Tunnin lopetus

Tiedon puun viimeistely

Ryhmien kierrettyä pisteet, voidaan tehdä yhteinen loppupurku. Purkaminen voidaan tehdä dialogisesti keskustellen, jolloin jokainen ryhmä saa esim. tulla täydentämään luokan yhteiseen, projektin myötä kasvaneeseen ”tiedon puuhun” uusia oksia, joihin he kirjoittavat tunnin myötä oppimiaan asioita. Opettaja voi tässä vaiheessa toimia keskustelua ohjaten, sekä kerraten ja tarkentaen oppilaiden tietämystä asiasta. Oppimiskokonaisuuden lopuksi taululle muodostuu oppilaiden ennakkokäsityksistä kasvamaan lähtenyt puu, joka lopulta tutkimisen myötä kasvaa ja haarautuu tiedon kartuttamiksi uusiksi oksiksi. Tämän tarkoitus on havainnollistaa oppilaille tutkimisprosessia, sitä mistä lähdettiin ja miten tietämystä tutkimisen myötä luokkana yhdessä laajennettiin. Mikäli oppilailta herää vielä uusia kysymyksiä voidaan luokan kanssa yhdessä kirjoittaa esimerkiksi Valiolle viestiä ja kysyä.