Vuosiluokka 7

Opetuksen tavoitteet, sisällöt ja arviointi

Opetuksen tavoitteet Opetuksen sisällöt Arvioinnin kohteet Hyvä osaaminen
Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen
T1 ohjata oppilasta tutustumaan
pohjoismaiseen kieliympäristöön sekä
Pohjoismaita yhdistäviin tekijöihin
(L2, L5)
Tehdään ja raportoidaan
havaintoja pohjoismaisista kielenkäyttöympäristöistä, Suomen, Ruotsin ja muiden Pohjoismaiden kulttuurin ominaispiirteistä sekä Pohjoismaita yhdistävistä tekijöistä. Havainnoidaan suomenruotsin ja ruotsinruotsin eroja sekä verrataan ruotsin kieltä oppilaiden aiemmin opiskelemiin kieliin.
Käytetään sellaisia kielitiedon käsitteitä, jotka auttavat oppilaita kielten välisessä vertailussa ja ruotsin kielen opiskelussa.
Pohjoismaisen
kieliympäristön
ja Pohjoismaita yhdistävien tekijöiden hahmottaminen
Oppilas osaa kertoa, mitä kieliä Pohjoismaissa puhutaan.
T2 ohjata oppilasta havaitsemaan, millaisia säännönmukaisuuksia ruotsin kielessä on, miten samoja asioita ilmaistaan muissa kielissä sekä käyttämään kielitiedon käsitteitä oppimisensa tukena.
(L1, L4)
Kielellinen
päättely
Oppilas osaa tehdä havaintojensa perusteella jonkin verran johtopäätöksiä ruotsin kielen säännönmukaisuuksista ja soveltaa jossain määrin johtopäätöksiään sekä verrata sitä, miten sama asia ilmaistaan jossakin muussa kielessä. Oppilas tuntee joitakin ruotsin kielen keskeisiä kielitiedonkäsitteitä.

Kielenopiskelutaidot

T3 rohkaista oppilasta asettamaan tavoitteita, hyödyntämään monipuolisia tapoja oppia kieliä ja arvioimaan oppimistaan itsenäisesti ja yhteistyössä sekä ohjata oppilasta myönteiseen vuorovaikutukseen, jossa tärkeintä on viestin välittyminen
(L1)
Käytetään erilaisia opiskelustrategioita, oppimateriaaleja ja oppimisympäristöjä tehokkaasti ja opiskelumotivaatiota vahvistavalla tavalla. Käytetään itsenäiseen, pitkäjänteiseen työskentelyyn ja kriittiseen tiedonhankintaan ohjaavia toimintatapoja. Harjoitetaan
vuorovaikutustaitoja ja rohkaistaan oppilaita monipuoliseen kielen käytön harjoittamiseen erilaisissa tilanteissa.
Tavoitteiden
asettaminen,
oppimisen
reflektointi ja
yhteistyö
Oppilas osaa asettaa omia kielenopiskelutavoitteitaan ja arvioida opiskelutapojaan melko realistisesti. Oppilas osaa toimia vuorovaikutustilanteessa toisia kannustaen.
T4 kannustaa ja ohjata oppilasta huomaamaan mahdollisuuksia käyttää ruotsin kieltä omassa elämässään sekä käyttämään ruotsia rohkeasti erilaisissa tilanteissa koulussa ja koulun ulkopuolella
(L2, L7)
Elinikäisen kielenopiskelun
valmiuksien
kehittyminen
Oppilas huomaa, mihin hän voi käyttää ruotsin taitoaan myös koulun ulkopuolella.
Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa
T5 järjestää oppilaalle tilaisuuksia harjoitella eri viestintäkanavia käyttäen suullista ja kirjallista vuorovaikutusta
(L4)
Sisältöjä valittaessa näkökulmana on nuoren toiminta ruotsin kielellä eri yhteisöissä, ajankohtaisuus, oppilaiden kiinnostuksen kohteet, suuntautuminen toisen asteen opintoihin sekä tutustuminen nuorten työelämässä ja opiskelussa tarvittavaan kielitaitoon. Sanastoa ja rakenteita opetellaan monenlaisista teksteistä. Harjoitellaan runsaasti erilaisia vuorovaikutustilanteita eri viestintäkanavia hyödyntäen.
Vuorovaikutus erilaisissa
tilanteissa
Oppilas selviytyy muutamista yleisimmin toistuvista rutiininomaisista viestintätilanteista
tukeutuen usein viestintäkumppaniin.
T6 tukea oppilasta kielellisten viestintästrategioiden käytössä
(L2, L4)
Viestintästrategioiden käyttö
Oppilas osallistuu viestintään, mutta tarvitsee toistuvasti apukeinoja. Oppilas osaa melko usein reagoida suppein sanallisin ilmauksin, pienin elein (esim. nyökkäämällä), äännähdyksin tai muunlaisella minimipalautteella. Joutuu pyytämään selvennystä, hidastamista tai toistoa hyvin usein.
T7 auttaa oppilasta laajentamaan kohteliaaseen kielenkäyttöön kuuluvien ilmausten tuntemustaan
(L2, L4, L6)
Viestinnän kulttuurinen
sopivuus
Oppilas osaa käyttää kaikkein yleisimpiä kohteliaaseen kielenkäyttöön kuuluvia
ilmauksia harjoiteluissa rutiininomaisissa
sosiaalisissa tilanteissa.
Kehittyvä kielitaito, taito tulkita tekstejä
T8 rohkaista oppilasta tulkitsemaan
ikätasolleen sopivia ja itseään kiinnostavia puhuttuja ja kirjoitettuja tekstejä
(L4)


Sisältöjä valittaessa näkökulmana on nuoren toiminta ruotsin kielellä eri yhteisöissä, ajankohtaisuus, oppilaiden kiinnostuksen kohteet, suuntautuminen toisen asteen opintoihin sekä tutustuminen nuorten työelämässä ja opiskelussa tarvittavaan kielitaitoon. Sanastoa ja rakenteita opetellaan monenlaisista teksteistä. Harjoitellaan runsaasti erilaisia vuorovaikutustilanteita eri viestintäkanavia hyödyntäen.
Tekstien tulkintataidot
Oppilas ymmärtää yksinkertaista, tuttua sanastoa ja tuttuja ilmaisuja sisältäviä lyhyitä kirjoitettuja tekstejä ja hidasta puhetta harjoitelluista aihepiireistä. Oppilas pystyy löytämään tarvitsemansa yksinkertaisen tiedon lyhyestä tekstistä.
Kehittyvä kielitaito, taito tuottaa tekstejä
T9 tarjota oppilaalle runsaasti tilaisuuksia harjoitella pienimuotoista
puhumista ja kirjoittamista erilaisista
aiheista kiinnittäen huomiota myös ääntämiseen ja tekstin sisällön kannalta oleellisimpiin rakenteisiin
(L4, L5)


Sisältöjä valittaessa näkökulmana on nuoren toiminta ruotsin kielellä eri yhteisöissä, ajankohtaisuus, oppilaiden kiinnostuksen kohteet, suuntautuminen toisen asteen opintoihin sekä tutustuminen nuorten työelämässä ja opiskelussa tarvittavaan kielitaitoon. Sanastoa ja rakenteita opetellaan monenlaisista teksteistä. Harjoitellaan runsaasti erilaisia vuorovaikutustilanteita eri viestintäkanavia hyödyntäen.
Tekstien tuottamistaidot
Oppilas osaa ilmaista itseään suppeasti käyttäen lyhyitä, ulkoa opeteltuja ilmauksia, keskeistä sanastoa ja perustason lauserakenteita. Oppilas pystyy kertomaan joistain arkisista ja itselleen tärkeistä asioista käyttäen hyvin suppeaa ilmaisuvarastoa ja kirjoittamaan hyvin yksinkertaisia viestejä. Oppilas ääntää useimmat harjoitellut ilmaisut ymmärrettävästi.