Tuhlaajapojan sunnuntai, 9 viikkoa pääsiäiseen

Jälleen kerran Jeeuksen luo tuli fariseuksia ja lainoppineita, jotka paheksuivat häntä: "Jeesus hyväksyy syntiset ja syö heidän kanssaan!"

Silloin Jeesus kertoi vertauksen:

Isällä oli kaksi poikaa.

Nuorempi pyysi isältään: "Anna minulle minun osuuteni omaisuudesta."

Isä jakoi perinnön pojilleen.

Jo seuraavana päivänä nuorempi poika kokosi omaisuutensa ja lähti kauas vieraalle maalle.

Siellä hän eli huonoa elämää ja tuhlasi kaiken.

Vieraaseen maahan tuli nälänhätä.

Poika meni töihin sikopaimeneksi.

Nälkäänsä hän olisi halunnut syödä sikojen ruokaa, mutta hän ei saanut.

Niin poika päätti palata kotiin.

Jo kaukaa isä näki poikansa palaavan kotiin.

Isä juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä.

Poika pyysi anteeksi: "En ole sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi."

Isä käski hakea parhaat vaatteet ja pukea pojan niihin. "Pankaa hänelle sormus sormeen ja kengät jalkaan."

"Poikani, joka oli kadoksissa, on nyt löytynyt!"


Ikoni: Ort.fi

Kodissa alkoi ilojuhla.

Vanhempi poika palasi kotiin ja ihmetteli.

Hän suuttui: "Teen työtä ja aherran. Koskaan en ole saanut juhlia ystävieni kanssa."

Isä lohdutti häntä: "Sinä olet aina minun luonani. Kaikki mikä on minun, on sinun."

"Veljesi oli kadonnut ja luulimme hänen kuolleen. Hän on nyt löytynyt!"

(Luuk 15:11-32)