättä ketään, ja myös minun mielestäni tärkeää on käsitellä aihetta oppilaiden kanssa tarkasti ja rehellisesti.

Oli mielenkiintoista huomata, miten ilmastonmuutoksen käsittely eroaa alkuopetuksessa ja ylemmillä luokilla. Olen samaa mieltä siitä, että luontosuhteen luominen ja vahvistaminen alkuopetuksessa on tärkeää myöhempien kestävien elämäntapojen omaksumiselle. Tärkeää on myös kannanotossa mainitsemasi ilmastoaiheiden ottaminen osaksi jokapäiväistä koulun toimintaa. Luokassa voisi esimerkiksi yhdessä kierrättää ja käyttää kierrätysmateriaaleja esimerkiksi kuvaamataidon/käsityön tunneilla.

Kannanottosi neuvoja voi hyvin hyödyntää myös muiden vaikeiden asioiden käsittelyyn koulussa; esimerkiksi kohderyhmän huomioiminen, kuunteleminen ja oikean/tarkastetun tiedon levittäminen ovat tärkeitä minkä tahansa vaikean asian käsittelyssä.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.