Järjestyssäännöt 1-6

Koulupäivän aikana

1. Noudatan hyviä käytöstapoja.

2. En kiusaa muita. Kerron jollekin aikuiselle, jos tiedän tai näen jonkun kiusaavan.

3. Pidän puhelimen tai muun mobiililaitteen koulupäivän ajan suljettuna ja käytän sitä vain opettajan luvalla.

4. Käytän tietokoneita ja soittimia vain aikuisen luvalla ja valvonnassa.

5. Säilytän polkupyörääni koulupäivän ajan sille kuuluvalla paikalla.

6. Kuljen koulumatkat liikennesääntöjä noudattaen.

7. En käytä päähinettä sisällä.

Oppitunnilla

1. Saavun ajoissa tunnille.

2. Teen tehtävät parhaani mukaan.

3. Annan työrauhan jokaiselle.

4. Kuuntelen ohjeet tarkkaavaisesti.

5. Pyydän puheenvuoron viittaamalla.

6. Puhun ystävällisesti ja asiallisesti.

7. Pidän huolta sekä omista tarvikkeistani että yhteisistä tavaroista.

Välitunnilla

1. Vietän välitunnit ulkona välituntialueella.

2. En juokse enkä oleskele turhaan sisätiloissa.

3. Siirryn viivyttelemättä välitunnille.

4. Kellon soidessa tulen nopeasti sisälle ja laitan päällysvaatteeni siististi naulakkoon.

5. Pidän kouluympäristön siistinä.

Ruokasalissa

1. Pesen käteni ennen ruokailua.

2. Odotan vuoroani rauhassa.

3. Valitsen itselleni monipuolisen annoksen ja pyrin syömään lautasen tyhjäksi.

4. Ruokailen rauhassa metelöimättä.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä