Tavoitteet
S5 Luonnon rakenteet, periaatteet ja kiertokulut: Erilaisten materiaalien ja aineiden avulla tarkastellaan olomuotoja ja aineiden ominaisuuksia. Palaminen, yhteyttäminen ja veden kiertokulku muodostavat pohjan aineen muutosten ja aineen säilymisen periaatteen hahmottamiselle.
T1 Synnyttää ja ylläpitää oppilaan kiinnostusta ympäristöön ja ympäristöopin opiskeluun sekä auttaa oppilasta kokemaan yllin kaikki tieteenalan merkityksellisiksi itselleen.
T6 Ohjata oppilasta tunnistamaan syy-seuraussuhteita ja tekemään johtopäätöksiä tuloksistaan.
T10 Tarjota oppilaalle mahdollisuuksia harjoitella ryhmässä toimimista erilaisissa rooleissa ja vuorovaikutustilanteissa, innostaa oppilasta ilmaisemaan itseään ja kuuntelemaan muita, sekä tukea oppilaan valmiuksia tunnistaa, ilmaista ja säädellä tunteitaan.
T12 Ohjata oppilasta hahmottamaan ympäristöään, ihmisten toimintaa ja niihin liittyviä ilmiöitä ympäristöopin käsitteiden avulla, sekä kehittämään käsiterakenteitaan ennakkokäsityksistä kohti käsitteiden täsmällistä käyttöä.
T14 Ilmaisemaan perustellen erilaisia näkemyksiään.
T18 Ohjata oppilasta tutkimaan, kuvaamaan ja selittämään kemiallisia ilmiöitä, aineiden ominaisuuksia ja muutoksia, sekä rakentamaan perustaa aineen säilymisen periaatteen ymmärtämiselle.