Tuoreimmat hyvinvointiuutiset
Raudanpuute jää usein huomaamatta – asiantuntijat haluavat nostaa ferritiinin raja-arvoa
Raudanpuute on erittäin yleinen ja helposti korjattava tila, joka aiheuttaa tyypillisesti väsymystä ja monia muita oireita.
Hammaslääkärit määräävät aiempaa vähemmän antibiootteja – alueiden välillä on merkittäviä eroja
Tutkimuksen mukaan alueelliset erot eivät johdu pelkästään väestön terveydentilasta tai hammashoidon määrästä.
Syöpäpotilaan hoito voi viivästyä Suomessa kuukausia – Heidi Rintahaka kyllästyi odottamaan
Ylen MOT tutki hoitoviiveiden roolia syöpähoidoissa. Vielä julkaisematon tutkimus paljastaa viiveiden häkellyttävän keston verrattuna Ruotsiin ja Tanskaan.
Syövästä toipunut Milla Madetoja palaa tv-ruutuun
Kantasolusiirron saanut Madetoja vieraili Yle Uutiset Sunnuntain lähetyksessä. Hän kertoi tähtäävänsä elinsiirtourheilijoiden MM-kisoihin.
Julian kainalosta työntyi rumia patteja, mutta hän ei päässyt lääkäriin – syöpä löytyi kuukausia myöhässä
MOT:n haastattelemat kolme nuorta äitiä saivat tiedon aggressiivisesta rintasyövästä vasta kuukausia ensioireiden jälkeen. Kahdella heistä syöpä on parantumaton.
Alzheimerin tauti voi oireilla työikäisillä yllättävillä tavoilla – diagnoosi viivästyy usein
Työikäisillä Alzheimerin tauti ei ilmene tutuilla riskitekijöillä, kertoo uusi Oulun ja Itä-Suomen yliopistojen tutkimus
Asiantuntijat: Ksylitolin käyttöä ei tarvitse pelätä
Asiantuntijoiden mukaan ksylitolin normaali käyttö ei nosta veren ksylitolipitoisuutta, vaan kohonnut ksylitolipitoisuus liittyy tyypillisesti aineenvaihdunnan häiriöön.
Kirkasvalolampusta on tutkitusti apua jopa makeanhimoon – katso vinkit oikeaan käyttöön
Pimeää kohti mennään: lokakuu on tavallisin kuukausi, jolloin ensimmäiset kaamosoireet ilmenevät.
Asiakirjat paljastavat: Plastic Surgery Centeristä tehtyjä kanteluita ei voitu tutkia, koska potilaskirjaukset olivat niin puutteellisia
Helsingin poliisi epäilee somevaikuttaja Olivia Oraksen kuolemasta yrityksen lääkärikuntaan kuuluvaa henkilöä tai henkilöitä.