Muovailuvaha-animaatio

Animaation eri lajeja

Animaation lajeja

Nukkeanimaatio

Tekniikassa animoidaan tarkoitusta varten luotuja nukkeja, joita liikutetaan vähäsen ja jokaisesta liikkeen vaiheesta otetaan kuva – eli se on yksi stop-motion animaation laji. Nukke voi olla valmistettu mistä tahansa materiaalista, kunhan sen eri ruumiinosia on mahdollista liikuttaa. Nukkejen sisällä on yleensä esimerkiksi alumiinista tehty tukiranka, jonka avulla nukke pystyy pystyssä eri asennoissa. Nukkeanimaatiossa myös muu animaation maailma on luotu käsityönä rakentaen.

Esimerkki: Fantastic Mr. Fox, ohj. Wes Anderson

Vaha-animaatio

Vaha-animaatio on nukkeanimaation kaltainen tekniikka, mutta erona on se, että hahmot on muovailu vahasta. Ammattimaisessa vaha-animaatiossa käytettävä muovailuvaha on erilaista kuin tavallinen muovailuvaha. Se on hieman jähmeämpää, ja on tärkeää että vahan pinta ei kiillä liikaa. Tavallisesta kaupasta löytyvästä muovailuvahasta voi kuitenkin tehdä mainiosti animaatiohahmoja. Vahahahmon liikuttelu on helppoa, koska materiaali on muovailtavaa, mutta vahan pinnan tasaisena säilyttäminen tuo tekniikkaan haasteita. Vahahahmot seikkailevat maailmassa, joka on osin tehty myöskin muovailuvahasta, mutta myös muita materiaaleja käyttäen.

Esimerkki: Wallace & Gromit, ohj. Nick Park

Pala- tai leikeanimaatio

Tämä animaatiotekniikoista vanhin on erilaisista paperista, pahvista, lehdistä, valokuvista tai muusta materiaalista leikattujen palojen ja niiden liikuttelun avulla luotu animaatio. Kaikki liikuteltavat osat täytyy leikata erikseen. Yleensä pala-animaatio kuvataan ylhäältä päin, ja tulos on kaksiulotteinen animaatio. Leikeanimaatioon saa aikaan tilan vaikutelmaa käyttämällä esimerkiksi perspektiiviä leikeosien koon määrittämisen apuna.

Esimerkki: Pikku Kakkosen jäävaroitus, ohj. Camilla Mickwitz

Piksillaatio

Piksallaatio on stop motion –animaation laji, jossa liikutetaan nuken tavoin ihmisiä. Tuloksena on omituinen, nykivän liikkeen animaatio.

Esimerkki: Stalker, ohj. Tatiana Moshkova

Piirrosanimaatio

Piirrosanimaatiossa animoitu kuva koostuu kokonaan erillisistä paperille piirretyistä kuvista. Tyypillisesti kuvia käytetään 12-24 yhtä sekuntia kohti. Jotta peräkkäin esitettävien piirrosten luoma liikevaikutelma on sulava, animaation piirtäjä käyttää apuvälineenä valopöytää. Asettamalla yhden piirroksen päälle toisen paperin, piirtäjä voi piirtää uuden kuvan hieman eri tavalla. Jokainen piirretty kuva valokuvataan tai skannataan lopullisen elokuvan koostoa varten. Joskus piirrosanimaatio piirretään käsin, mutta väritetään tietokoneella.

Esimerkki: Prinsessa Kaguyan taru, ohj. Isao Takahata

Tietokoneanimaatio

Kaikki erilaiset tavat tehdä animaatiota tietokoneella pohjautuvat samaan periaatteeseen, kuin käsintehdyt animaatiot. Tietokoneella voi luoda pala-animaation tavoin yksinkertaisia muotoja, joita voi liikutella ja jokaisen vaiheen kuvan tallentaa erikseen. Tietokoneanimaatio koostuu lukuisista eri tasoista: yksi taso on tausta, toinen taustan liikkuvat elementit, kolmas yksi hahmoista jne. Jokaiselle liikkuvalle elementille luodaan tietokoneella oma liikerata.

Esimerkki: Frozen, ohj. Chris Buck & Jennifer Lee

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä