Itsearviointi Jaa Itsearviointilomake Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen Täytä lomake rehellisesti sen mukaan miltä sinusta tuntuu. 1. Suunnittelu Miten kuvailisit työskentelyäsi miellekartan teon aikana? En juurikaan osallistunut Osallistuin jonkin verran Tein oman osuuteni Tein oman osuuteni ja autoin muita omassa osuudessaan Kuinka hyvin työnjaon tekeminen mielestäsi onnistui? Ei onnistunut Jotenkin Hyvin Erinomaisesti 2. Tiedonhankinta Kuinka paljon osallistuit tiedonhakuun? En juurikaan Jonkin verran Tein oman osuuteni Tein oman osuuteni ja autoin muita omassaan Kuinka hyvin onnistuit kirjaamaan kattavat muistiinpanot? En osallistunut Kopioin tekstejä netistä tai kirjasta Kirjoitin lyhyitä muistiinpanoja kattavammat muistinpanot, joissa oli myös omin sanoin kirjoitettua tekstiä. Kirjoitin pääasiassa omin sanoin kattavat muistiinpanot, joita pystyi käyttämään tukena muille esittäessä. Kuinka hyvin onnistuit kirjaamaan lyhyet muistiinpanot? En tehnyt Käytin samoja muistiinpanoja kuin kattavissa muistiinpanoissa. Sain karsittua kattavia muistiinpanoja ja tiivistettyä niitä. Löysin olennaisimmat asiat kattavista muistiinpanoista ja sain tiivistettyä ne ymmärrettävään muotoon. 3. Tehtävä Kuinka toimit Kahoot-visan/ristikon/tietokilpailun laatimisessa? En osallistunut juurikaan. Osallistuin vähemmän kuin muut. Osallistuin saman verran kuin muutkin. Tein oman osuuteni ja autoin muita omassa osuudessan. 5. Tunnin pito Kuinka valmistauduit tunnin pitoon? En valmistautunut tunnin pitoon. Olisin voinut valmistautua tunnin pitoon paremmin. Valmistauduin hyvin tunnin pitoon. Valmistauduin hyvin ja autoin muita valmistautumaan tunnin pitoon. Oma esiintyminen En sanonut juuri mitään. Luin lyhyet muistiinpanot suoraan paperista. Luin kattavia muistiinpanoja suoraan paperista. Kerroin omin sanoin kattavien muistiinpanojen pohjalta olennaiset asiat. Kerroin omin sanoin kattavien muistiinpanojen pohjalta olennaiset asiat. Katsoin lisäksi yleisöön päin ainakin välillä. Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen
Itsearviointilomake Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen Täytä lomake rehellisesti sen mukaan miltä sinusta tuntuu. 1. Suunnittelu Miten kuvailisit työskentelyäsi miellekartan teon aikana? En juurikaan osallistunut Osallistuin jonkin verran Tein oman osuuteni Tein oman osuuteni ja autoin muita omassa osuudessaan Kuinka hyvin työnjaon tekeminen mielestäsi onnistui? Ei onnistunut Jotenkin Hyvin Erinomaisesti 2. Tiedonhankinta Kuinka paljon osallistuit tiedonhakuun? En juurikaan Jonkin verran Tein oman osuuteni Tein oman osuuteni ja autoin muita omassaan Kuinka hyvin onnistuit kirjaamaan kattavat muistiinpanot? En osallistunut Kopioin tekstejä netistä tai kirjasta Kirjoitin lyhyitä muistiinpanoja kattavammat muistinpanot, joissa oli myös omin sanoin kirjoitettua tekstiä. Kirjoitin pääasiassa omin sanoin kattavat muistiinpanot, joita pystyi käyttämään tukena muille esittäessä. Kuinka hyvin onnistuit kirjaamaan lyhyet muistiinpanot? En tehnyt Käytin samoja muistiinpanoja kuin kattavissa muistiinpanoissa. Sain karsittua kattavia muistiinpanoja ja tiivistettyä niitä. Löysin olennaisimmat asiat kattavista muistiinpanoista ja sain tiivistettyä ne ymmärrettävään muotoon. 3. Tehtävä Kuinka toimit Kahoot-visan/ristikon/tietokilpailun laatimisessa? En osallistunut juurikaan. Osallistuin vähemmän kuin muut. Osallistuin saman verran kuin muutkin. Tein oman osuuteni ja autoin muita omassa osuudessan. 5. Tunnin pito Kuinka valmistauduit tunnin pitoon? En valmistautunut tunnin pitoon. Olisin voinut valmistautua tunnin pitoon paremmin. Valmistauduin hyvin tunnin pitoon. Valmistauduin hyvin ja autoin muita valmistautumaan tunnin pitoon. Oma esiintyminen En sanonut juuri mitään. Luin lyhyet muistiinpanot suoraan paperista. Luin kattavia muistiinpanoja suoraan paperista. Kerroin omin sanoin kattavien muistiinpanojen pohjalta olennaiset asiat. Kerroin omin sanoin kattavien muistiinpanojen pohjalta olennaiset asiat. Katsoin lisäksi yleisöön päin ainakin välillä. Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen