Luin opettajille tehdyn oppaan oppilaskuntatoimminnan järjestämiseen liittyen. Opas perustui Osallistuva oppilas – yhteisöllinen koulu -hankkeeseen, jonka tarkoituksena oli lisätä oppilaiden osallisuutta koulujen yhteisöllisyyden ja hyvinvoinnin kehittämisessä. Oppilaskuntatoiminnan järjestämisen puolesta puhuu se, että jo lain mukaan on koulutuksen ohjattava oppilasta aktiiviseen kansalaisuuteen, ja tätä toistetaan edelleen opetussuunnitelmissa. Myös lastenoikeuksien julistus velvoittaa kuulemaan lasta tämän iän ja kehitystason puitteissa. Oppilaskuntatoiminnalla voidaan opettaa oppilaille demokraattisen yhteiskunnan toimintaperiaatteita, ja varsinkin oppilaskunnan hallitukseen kuuluvat oppilaat oppivat myös toistensa edustamista ja neuvottelutaitoja.

Oppaassa sanotaan, ettei oppilaalla ole perustarvetta osallistumiseen ja osallisuuteen, sillä tällaiseen vaikuttamiseen ei lapsena tai nuorena olla totuttu. Voisin kuitenkin väittää, että nykyään tilanne on eri. Nykyoppilaat ovat kasvaneet kouluun, jossa oppilaskunnalla on vaikutusvaltaa, sekä yhteiskuntaan, joka korostaa entisestään yksilön oikeuksia. Nykylapset ja -nuoret ovat ymmärtääkseni aiempaa tietoisempia omista oikeuksistaan ja pitävät niistä myös hanakammin kiinni. Tästä syystä koen, että oppilaskuntatoiminnan huomioiminen ja kehittäminen opettajan työssä on todella tärkeää, entistä tärkeämpää. Oppilaskuntatoiminta velvoittaa opettajaa huomioimaan oppilaiden toiveita ja näkemyksiä, ja voi toisaalta edistää opettajan ja oppilaiden välisten suhteiden muodostumista ja yhteistyöhalukkuutta.

Oppaan mukaan oppilaat eivät osaa luonnostaan toimia demokraattisesti, vaan aktiivinen kansalaisuus opitaan. Aktiivinen kansalaisuus on esitetty neliosaisena: 1) kohtaaminen, 2) identiteetti, 3) osallistuminen ja 4) välittäminen. Oppilaan tulisi voida opetella näitä kaikkia omassa kouluarjessaan. Ja koska opettaja on tuon arjen opastaja, on hänen vastuullaan tuon harjoittelun mahdollistaminen, kuten oppaassa sanotaan: ”jos koulussa pyritään vakavasti oppilaiden osallisuuteen, itsenäistymiseen ja minäkuvan kasvuun sekä vaikuttamaan yhteistyötaitojen kehittymiseen, tulee näitä taitoja harjoitella kaikissa oppiaineissa ja koulun muussa toiminnassa”. Oppilaskuntatoimintaan siis kuuluu oppilaiden osallistaminen muutenkin kuin hallituksen kautta. Jokaisella oppilaalla, kuului hän sitten hallitukseen tai ei, on oikeus tulla kuulluksi ja vaikuttaa koulun asioihin.

Toimintakulttuuri vaikuttaa kaikkeen koulun sisällä, ja siksi olisi tärkeää luoda siitä kaikki mukaan ottava, yhteisöllinen. Jokaisella on vastuu fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta ympäristöstään, mikä näkyy siinä, että oppilaat ja opettajat suunnittelevat, toteuttavat ja arvioivat yhteistyössä koulun toimintaa. Yhteistyön tulee sisältää yhteisten tavoitteiden ja positiivisen riippuvuuden rakentamista, kehittää vuorovaikutusta ja sosiaalisia ryhmätaitoja sekä opettaa yksilöllistä vastuunottoa. Kaikkea tätä yhteistä toimintaa ja sen tavoitteita arvioidaan yhdessä.

Vaikka opettaja ei itse olisi vastuussa oppilaskunnan hallituksen luotsaamisesta, on hänen huomioitava esimerkiksi opetussuunnittelussaan se, että oppilaskunnan hallituksen kyselyille, keskusteluille ja tiedonannoille on annettava säännöllisesti aikaa tavallisen kouluarjen keskeltä – siis tavallisilta oppitunneilta. Lisäksi oppilaskunnan hallituksen vaalit antavat hyvän tilaisuuden opetella demokraattisen yhteiskunnan toimintatapoja. Vaalitoimintaa voidaan harjoitella edustajan valintaan liittyvien kriteerien ja toimintatapojen sekä äänestyksen toteuttamisen kautta.

Lähde: 
Osallistuva oppilas - yhteisöllinen koulu; toimivan oppilaskunnan opas. 2007.Opetusministeriön julkaisuja 2007:32. Viitattu 16.9.2021. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/79402/opm32.pdf?sequence=1&isAllowed=y