Ortodoksisuuden sunnuntai, ensimmäinen paastosunnuntai, 6 viikkoa pääsiäiseen

Ortodoksisuuden sunnuntai

Ensimmäisen paastoviikon mentyä ohi, on ortodoksisuuden sunnuntai.

Alkaa toinen paastoviikko.

Pääsiäiseen on kuusi viikkoa.

Ortodoksisuuden sunnuntaina muistelemme kirkon oikean opin voittoa harhaopista.

Kuva: Riisa Ortodoksinen kirkkomuseo

Kirkko opettaa, että voimme kunnioittaa ikonia ja rakastaa ikonin esittämiä pyhiä ihmisiä.

Kunnioitusta pyhille voimme osoittaa kumartamalla, tekemällä ristinmerkin ja suutelemalla ikonia.

Ikoni maalataan rukouksessa. Ikonimaalari rukoilee koko ajan maalatessaan.

Uusi ikoni siunataan kirkossa vihmomalla se pyhitetyllä vedellä.

Ikoni on kirkon pyhä esine.

Myös painokuvaikoni on pyhä.

Rukous pyhittää sen.

Ikoni esittää näkymättömän Jumalan ja taivaallisen maailman näkyvässä muodossa.

Ikoni on myös evankeliumi.

Ikoni kuvaa kuvin sen minkä Raamatun evankeliumi kuvaa sanoin.

Ennen vanhaan, kun tultiin huoneeseen, jossa oli ikoni, oli tapana tehdä ensimmäiseksi ristinmerkki ja kumartaa ikonin edessä. Vasta sitten tervehdittiin huoneessa olevia ihmisiä.

Nykyäänkin ortodokseilla on kotona ikoneita.
 Kuva: Larissa Qvintus-Petsalo