OPEA525 5op.

Ainekohtainen osuus - Fysiika ja kemia 5op.

Tämä opetussuunnitelma koskee fysiikan ja kemian pääaineopiskelijoita, jotka suorittavat syventävän ohjatun harjoittelun (OPEA525) lukuvuonna 2023 - 2024.

Osaamistavoitteet

Opintojakson suoritettuaan opiskelija

  • osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida pedagogista ja oppiaineiden teoriatietoa yhdistäviä oppimiskokonaisuuksia.
  • osaa ohjata yksilöllistä oppimista.
  • osaa asettaa tavoitteita omalle ja oppijan kasvulle ja oppimiselle.
  • ymmärtää tiedon muuttuvan luonteen ja sen merkityksen opetuksen kehittämisessä.
  • osaa arvioida monipuolisesti omaa ja oppijoiden toimintaa.
  • ymmärtää opettajan työn moninaisuuden.
  • pystyy kehittämään pedagogisia taitojaan ammatillisessa yhteistyössä.
  • tunnistaa ja arvioi kriittisesti koulukulttuuria osana opetussuunnitelman toteutusta.
  • soveltaa tutkimustietoa oman opettajuutensa kehittämiseen.
  • pystyy toimimaan opettajana itsenäisesti ja yhteistyössä muiden kanssa.

Sisältö

Opiskelija

    • osallistuu kahden opetuskokonaisuuden suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin.
    • oppii kohtaamaan opetuksessaan erilaisia oppijoita ja tunnistamaan oppimisvaikeuksia.
    • syventää oppimisen arviointitaitojaan ja harjoittelee arviointipalautteen antamista eri muodoissa.
    • pohtii ja tutkii oman opetus- ja kasvatustyönsä teoreettisia, filosofisia ja eettisiä periaatteita.
    • suunnittelee teoreettisiin lähtökohtiin perustuvan opetuskokeilun ja toteuttaa sen tämän opintojakson aikana. Opetuskokeilu dokumentoidaan, raportoidaan ja reflektoidaan yhdessä opiskelijoiden, ohjaavan opettajan ja OKL:n lehtorin kanssa.

Opetuskokeilu (1 op)

Opiskelija suunnittelee ohjaavan opettajan ja didaktiikan lehtorin kanssa opetuskokeilun, johon liittyy pienimuotoinen tutkimus ja sen raportointi. Opetuskokeilu esitellään ohjausryhmässä yhteisessä tilaisuudessa, joissa myös didaktikko on mukana. Opiskelija hyödyntää mm. OPEA4150 -kurssin tietoa opetuskokeilunsa tutkimisessa. Kokeilun aihe sovitaan ohjaajan ja didaktikon kanssa. Didaktikko antaa opetuskokeilulle teoriatukea.

  • Opetuskokeilu toteutuu syventävän harjoittelun aikana suunniteltavien ja pidettävien opetuskokonaisuuksien aikana


Opintopiiri 1.
Yhteinen aloituspalaveri ma 20.11.2023 klo 16.00 luokka E226 (samalla OPEA515 päätöstilaisuus).

Tammikuussa teemat ja vaiheistusten läpikäynti ti 9.1.2024 klo 16.00. E226  

Tilaisuudessa avataan kehittämisprojektin idea sekä syventävän harjoittelun sisältö. Tilaisuudessa kerrotaan kehittämisprojektin ohjaaja. 

Opintopiiri 2. Esitellään kokeilujen/tutkimusten sisällöt ja lopetus (2h) ti 23.04.2024 klo 16.00 E226.  

Opintopiiri 3. CV:n tekeminen ja meritoituminen, työnhaku. Muista ilmoittautua ryhmään kun info tulee classroomiin.
Toteutuu tammikuun lopussa-helmikuun alussa. Aika ilmoitetaan myöhemmin. (2h)

A. Erilaisen oppijan kohtaaminen. Opetuskokonaisuuden suunnittelu, toteutus ja raportointi. Ohjausryhmätyöskentelyä ja opetuskokonaisuus, josta omaa opetusta 5 opetuskertaa. (2 op)

Opiskelijat tekevät harjoittelujakson aikana yhden kurssisuunnitelman jostakin fysiikan tai kemian kurssista ja siihen liittyvän opetuskokonaisuuden, jonka osaksi toteuttavat. Pohditaan erilaisten pedagogisten ratkaisujen käyttämistä omien opetustuntien osalta.
Opetuskokonaisuus pitää sisällään 5 opetuskertaa omaa opetusta sekä 4 opetuskerran observointia teeman (erilaisen oppilaan kohtaaminen) pohjalta. Kuunneltujen tuntien jälkeen harjoittelijat antavat vertaispalautetta palautekeskusteluna.

1. Ohjausryhmä (2h): Ohjausryhmässä käydään läpi kurssisuunnitelman tekemisen periaatteet. Opiskelijoiden laatimat kurssisuunnitelmat käydään yhteisesti läpi ohjausryhmässä. Ohjeet vertaispalautteen antamiselle. Opiskelijoita ohjataan analysoimaan omaa opetustaan ja arvioimaan omaa toimintaansa tulevassa työssään.

2. Ohjausryhmä (1+1)h (oppilaan oppimisen tukemista): Harjoittelujakson aikana opiskelijat tutustuvat ohjausryhmissä sekä seurattavilla tunneilla oppimisvaikeuksien tunnistamiseen ja oppimisvaikeuksista kärsivien oppijoiden opetuksen tukitoimiin.Tutustutaan erityisopetukseen.

3. Ohjausryhmä (2h): Opetuskokonaisuuden jälkeen opiskelijat ja ohjaaja käyvät ohjausryhmissä palautekeskustelun opetuskokonaisuuden toteutuksesta. Puretaan vertaispalaute.

B. Oppimisen ja opetuksen arvioinnin syventäminen. Ohjausryhmätyöskentelyä ja opetuskokonaisuus, josta omaa opetusta 5 opetuskertaa. (2 op)

Opintojakson aikana harjoittelija tekee yhden kurssisuunnitelman. Opetuskokonaisuus pitää sisällään 5 opetuskertaa omaa opetusta sekä 4 opetuskerran observointia teeman (ryhmän kurssiarviointi) pohjalta. Kuuntelujen tuntien jälkeen harjoittelijat antavat vertaispalautetta palautekeskusteluna. Harjoittelijan pitämistä opetuskerroista yksi videoidaan.

Opintopiiri 4. Tutustutaan yo-kirjoitusten arviointiin. Etukäteen on tutustuttava fysiikan ja kemian ainereaalin mallikokeeseen. Opiskelijat tutustuvat fysiikan ja kemian vastausten arviointiin ylioppilaskirjoituksissa. Lisäksi opintojakson aikana opiskelijat tutustuvat ylioppilaskirjoitusten järjestämiseen liittyviin asioihin.

Kemia (KTO, PÄM)  03.04.2024 klo 8.30-10.00 (YTL 22.3.2024 kemia).
Fysiikka (IWE, HMO, TNE) 3.4.2024 klo 10.30- 12.00 (YTL 27.3.2024 fysiikka)

1. Ohjausryhmä (2h): Opintojakson aikana suunnitellaan ja arvioidaan kurssikoe. Lisäksi perehdytään kokonaisen kurssin arviointiin. Opiskelijat harjoittelevat rakentavan palautteen antamista erilaisille oppijoille käytännön opetustilanteissa. Palautteen antamista käsitellään ohjausryhmässä.

3. Ohjausryhmä 1h: Kokonaisuuden jälkeen pidetään yhteinen palautetilaisuus.

MUUT OPINTOJAKSOON KUULUVAT OSIOT:

TVT-intensiivipäivä, Syyskuu 2023
Vieraan aineen kuuntelu, omissa aineissa
Sivuaineharjoittelu, C-osa

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä