Työpaja: Ekologisuus

Elements of the smartphone

Puhelin on nykypäivänä kaikilla mukana kaikkialla. Sen sisälle saa mahdollisesti koko ihmisen elämän. Puhelin korvaa nykypäivänä todella paljon muita arkipäivän asioita, kuten lompakon, tietokoneen ja päiväkirjan. Elektroniikan, kuten puhelimien, myynti on kasvanut todella paljon viime vuosikymmeninä.

Puhelimen valmistus alkaa raaka-aineiden kaivamisella. Suurin osa puhelimen raaka-aineista tulee kehitysmaista. Jotta puhelin toimisi, se tarvitsee jopa 30 erilaista metallia. Maasta kaivetaan malmia, jota jalostetaan eri metalleiksi. Malmi on luonnollinen mineraaliesiintymä, josta voidaan tuottaa metalleja. Maasta saatu malmi saatetaan kuljettaa jatkojalostamiseen toiseen maanosaan, esimerkiksi Afrikan Kongon demokraattisesta tasavallasta kaivettu malmi kuljetetaan Eurooppaan tai Aasiaan jalostettavaksi. Metallista valmistetaan puhelimen osia, kuten metallikuoret ja akut. Useita osia tehdään myös muovista ja lasista. Useat älypuhelimet kootaan Aasiassa, josta ne kuljetetaan ympäri maapalloa myyntiin.

Nykyään älypuhelinten ja elektroniikan kierrätystä koitetaan parantaa. Useat puhelinvalmistajat käyttävät yhä enemmän kierrätettyä materiaalia älypuhelimissaan. Älypuhelimen kierrätys on ekoteko!

Vastatkaa kysymyksiin Elements of the smartphone-tekstiä tulkitsemalla.

Kerro ryhmäläistesi nimet.


Kuinka paljon käytät puhelinta päivässä? Mihin käytät puhelinta päivittäin?


Kuinka paljon puhelimia myytiin vuonna 2009?


Mitä metalleja älypuhelimen valmistamiseen tarvitaan? Mainitse ainakin
3 ja merkitse myös niiden lyhenteet!


Mitkä ovat älypuhelimen valmistuksen vaiheet?
Roskapostituksen esto
Valitse mikä tahansa numero, joka on suurempi kuin 2.

Puhelimen kierrätys

Kerro ryhmäläistesi nimet.


Kun ostat uuden puhelimen tai vanha puhelimesi menee rikki, mitä teet? Jopa 99% matkapuhelinten osista voidaan kierrättää, ja kierrättämällä säästät luontoa ja estät haitallisten aineiden pääsyä luontoon. Kierrätys on helppoa ja maksutonta – joskus jopa oikeaan paikkaan puhelimen viemällä voit tienata rahaa!

Puhelimia ottavat vastaan muun muassa kierrätyskeskukset ja keräyspisteet. Lisäksi tuottajanvastuu käskee puhelinten tuottajia kierrättämään vanhoja puhelimia. Nykyään on olemassa myös palveluita, joissa vanhat puhelimet vaihdetaan rahaan. Kierrätyksessä puhelimen vanha data tuhotaan, eikä kukaan pääse käsiksi puhelimen tietoihin, minkä takia kierrättäminen on turvallista.

Tehtävä: Etsi kolme erilaista paikkaa, jonne voit kierrättää vanhan puhelimesi Juvalta käsin. Missä ovat lähimmät paikat, jonne voit viedä puhelimesi kierrätykseen? Käytä apuna Internettiä ja hyviä hakusanoja (esim. puhelin, kierrätys, tuottajavastuu, Juva...). Kirjoita vastauksesi alle!
Roskapostituksen esto
Valitse mikä tahansa numero, joka on suurempi kuin 2.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä