Lajipeli

Sonja Betancourt, Anssi Lindell & Ilkka Ratinen (muokannut hieman Laura Ketonen)
Ympäristö- ja luonnontieto
Jyväskylän yliopisto
Opettajankoulutuslaitos

Luonnontieteiden osaaminen on muutakin kuin nimien opettelemista.

Kuten kaikessa oppimisessa, myös luonnontieteiden pedagogiikassa on kyse paljon syvällisemmästä prosessista kuin käsitteiden ja nimien muistamisesta. Nobel palkittu (1965) fyysikko ja pedagogi Richard Feynman valotti tätä esimerkillä lintubongarista, joka ei tuntenut edes lintujen nimiä:

Voit opetella lintujen nimet kaikilla maailman kielillä, mutta et edelleenkään tiedä mitään itse linnuista. Tärkeää on havainnoida, mitä lintu tekee.

(Feynman, R. (1989). The making of a scientist. What do you care what other people think.)

Bloomin uudistetussa taksonomiassa tunnistaminen ja muistaminen ovat ensimmäinen oppimisen kuudesta tasosta. Tämän pelin tavoitteena on oppia myös ainakin toisen pääluokan Ymmärtäminen -asioita: luokittelua, päättelyä, vertaamista ja perustelemista. Mikään ei kuitenkaan estä ulottamasta pelin tavoitteita myös ylemmille osaamisen tasoille, jotka ovat järjestyksessä: Soveltaminen, Analysoiminen, Arvioiminen ja Luominen (http://www.oph.fi/download/145816_Luonnontieteiden_opetuksen_kehittamishaasteita_2012.pdf).

Perusasteen opetussuunnitelmien perusteiden 2014 (OPS) (www.oph.fi) osaamistavoitteista pelillistettäviä ovat ainakin luonnon arvottaminen, arvostaminen, kestävä kehitys sekä kiinnostuksen herättäminen. Luonnontuntemus tarkoittaa sitä, että luonto on ihmiselle kiinnostava, tärkeä ja merkittävä, jolloin luonnonilmiöiden tarkkailu on osa ihmisen elämää ja käyttäytymistä. Koska ihminen on osa luontoa, ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta on tärkeää, että ihmiset arvostavat ja kunnioittavat luontoa sekä osaavat myös hyödyntää, säilyttää ja suojella sitä. Osa luokanopettajan ammattitaitoa on hyvä luonnontuntemus sekä taito siirtää osaaminen seuraavalle sukupolvelle. Tärkeää on ymmärrys siitä, että luonto on yksi suuri kokonaisuus, jossa ”kaikki vaikuttaa kaikkeen” ja että jokaisella lajilla on oma paikkansa ja tehtävänsä. Lajit, käsitteet, ilmiöt ja mallit ovat luontokirjan kieltä, jonka avulla luonto muuttuu yhä tutummaksi ja turvallisemmaksi.

Lajien merkitys oppimisessa

Lajipelillä on pelkkää lajintuntemusta korkeammat tavoitteet. Tavoitteena on luonnon arvostaminen ja kunnioittaminen sekä elinikäisen kiinnostuksen herättäminen sekä mielekkäiden biologisten perustietojen omaksuminen. Lajintuntemus on yksi hyvä keino saavuttaa nämä tavoitteet. Alakoululaiset elävät herkkyyskautta, jonka aikana kiinnostus luontoa kohtaan on helppo sytyttää ja kehittää heidän luonnontuntemustaan. On mahdollista, että lapsena syntynyt luonnonrakkaus ei katoa ihmisen elinaikana.

Luonnontuntemus on paljon laajempi asia kuin pelkästään lajintuntemus. Samoin lajintuntemus on paljon laajempi asia kuin taito nimetä eläin. Luonnontuntemus tarkoittaa sitä, että luonto on ihmiselle tärkeä ja merkittävä, jolloin luonnontarkkailu ja luonnossa liikkuminen ovat osa ihmisen elämää. Nykyisin ihmisille on yleistä vieraantuneisuus luonnosta, josta voi seurata kielteisiä ilmiöitä. Luonto tervehdyttää ihmistä ja auttaa ihmistä saavuttamaan tasapainon, koska ihminen on osa luontoa. Tulevaisuuden kannalta on tärkeää, että ihmiset arvostavat ja kunnioittavat luontoa sekä osaavat myös suojella sitä. Osa luokanopettajan ammattitaitoa on hyvä lajin- ja luonnontuntemus sekä taito siirtää taidot seuraavalle sukupolvelle. Lajintuntemus on välttämätön osa vähitellen kehittyvässä luonnontuntemuksessa. Eri lajit tulevat vähitellen yhä tutummiksi ja syntyy ymmärrys siitä, kuinka luonto on yksi suuri kokonaisuus, jossa jokaisella lajilla on oma paikkansa ja tehtävänsä. Lajit ovat kuin kirjaimia tai sanoja, joiden avulla luetaan luonnonkirjaa. Samalla luonto muuttuu yhä turvallisemmaksi.

Luonnonjärjestelmistä

Luonnontiede ei ole keräilyä, jonka tavoitteena on oppia tuntemaan mahdollisimman monta eri lajia eliöitä, aineita, tai ilmiöitä, vaikka sekin sinänsä voi olla jonkun mielestä hauskaa ja saattaa innostaa oppilaita. Luonnontieteessä on kysymys ennen kaikkea luonnon järjestelmien tuntemisesta sekä syy ja seuraussuhteiden hallitsemisesta.

Eliöt voidaan luokitella ja jakaa eri ryhmiin sen mukaan kuinka kaukaisia tai läheisiä ne ovat toisilleen. Eliökunnan järjestelmä tarjoaa rungon, jonka avulla on mahdollista ymmärtää eliökunnan moninaisuutta ja rikkautta. Kaikki eläimet kuuluvat eläinten joukkoon, koska niillä on kaikille yhteiset eläimen ominaisuudet. Kaikki eläimet eivät kuitenkaan ole samanlaisia, vaan eläinten joukko voidaan jakaa aluksi tiettyihin pääryhmiin ja pääryhmät yhä uudelleen ja uudelleen uusiin joukkoihin ja uusiin osajoukkoihin. Lopulta päädytään samaan sukuun kuuluviin yksittäisiin lajeihin ja yksilöihin. Samalla tavalla kasvit voidaan jakaa eri tasoisiin luokkiin niistä tehtyjen havaintojen perusteella. Edelleen, aineet voidaan jakaa eri luokkiin, joilla on erilaisia ominaisuuksia; on alkuaineita ja yhdisteitä, muoveja, metalleja, maatuvia ja syttyviä ja niin edelleen. Energialajeja on uusiutuvia ja uusiutumattomia. On myös erilaisia, mutta samankaltaisia taivaankappaleita, kivilajeja, maastonmuotoja ja –vyöhykkeitä.

 Luontoon kuuluvaa tietoa ei hallita erilaisuuden, vaan samankaltaisuuden avulla. On helpompi oppia, mitkä ominaisuudet ovat joukolle olioita tai asioita yhteisiä kuin kaikkien erilaiset ominaisuudet erikseen. Hierarkkinen järjestelmä on tehokas tietojen hallitsemiseksi. Se soveltuu suurten kokonaisuuksien, esimerkiksi eliökunnanjärjestelmän opiskeluun, ulkoa opiskelemista mielekkäämmin. Järjestelmää käytetään jatkuvasti opiskeltavien lajien sijoittamisessa paikoilleen (esim. eläimet voidaan jakaa selkärankaisiin ja selkärangattomiin, selkärankaiset jaetaan nisäkkäisiin, kaloihin, lintuihin, matelijoihin ja sammakkoeläimiin).

Henri Poincaren sanoin: ”luonnontiede koostuu faktoista (oikeastaan havainnoista), kuten talo tiilistä, mutta pelkät havainnot eivät ole luonnontiedettä kuten kasa tiiliä ei ole talo”. Hierarkkista ajattelua kuvaa perinteinen leikki, jossa kysymällä pitää selvittää, mitä asiaa kysyjä ajattelee. Se, joka vähimmillä kysymyksillä löytää oikean vastauksen voittaa. Mikäli esim. jonkin eläimen nimi pitää saada selville, voittaa se, joka tuntee parhaiten luonnon järjestelmän. Monesti ensimmäiset kysymykset ovatkin ”onko se eläin-, kasvi- tai kivikuntaa. Hierakisuuden periaate kannattaa pitää mielessä peliä laadittaessa.

Pelin ideasta

Peliä laatiessa voi käyttää hyväksi kaikkia perinteisiä ja hyviä lasten tuntemia pelejä. Oppimisen kannalta on vain eduksi, että peli-idea on entuudestaan oppilaille tuttu, joten pelaaminen on helppoa ja automaattista. Pelaamisen helppous on tärkeää, jotta oppilaiden ajatukset ovat vapaina oppimiseen. Olennaista on se, että peli toteuttaa ja edistää jonkin luonnonjärjestelmän oppimista. Toisin sanoen peli-idean täytyy perustua jollain tavoin luonnon luokittelemiseen hierarkkisiin ryhmiin.

Alusta alkaen kannattaa miettiä, että peli on myös toimiva käytännön opetustyössä. Toisin sanoen pelin tulee olla sellainen, että sen avulla saa koko luokan pelaamaan. Samoin peliä laatiessa kannattaa miettiä mahdollisimman monta muuta tapaa, jolla pelin avulla voi työllistää oppilaat. Peliä tehdessä kannattaa tutustua monipuolisesti erilaisiin tietolähteisiin ja määritysoppaisiin. Peliin liittyen voi suunnitella oppilaille kysymyksiä ja tehtäviä, jotka perustuvat lähdekirjoihin. Tällä tavoin peliin kuuluviin osat ovat käyttökelpoisia itsenäistä tai ryhmätyötä organisoitaessa. Myöhemmin opettaja voi tietenkin tehdä pelejä oppilaiden kanssa yhdessä. Tämän voi mainiosti vielä integroida esimerkiksi kuvaamataidon ja äidinkielen kanssa.

Koska peli perustuu systematiikkaan eri eliöiden sukulaissuhteisiin, kannattaa miettiä, miten ottaa mukaan myös lajin ekologia eli lajin vuorovaikutus muiden lajien kanssa sekä niitä ympäröivän elottoman ympäristön kanssa. Koulun opetussuunnitelmassa ekologia on keskeinen, joten kannattaa miettiä, miten peliin saa yhdistettyä eri eliöiden elinympäristön. Tämä tarjoaa uusia mahdollisuuksia käyttää peliä monipuolisemmin.

Toteutusmenetelmä

Valmiiden kuvien käyttö ei kehitä omaa lajintuntemustaitoa. Se, ettei osaa piirtää on huono perustelu ainakin neljästä syystä:
1. Piirtäminen auttaa näkemään.
2. Näkemään oppii vain katsomalla.
3. Piirtäminen ei epäonnistu siksi, ettei osaa piirtää, vaan siksi ettei näe.
4. Näkemisen jälkeen jokainen osaa piirtää olennaiset piirteet, jolloin itse asiassa hieman kömpelö piirros on parempi kuin taidokkaasti tehty monimutkainen piirros. 

Lajintuntemus perustuu siihen, että näkee ja, että osaa kiinnittää huomion oikeisiin seikkoihin. Juuri nämä kohdat tulevat selvästi esille esimerkiksi pienten lasten sinänsä kömpelöissä kuvissa. Koska kyseessä on teidän oman luonnontuntemuksemme herättäminen ja kehittäminen, olisi suotavaa, että peliin tulevat eliöt piirtää ja värittää itse. Tämä siis olisi optimaalista, mutta ajankäytön vuoksi näin ei ole pakko tehdä.

Tekninen toteutus kannattaa miettiä käytännölliseksi. Miten saadaan pelistä mahdollisimman yksinkertainen ja kestävä? Miten varmistaa, että peliin kuuluvat pelivälineet pysyvät tallella tai ovat uusittavissa? Miten kirjoittaa säännöt, jotta pelaaminen onnistuu? Miten säilyttää säännöt, etteivät ne häviä? Miten sääntöjä voi uudistaa ja kehittää? Voidaanko peliä hyödyntää eri kouluasteilla erilaisilla säännöillä? Voiko oppilaiden vanhemmat pelata mukana? Kirjeshakki? Teknistä toteutusta suunnitellessa voi myös pohtia, millaisia mahdollisuuksia tarjoaa nykyinen tietotekniikka, vaikkei sitä tässä versiossa käyttäisikään.

Lähdemateriaalit

Hyvä peli perustuu hyviin lähdemateriaaleihin. Tällaisia ovat eläintietosanakirjat (jos sattuu löytymään) ja netistä löytyvät luokittelut. Eri lähteissä eläinten luokitusjärjestelmä on esitetty oikein, mutta järjestelmä on liian yksityiskohtainen ja tarkka, joten sitä voi peliä varten jonkin verran yksinkertaistaa ja pelkistää. Olennaista on kuitenkin se, että peliin tulevien lajien tulee monipuolisesti kattaa kyseinen eläinryhmä ja erityisesti se, että pelissä tulevat esille kaikki pääryhmät. Tässä tapauksessa asiaa voi miettiä niin, että jos keskittyy vain esimerkiksi tiettyyn eläinryhmään, voi kasveja miettiä siitä näkökulmasta, että miten eläimet hyödyntävät kasveja ja toisaalta millaisia kasveja kyseisen eläinryhmän elinympäristössä elää.

Lajintuntemuksesta puhuttaessa ja myös luonnontuntemuksesta puhuttaessa olennaisinta on oppia sijoittamaan eri eliöt aluksi oikeaan pääryhmään ja siitä asteittain aina tarkemmin luokkaan, heimoon, sukuun ja ehkä jopa lajilleen. Virhe on aina sitä suurempi ja pahempi, mitä aikaisemmin se tehdään. Määrittäminen myös helpottuu, koska saadaan rajattua pienemmäksi ja pienemmäksi sitä joukkoa, josta etsintäkuulutettu otus pitäisi löytyä.

Pelin suunnittelu

Ennen pelin suunnittelua kannattaa miettiä, että mitä eliökunnan luokittelu tarkoittaa. Sen jälkeen voi alkaa pohtia pelin ideaa ja toteutustapaa sekä ennen muuta sitä, mitä pelin avulla on tarkoitus oppia.

Pelin laajuutta kannattaa pohtia ja siihen kuuluvien lajien tarkkaa lukumäärää on vaikea sanoa. Pelissä käytettävät lajit löydät tämän dokumentin lopussa olevasta lajilistasta. Muitakin lajeja voit käyttää. Lajilista on esimerkkinä yleisistä lajeista. Lajien ryhmittely täytyy perustua tieteelliseen eliökunnan rakenteeseen (katso yllä ja esim. lukion biologian kirjasta ja netistä googlettamalla kasvikunta ja eläinkunta). Oletettavasti kaikki ryhmät tulevat melko hyvin esille, jos esimerkiksi selkärankaispelissä on noin 20 lajia jossakin valitussa elinympäristössä. Yksi mahdollisuus on, että opettaja piirtää yhdestä selkärankaisryhmästä yhden lajin ja pelissä kerrotaan, että oppilaiden tarkoitus on piirtää lisää lajeja. Tällä tavoin peli-ideaa voi jalostaa eteenpäin. Pelin tavoitteena on kuitenkin ehdottomasti se, että tulevan opettajan omat tiedot ja taidot lisääntyvät, muussa tapauksessa pelin tekeminen ei ole mielekästä.

Peli-idean voi myös jalostaa sellaiseksi, että laaditaan yksi peli, joka kattaa kaikki hierakkiatasot, mutta siinä keskitytään vain isoihin pääryhmiin. Tällaisessa tapauksessa pelin jatkoidea täytyy kuvata tarkemmin, miten peli jaetaan vähintään kahdeksi eri peliksi: esimerkiksi selkärankaisiin ja selkärangattomiin eläimiin. Pelin voi tehdä tietysti erikseen myös pienemmästä ryhmästä esimerkiksi linnuista erikseen. Lajimäärän kasvattamisen asemasta peliä kannattaa ennemminkin kehittää nimenomaan pedagogisesti ajatellen eli opetuksen apuvälineenä.

Oppimisen kannalta on vain eduksi, että peli-idea on entuudestaan oppilaille tuttu, jolloin pelaaminen on helppoa ja automaattista ja ajatukset ovat vapaina oppimiseen. Olennaista on se, että peli toteuttaa ja edistää luonnon rakenteiden oppimista. Toisin sanoen peli-idean täytyy perustua jollain tavoin luokittelemiseen hierarkkisiin tai loogisiin ryhmiin ja/tai niiden välisiin vuorovaikutteisiin syy ja seuraussuhteisiin. Alusta alkaen kannattaa miettiä, että peli on myös toimiva käytännön opetustyössä. Mitä pelin avulla on tarkoitus oppia? OPSin perusteet saattavat auttaa tässä. Sen jälkeen voi alkaa pohtia pelin ideaa ja toteutustapaa. Tässä vaiheessa osaamistavoitteet saattavat vielä muuttua, mutta ne kannattaa pitää silti koko ajan OPSin puitteissa ja eksplisiittisesti näkyvillä.

Kirjallisuutta

Peliä laatiessa kannattaa tutustua monipuolisesti kirjallisuuteen. Hyviä lähdekirjoja ovat kaikki lajintuntemusoppaat. Eläintietosanakirjoja ovat taitavasti ja mielenkiintoisesti laadittuja. Sen sijaan lajintuntemusoppaat ovat monesti aika kaavamaisia ja tiedollisesti suppeita.

Lintukirjat
Kalakirjat
Nisäkäskirjat
Perhoskirjat
Hyönteiskirjat
Eläintietosanakirjat

Kannattaa tutustua muutamaan eri oppaaseen, koska oppaiden välillä on suuria eroja. Erityisesti kannattaa lajikuvausten lisäksi tutkia kirjoissa olevat muutkin luvut, joissa asioista kerrotaan yleisellä tasolla. Yritä myös lukea kirjojen rakennetta: Millä tavoin asiat on jäsennelty? Millaisia teemoja otetaan esille? Kirjoittamistyyli? Kenelle kirjat on tarkoitettu luettavaksi? Miten oppilaat voivat käyttää kirjoja erilaisten tehtävien ja ongelmien ratkaisemiseksi?

Lajilista

Kasvit (55)	kuusi, mänty, rauduskoivu, hieskoivu, vaivaiskoivu, haapa, kataja, kiiltopaju, raita, hopeapaju, halava, tammi, metsälehmus, poppeli, vaahtera, lehtikuusi, pihlaja, mustikka, puolukka, hilla, juolukka, metsämansikka, variksenmarja, vadelma, sudenmarja, oravanmarja, käenkaali, kanerva, koiranputki, vuohenputki, karhunputki, kielo, vanamo, kultapiisku, pietaryrtti, hevonhierakka, suolaheinät, pujo, maitohorsma, piharatamo, lemmikit, pihatähtimö, metsäorvokki, keto-orvokki, matarat, leskenlehti, metsäkurjenpolvi, saunakukka, siankärsämö, päivänkakkara, pelto-ohdake, kerrossammal, rahkasammal, seinäsammal, sormipaisukarve (jäkäliin kuuluva)
Linnut (45)	talitiainen, punatulkku, harakka, varis, naakka, käpytikka, pikkutikka, varpunen, peippo, sinisorsa, telkkä, haapana, alli, silkkiuikku, nokikana, kuikka, isokoskelo, naurulokki, kalalokki, haarapääsky, kirjosieppo, tilhi, talitiainen, sinitiainen, hömötiainen, tuulihaukka, varpushaukka, hiirihaukka, kalasääksi, helmipöllö, sarvipöllö, varpuspöllö, teeri, töyhtöhyyppä, metsäkirvinen, mustarastas, laulurastas, räkättirastas, punakylkirastas, punarinta, pajulintu, järripeippo, hippiäinen, harmaasieppo, vihervarpunen
Nisäkkäät (25)	siili, päästäinen, lepakko, orava, peltomyyrä, metsämyyrä, metsähiiri, peltohiiri, metsäjänis, rusakko, karhu, susi, kettu, ilves, metsäkauris, metsäkauris, hirvi, poro, supikoira, kontiainen, pohjanlepakko, rotta, majavat, saimaannorppa, harmaahylje
Matelijat (5)	sammakko, kyy, rantakäärme, vaskitsa, rupikonna
Kalat (17)	ahven, hauki, kiiski, kuha, lahna, made, muikku, nahkiainen, siika, silakka, särki, säyne, taimen, kampela, härkäsimppu, merilohi, nieriä
Perhoset (13)	nokkosperhonen, karttaperhonen, sitruunaperhonen, suruvaippa, niittyhopeatäplä, neitoperhonen, kaaliperhonen, sinisiipi (suku), ritariperhonen, kangasperhonen, haapaperhonen, isoapollo, lanttuperhonen,
Pienet selkärangattomat (30)	vesiskorpioni, sudenkorennon toukka, sudenkorennot, koskikorennot, suursukeltaja, punkki, koloradonkuoriainen, hankajalkainen, hopeaseppä, vesikirppu, vesimittari, malluainen, peltolude, marjalude, hirvikärpänen, kärsäkkäät, lehtikuoriaiset, simpukka, jouhimato, seinälukki, juoksuhämähäkki, kimalainen, ampiainen, mehiläinen, mäntypistiäiset, kekomuurahaiset, hevosmuurahainen, mauriainen, kotilot (luokka) harjaetanat(heimo),
Sienet (10)	haaparousku, kangashapero, herkkutatti, keltavahvero, suppilovahvero, männynleppärousku, korvasieni, punakärpässieni, valkokärpässieni, suippumyrkkyseitikki