JÄMSÄN YHTEISKOULUN SENIORIT 23.9.2015 KLO 13 – 16.30 VILLA KIVI, HELSINKI

JOKILAAKSO-SYMPOSIUM

Antti Hassi

JÄMSÄLÄISTEN ALKUPERÄSTÄ

Kirjoja Jämsän historiasta: Arja Paakkanen (toim.), Vororoteista Ryöneihin. Jämsän seudun luonnon lumoa.

Kuusanmäki, Lauri, Elämänmenoa ennen vanhaan. Siinä on mm. luku Jämsäläisen rusthollarin rakkaus, joka kertoo Yijälän rusthollarin morsiamen ryöstöstä.

Jämsän historiaa lähestyn sukututkimuksen kautta.

Jämsä on asutettu Päijänteen alueella ensimmäisenä. Pohjois-Päijänteen alue on asutettu ennen Etelä-Päijänteen aluetta, koska asutusreitti on kulkenut tätä kautta. Jaatilanjärvestä on löytynyt peltorukiin siitepölyä, joka on ajoitettu 400-600 jKr. Todistaa pysyvästä asutuksesta Jämsänjokilaaksossa. Kartta rukiin viljelyalueista keskiajalla kertoo, että Jämsänjokilaakso oli pohjoisin rukiinviljelyalue ja ainut rukiinviljelyalue koko Päijänteen alueella.

Matti Kuusen mukaan maanviljelyskulttuuri Suomessa alkoi n. vuonna 300 jKr Kokemäenjoen suussa, joka oli silloin saksalaisten hallussa. Hämäläiset valtaisivat alueen saksalaisilta ja alkoivat levittäytyä etelään Huittisiin ja Loimaalle ja ennen kaikkea itään Vanajavedelle ja edelleen Längelmävedelle sekä tästä edelleen Pohjois-Päijänteelle ja Savoon. Kartasta, jossa kuvataan Suomen vakinainen asutus n. 1150, käy ilmi, että Suomi on asutettu 75 %:sti lännestä ja ennen kaikkea Kokemäenjoen kautta. Pienempi osa asui Varsinais-Suomessa, joka kuuluu Tanskan ja Viron kanssa samaan kansatieteelliseen alueeseen. Kokemäenjoenlaakso kuuluu samaan kansatieteelliseen alueeseen kuin Pohjois-Ruotsi ja Norja. Pienempi osa eli 25 % asutusta on tullut Suomeen idästä. Geneettinen raja kulkee suunnilleen Pähkinäsaaren rauhan rajaa myöten.

Nimet selvittävät, mistä rukiinviljely tuli. Jämsä on Muinais-Sääksmäen asuinaluetta. Samannimisiä taloja on Jämsässä kuin Sääksmäellä. Sääksmäki on asutettu Karkusta, jossa on samannimisiä taloja. Karkussa on mm. Hassi-niminen talo. Hassi tarkoittaa hessiläistä, joka tarkoittaa saksalaista turkiskauppiasta. Suvanto katsoo muiden tutkijoiden ohella, että Jämsä on asutettu Sääksmäeltä Längelmäveden kautta.

Längelmävedessä murtui vuonna 1603 Sarsan pato, jota ennen järvi oli 6 m nykyistä korkeammalla. Karkkulaiset eli nykyisen Sastamalan asukkaat asuttivat Jämsänjokilaakson jo ennen Sääksmäkeä. Esim. Keuruulta käytiin Sastamalan kirkossa vielä 1400-luvulla. Kuhmoinen on asutettu samasta suunnasta, samoin Keuruu ja Mänttä. Keuruu-Kuorevesi-Mänttä olivat pirkkalaisaluetta. Jämsän murre poikkeaa paljon Längelmäen murteesta.

Savolaisasutus on tullut Jämsään ilmeisesti vasta nuijasodan jälkeen. Koko Suomessa autioitui nuijasodassa kolmasosa taloista, Jämsässä puolet. Samaan aikaan alkoi savolaisvyöry idästä, ja Jämsään tuli paljon savolaisasutusta. Murre muuttui.

Jämsäläiset talot Jokivarressa on asutettu hyvin varhain, ainakin ennen vuotta 900 jKr. Vanhimpina Jämsän taloina mainitaan Yijälä, joka oli keskiajalla Jämsän suurin karjatila, Auvila, Vitikkala ja ennen kaikkea Kerkkoila Jämsänkoskella, jota sanottiin ennen rustholliksi. Kerkkoila on ehkä vallattu ensimmäisenä, koska Jämsänjoki oli ihanteellinen. Se virtasi rauhallisesti, sen rannalla olivat isot savitasangot, jotka mahdollisti vat hämäläisen komeuden 1800-luvulla. Joka talolla oli omat tokeet joessa. Lohet nousivat koskeen. Asutus on levinnyt täältä. Mm. Hassi-nimi on levinnyt täältä Sysmään ja Asikkalaan, vaikka Jämsän historiassa asia on esitetty päinvastoin.

Uusi tutkimus todistaa, että Jämsä asutettu lännestä sekä Pohjois-Päijänteen alue ennen Etelä-Päijänteen aluetta.

Kalevi Höysniemi: Oliko Kokemäenjoki kulkemisen kannalta helppo, ei ollut pahoja koskia?

Antti Hassi: Oli kulkukelpoinen Harjavaltaan asti. Siellä oli saksalaisten iso kauppapaikka Hassalanniemessä. Hassalan Isännät olivat Hassi- ja Hasse-nimisiä. Heillä oli siellä oma kirkkokin. Kristinusko on tullut Suomeen jo aika paljon ennen ensimmäistä ristiretkeä. Eino Jutikkalan mukaan ensimmäinen ristiretki tehtiin Kokemäenjokilaaksoon tarkoituksena järjestää siellä olevien kristittyjen asemaa. Novgorodilaiset tekivät ryöstöretkiä. Vuonna 1248 Birger Jaarli, Hämeen linnan perustaja, liitti Hämeen ja Satakunnan Ruotsiin.

Kalle Laaksonen: Laitan kiertoon kuvan Suomen asutuspaikoista rautakauden lopulla 1200-luvulla. Siitä käy ilmi, että kaikki olemme hämäläisten jälkeläisiä.

Antti Karisto: Miten kieli on kuitenkin Uralin takaa?

Antti Hassi: Vertailevan kielitieteen pohjalta ajateltiin ennen näin. Geneetikot ovat tulleet siihen tulokseen, että Itämeri oli suomensukuisten kansojen sisämeri. Suomensukuisia kansoja oli koko Fennoskandian alueella ennen germaaniheimojen tuloa. Arkeologisia tuoreita löytöjä on rautakaudelta Jämsän kirkkoa vastapäätä. Jämsänjoessa on ollut ilmeisesti Ruotsin ja Novgorodin raja. Jämsänkosken Linnavuori on ollut novgorodilaisten hallussa.

Matti Sarmela: Antti Hassin työ on hyvä perusteellinen tutkimus hänen sukunsa varhaishistoriasta ja hämäläisekspansiosta.

Kaskiruis tuli vasta 1400-1500-luvulla. Vaikea tietää, missä viljelty tätä ennen.

Jämsä ja Päijänne ovat olleet Muinais-Karjalan eränkäyntialuetta, joka ulottui Pohjanmaan rannikolle asti. Kosket olivat tärkeitä. Lohi ja pettu olivat tärkeät resurssit Suomen asuttamisessa. Asutuspaikat keskittyivät koskien äärelle, kuten Jämsänkosken ja Hassinkosken lähelle. Eri asia, oliko karjalainen asutus kiinteää, ehkä eränkäyntiä. Päijänne on todennäköisesti ollut pitkään karjalaisten ja hämäläisten välinen raja. Muinaislinnat ovat 1100-luvulta eli Novgorodin ja Ruotsin välisen sodan ajoilta. Silloin on avautunut mahdollisuus tulla Jämsään. En usko 1100-lukua vanhempaan asutukseen Jämsässä.

Savolaisten ekspansio alkoi 1500-luvulla. Koko peltoviljelyn sydänalueen ulkopuolella olevalle alueelle ovat tulleet savolaiset kaskiviljelijät Visulahdelta (Mikkelistä). Talollisalueen ulkopuolelle tulleet olivat perussavolaisia.

Uolevi Lehtinen: Karjalaisten ja hämäläisten raja kulki Jämsässä?

Matti Sarmela: Raja on siirtynyt kaskiviljelyekspansion myötä. Arvaaja eli jakaja pohjautuu kalansaaliin tasapuoliseen jakoon. Tästä Arvajan kylän nimi.

Eeva Yli-Luukko: Kuhmoisten Papinsaaresta vanhoja kristinuskoon liittyviä löytöjä 1000-luvulta. Todistaa asutuksesta. Kuhmoisten Haukkasalon lossinkuljettaja tehnyt äskettäin kirjan pettuleivän teosta.

Pentti Rauhala: DNA-testit, esim. FamilyFinder, tukevat Antin teorioita. Suomessa kaksi yleisintä tyyppiä miehillä N-tyyppi, joka on itäinen ja jota 70 % sekä läntinen I-tyyppi, jota on 30 % ja joka on erityisen yleinen Satakunnassa ja Etelä-Pohjanmaalla. I-tyyppi on tullut Euroopan kautta Balkanilta itse asiassa nykyistä turvapaikanhakijoiden reittiä. Miksi Jämsä kuitenkin kuului keskiajalla Hollolan kirkkopitäjään?

Antti Hassi: Savolaiset ovat tulleet hämäläisiä myöhemmin. Jämsä kirkkopitäjänä ulottui Viitasaarelle asti. Geneettinen ero Itä- ja Länsi-Suomen välillä on jyrkkä. Hämäläiset ovat geneettisesti lähempänä esim. baskeja kuin itäsuomalaisia.

Kalle Laaksonen: Ilkka Savijärven esitys Jämsän ja Kuhmoisten välisen rajan muotoutumisesta on nettisivulla ja jaetaan jäsenille.

Ilkka Savijärvi

ARVAJA JA EDESNIEMI

Ilkka Savijärvi on täydentänyt Jokilaakso-symposiumissa pitämäänsä esitystä. Täydennetty esitys on liitteenä 1.

Keskustelu Ilkka Savijärven esityksen pohjalta:

Uolevi Lehtinen: Ilkka Savijärven kirja Jämsän murteesta yhdessä Eeva Yli-Luukon kanssa. Jämsän murre hidas hämäläinen sekä samaan aikaan vääntävä ja kääntävä savolainen.

Kalevi Höysniemi: Kainuussa yhtä lailla Tervatie, vaikka terva ei ole koskaan kulkenut tiellä.

Ilkka Savijärvi: Mistä suomen kieli tullut? Janne Saarikivi Elina Saarikiven poika on paras asiantuntija tässä kysymyksessä. Olisi hyvä saada puhumaan meille.

Kalle Laaksonen: Leena Lähdesmäen laudaturtyö 2000 Jämsän kantatalojen hämäläinen nimikerrostuma. Haastateltu myös Eino Laaksosta, mikä lienee hänen viimeinen haastattelunsa. Ollaanko Jämsässä hämäläisiä vai savolaisia? Ennen heitä Jämsässä asui lappalaisia. Esim. talon nimet Mella ja Kurra lappalaisia. Kantataloja Jämsässä 50-100. Nimi Hunninko, mistä tulee? Talon nimi Hunninko tulee alasaksilaisesta miehen nimestä, joka on johdettu puolestaan sanasta hunni. Mikä on Viialan nimen takana? Muinaissuomalainen miesten nimi Viia, mutta uusi tutkimus kertoo, että se on väännös Svea-nimestä. Mistä Vekkula?

Jussi Viertiö: Mella tarkoittaa paikkaa, jossa hirvieläimet kulkivat joen poikki. Piti paikkansa vielä 1940-luvulla.

Antti Karila: Kotitaloni nimi Palvia viittaa lihan palvaamiseen.

Jukka Virtanen

TUNNETUT JÄMSÄLÄISET

Jämsäläiset ja Jämsänkosken tehtaat ovat tehneet joitakin asioita erittäin hyvin. Olin Kellokalliolla kesäjuhlissa ja palautin mieleeni, miten Jämsänjoki on nyt puhdasta vettä. Jämsäläiset ovat siis tehneet joitakin asioita oikein. Kellokalliolla oli mahtavat kesäjuhlat. Siellä laulettiin Junnu Vainion koko tuotanto.

Tunnen edelleen olevani jämsäläinen, vaikka olen asunut suurimman osan elämääni Helsingissä. Synnyin rusthollin vuokrahirsikämppään, jossa oli yksi huone. Seinän takana oli asunut yksi kuuluisimmista jämsänkoskelaisista Tuure Lehén. Hän oli yksinäisen pyykkärin poika. Hän oli niin köyhä, ettei hänellä ollut rahaa ostaa kirjoja. Hän meni oppikouluun Jämsään kävellen. Hän luki läksyt kavereiden kirjoista ruokatunnilla. Sittemmin hän lähti tekemään vallankumousta Eurooppaan. Espanjan sisällissodassa hän oli samassa poterossa Hemingwayn kanssa. Hän kertoo muistelmissaan, ettei hän pitänyt Hemingwaystä, kun hän oli aina juovuksissa. Myöhemmin hän oli johtopaikoilla Neuvostoliitossa. Hän oli Terijoen hallituksen ministeri. Kerran eräät kommunistinuoret tekivät treffit erääseen ravintolaan Lehénin kanssa, jonne minäkin olin menossa. Mutta Lehén oli saanut flunssan, joten tapaaminen peruuntui. Lehén on varmaankin kuuluisin Jämsän yhteiskoulun oppilas. Uolevi Lehtinen: Lehén oli KGB:n eversti, ja pääsi siten paljon pitemmälle kuin Putin. Oli nopea lukemaan, koska oli ruokatuntilukemisella luokan priimus. Antti Hassi: Oli huippuälykäs, eri asia, oliko hän viisas. Kalevi Höysniemi(?): Lehén kirjoitti kirjan, miten tehdään kommunistinen vallankumous.

Kalle Laaksonen: Kertoisitko vielä Maalaismaisema-laulun taustoista.

Laulu oli englantilaisen Elton Johnin kirjoittama Country comfort. Sain tehtäväkseni tehdä lauluun suomenkielisen tekstin. Sitä ei voinut suomentaa suoraan. Päädyin siihen, että lauluun on tehtävä oma tarina. Päätin tehdä tarinan Jämsänkoskesta. Muistan, miten 6-vuotiaana istuskelin Jämsänkoskella kivellä paikalla, missä oli apteekki, ja näin, miten Myllymäestä tulee raskaana oleva nainen. Ryhdyin rakentamaan tästä muistosta tarinaa. Tulossa oleva vauvasta tuli aikuisena suuri urheilujohtaja Tapani Ilkka. Lauluissa on tehtävä suuria ratkaisuja, joista jotkut onnistuvat, jotkut eivät. Olen tehnyt 200 - 400 laulua. Entäs musikaalit, jotka olet tehnyt? Olen kirjoittanut kolme oopperaa. Minusta tuli oopperan ystävä, kun pääsin Roomaan Villa Lanteen. Suhtautuminen oopperaan Italiassa on erilaista kuin Suomessa. Voidaan kuunnella vain yksi aaria. Antti Hassi: Muistan, että kirjoitit Jämsän yhteiskoulun ensimmäisen runon saksankielellä. Antti Karila: Koskella on ollut kuuluisia hiihtäjiä. Olivatko paikkakuntalaisia vai Juuso Waldenin hankkimia? Tuntematon: Hakulinen oli Karjalan poikia. Eräs hyvä hiihtäjä oli Juho Valtonen ennen ”ostettuja” hiihtäjiä. Hän hiihti Heikki Juvénin suksilla. Uolevi Lehtinen: Koulun satavuotisjuhlissa useampikin koulutoveri muisteli, miten minulta juoksukilpailussa putosivat housut. Köyhä äitini oli ostanut gabardiinikangasta. Raha riitti housuihin, mutta ei enää kuminauhoihin. Niiden tilalle oli laitettu paperinaru. Puolimatkassa housut olivat pudonneet. Vetäisin nopeasti ylös ne. Ne putosivat vielä ennen maalia toisen kerran. Voitin kuitenkin kilpailun.

Teimme aikanaan tv-sarjaa nimeltä Katapultti. Kerran otettiin teemaksi venäläinen huumori. Menin Valkeakoskelle, ja olimme tilanneet Juuso Waldenilta ajan kello 12. Hän tarjosi shampanjaa eräälle rouvalle, joka oli joukossamme. Kysyin Waldenilta teititellen , millaista on venäläinen huumori. Juuso Walden totesi, eiköhän Jukka oteta tämä sinuttelun kannalta, kuten meillä aina on ollut. Tietääkseni Juuso ei ollut tehnyt kenenkään muun kanssa sinunkauppoja läheisiään lukuun ottamatta. Olen tästä hyvin ylpeä. Tein myöhemmin laulun Juuson aikaan. Juuso lähetti kiitoskirjeen, ja pakotti kaikki vieraansa kuuntelemaan laulua.

Tuntematon: Kerro vielä Albatrossi-tarina etelämereltä.

Voitin tietokilpailussa kahden hengen maailmanympärimatkan. Olimme Tongalla. Juha Vainio oli juuri kuollut. Kun ihailimme auringonlaskua, lensi albatrossi kaukaisuudesta suoraan minua kohti, pyörähti ympäri ja tuli uudestaan. Itkin ja sain tunnun, että siinä Juha tervehti minua viimeisen kerran.

Jukka Virtanen: Kolme poikaa, lapsenlapseni, ja ohjaaja Wahlgren tekivät juttua monella paikkakunnalla punaisiin kohdistuneista julmuuksista. Jämsän kirkolla lapsenlapseni oli näytelmässä koko ajan tapulissa vankina tarinaa kerrottaessa. Hyvin kauniisti tehty juttu ilman mitään vihaa. Katsojia oli 300. Esityksen lopussa yleisölle tarjottiin viiniä joko punaista tai valkoista sen mukaan, kumman puolella oli.

Kalle Laaksonen: Jukka Virtanen on Jämsän äijän jälkeen tunnetuin jämsäläinen. Muita tunnettuja ovat Aarne Tanninen, Kyösti Lehtonen ja Heikki Häiväoja, jolla oli viime kesänä näyttely Kivipankissa.

Elina Saarikivi os. Karhumäki

KARHUMÄEN LENTÄJÄVELJEKSET

Elina Saarikivi on täydentänyt Jokilaakso-symposiumissa pitämäänsä esitystä. Täydennetty esitys on liitteenä 2.

Tuomo Ilomäki

MATKANTEKOA ENTISAIKAAN SEKÄ HRUSTSOVIN JA BULGANININ VIERAILU JOKILAAKSOSSA VUONNA 1957

En ole syntyperäinen jämsäläinen, mutta en kovin kaukaa. Isäni oli Multialta, äiti Kuhmoisista. Päijänne on tullut tutuksi varsinkin pohjoispäästä.

Synnyin Keuruulla. Kävimme kerran kesässä Kuhmoisissa sukulaisia tapaamassa. Ensin lähdettiin Keuruulta Jukojärven kylästä, josta piti pyytää naapurin isäntä viemään meidät kumipyöräkärryillä Keuruun kirkolle 12 km päähän. Meillä oli vain rautapyöräkärryt, joilla ei ollut hyvä kulkea. Keuruulta mentiin höyryjunalla Jyväskylään. Siellä raahattiin vanerisia kapsäkkejä satamaan, jossa noustiin Suomi-höyrylaivaan. Suomi-laivalla oli reittiliikenne välillä Jyväskylä – Lahti. Laivalla mentiin reittiä Säynätsalo, Vaheri, Kukkaro, Virsula, Edessalo. Laiva ajoi Kuhmoisten Tehiin, joka oli tunnettu risteysasema laivoilla. Siellä piti vaihtaa keskellä yötä Jyväskylään menevään laivaan, joka tuli etelästä. Sillä päästiin Päijänteen toiselle puolelle Luhangan Judinsaloon. Siellä oli joku enoistani vastassa soutuveneellä, ehkä parikin soutuvenettä. Sitten mentiin veneellä Kuhmoisten puolelle Närvänkylän Kortelahteen. Väli on aika pitkä, 5 km. Aikamoinen myrskykin saattoi käydä. Itku meinaisi välillä tulla.

Kirsti-serkkuni Kuhmoisissa kertoi tarinan 1940-luvulta. Hän kävi Lahdessa kauppakoulua. Hän meni isänsä kanssa soutuveneellä odottelemaan Jyväskylästä tulevaa laivaa Hevossaaren lähelle. Laivasta laskettiin tikkaat. Serkulta katkesi sukkanauha noustessa. Kyllä häntä nolotti, kun piti loppumatkalla jotenkin pitää toista sukkaa ylhäällä. Itsekin muistan joskus viisivuotiaana käyttäneeni sukkanauhoja.

Nikita Hrustsov ja Nikolai Bulganin tulivat kesäkuussa 1957 valtiovierailulle Suomeen ja viipyivät täällä viikon. Kävivät ensin Lahdessa, jossa he haastattelivat torilla maanviljelijöitä tulkkien välityksellä. Sitten heidät kuljetettiin Vääksyyn, jossa nousivat Jyväskylä-höyrylaivaan. Vastassa oli Yhtyneiden korkea johto Juuso Waldenin johdolla.

Laivalla mentiin Kaipolaan 17.6.1957. Tiirinniemeen palkattiin koululaisia siistimään ympäristöä ja naamioitiin sitä mm. peittämällä kannot sammalella. Olin mukana tässä koululaisryhmässä. Muita koululaisia olivat ainakin Arto ja Kari Nurminen sekä Sutelan veljeksistä Hannu. Jämsän kirkosta haettiin laiturin päälle punainen matto. Vieraat vietiin mustilla autoilla Ilveslinnaan. Luokkatoverini Pertti Alsti muisti myöhemmin kertoa, että hänen isänsä, joka oli Jämsän nimismies, oli mukana juhlaillallisilla. Riemuylioppilasristeilyllä 2008 katselin kaihoten Kaipolan Tiirinniemen rantoja.

Olin opiskeluaikaan usein kesätöissä Kaipolan tehtaalla. Yhtenä juhannuksena, kun tehdas pantiin seisomaan vuosihuollon takia, porasin paineilmaporalla reikiä uudelleenpäällystettyyn paperikoneen imutelaan sisältä päin. Ergonomiasta ei ollut tietoa eikä ilman laatukaan ollut hääppöinen kuminpurun ryöpytessä telan sisällä silmiin ja sieraimiin. Tilipussi kumminkin paksuni mukavasti urakasta.

Lähteitä:

Valtiovieraita vastaanottamassa. Virmailan Uutiset, heinäkuu 2014.

Muistoja Päijänteeltä, Kuhmoisten Sanomat, marraskuu 2014.

Keskustelu:

Kalevi Höysniemi: Olin harjoittelijana tehtaalla tuohon aikaan. Miehet mietiskelivät, että kun herra suurenee, tilantarve kasvaa. Tehtiin suuret raput, että mahtuvat. Pia Vuokko: Eikä pyykkejä saanut olla narulla kuivumassa. Jussi Viertiö: Tienvarsilla siivottiin maitolaitureita ja kioskeja. Oli kova työ saada nurmikkoja Kaipolaan. Kalevi Höysniemi: En ole ikinä nähnyt Jämsän keskustassa ajettavan autolla niin kovaa, yli satasta, kun silloin. Kalle Laaksonen: Historiallinen vierailu monella tapaa. Hrustsovilla ja Bulganinilla oli vierailun aikaa meneillään valtataistelu. Antti Karila: Poljin Vekkulasta Ilveslinnaan ja olin aivan köyden takana, kun Hrustsov, Bulganin ja Juuso Walden lippalakissaan menivät ohitseni. Nikita kääntyi puoleeni ja sanoi Terve terve. Tuomo Ilomäki: Viime kesänä poikkesimme Kuhmoisten Pihlajakosken satamassa, jossa ripustettu seinälle lehtileikkeitä, mm. Keskisuomalaisesta, jossa juttuja tästä vierailusta sekä seikkaperäinen kuvaus, ketä vierailulla oli mukana, kuten Lauri Tiilikka, isännöitsijä Jämsänkoskella, Pehr-Erik Ohls, tekninen johtaja Kaipolassa, Henrik Walden. Antti Hassi: Eräs emäntä sanoi, kun käskettiin ottaa pois pyykit: viekööt, jos vievät. Juuson suurilla illallisilla vieraat olivat työläisten ja talonpoikien valtionpäämiehiä. Tästä syystä Juuso luovutti isännän paikan Kaipolan tehtaan pääluottamusmies Pentti Saloselle. Siitä lähtien Pentti Salosta sanottiin Hrustsovin vieressä istuneeksi mieheksi. Kalle Laaksonen: Reitit, joita ajettiin 100 km tunnissa, Kansallistaloa ennen Heposen Villen polkupyöräliike, joka piti purkaa vieraiden tieltä.

Pentti Rauhala

MINUN KOULUTIENI

Olen ollut vuodesta 1952 koulun kanssa tekemissä jossakin roolissa. Kallen mainitsemassa tilaisuudessa muistelin, miten pelkäsin susia, kun menin kansakouluun Länkipohjan rukoushuoneelle.

Koulutieni kulki Längelmäellä kansakoulun osalta, Kuoreveden yhteiskoulussa keskikoulun ensimmäinen luokka, neljä vuotta Kuhmoisten yhteiskoulussa ja lukio Jämsässä.

Tein johonkin julkaisuun tilastoa JYK seniorien jäsenpohjasta. Suurin ryhmä olivat Uudellamaalla asuvat. Jämsässä asuvia oli toiseksi eniten, ja Tampereella asuvia enemmän kuin Jyväskylässä asuvia, joten Tampereen suunta vetää enemmän. Yhteiskunta ja lukio kouluttanut meidät ammatteihin, joissa ei ole ollut työpaikkoja riittävästi Jämsässä, ja merkinnyt siten Jämsän seudun kannalta väestönkatoa.

Meidän koulu-kirjassa on tilasto oppilasjakautumasta. Alussa jämsäläisiä oli suurin osa. Ulkokuntalaiset olivat enimmillään sodan jälkeen. Nyt taas koulu on lähinnä jämsäläisten koulu. Sodan jälkeen perustettiin keskikouluja mm. Kuorevedelle, Kuhmoisiin, Korpilahdelle ja Petäjävedelle, joista tultiin jatkamaan lukioon Jämsään. Kuhmoisissakin meitä on kolme keskikoululuokkaa, joilla ei ollut mahdollisuutta jatkaa lukiossa omassa koulussa. Kuhmoisten yhteiskoulu perustettiin vuonna 1954. Olin viimeinen ikäluokka, joka ei voinut jatkaa lukiossa Kuhmoisissa. Katson sen kyllä kannaltani onnelliseksi, koska Jämsän yhteiskoulun kokemukset ovat jääneet myönteisenä mieleeni.

Kuhmoisten koululaitoksen historiassa ilmenee, miten suuri oli vapaaehtoinen panos yksityisoppikoulun hyväksi. Haastattelin kuhmoislaista maanviljelijää Reino Ansiomäkeä, joka korvauksetta huolehti yhteiskoulun ensimmäisen vuoden polttopuista ja lämmityksestä. Ompeluseuroilla kerättiin rahaa yhteiskoululle.

Kävin Kuoreveden yhteiskoulua 1956-1957. Luokkatoverini Ulla on paikalla täällä. Seppo Kuusiston kanssa kuljettiin Länkipohjasta Mäntän auton bussilla. Isän työpaikan siirryttyä Kuhmoisiin siirryin sinne. Tapasin sitten vanhoja luokkatovereitani Kuorevedeltä taas Jämsässä lukiossa. Osa heistä meni Jämsänkoskelle lukioon.

Kuhmoisten yhteiskoulussa oli rehtorina vanhan hyvän ajan tiukka kasvattaja Ester Uotila. Voimassa oli edelleen vuoden 1872 koulujärjestys, jonka mukaan oppilaan, jonka vanhemmat eivät asuneet koulupaikkakunnalla, tuli pyytää lupa käydä huveissa, kuten elokuvissa, tuli pyytää siihen lupa rehtorilta. Tätä sovellettiin Kuhmoisten yhteiskoulussa. Muistan Luopioisten Linjan omistajan Kankaanpään pojan, joka oli koulukortteerissa Kuhmoisissa, pyytäneen rehtorin lupaa elokuvissa käyntiin.

Jämsän yhteiskouluun oli vaikea päästä naapurikuntien keskikouluista, koska oman koulun keskikoululaisilla oli etusija. Lukioaika oli minulle henkilökohtaisesti merkittävämpi elämänkatsomuksen muotoutumisaika kuin yliopistoaika. Oli fiksuja luokkatovereita. Kuljimme Jämsän kirjastossa, keskusteltiin politiikasta ja uskonnosta kriittisestikin. Koululla oli teinikilta, jossa mm. Eeva Yli-Luukon kanssa olimme. Kohdallani sitten perinteiset arvot voittivat.

Politiikassa oli aika jyrkät mielipide-erot, vahva oikeistolainen ja kriittisempi toisinajattelu. Seppo Kuusisto mahtava aineenkirjoittaja, joka kirjoitti kerralla 4-5 vihkoa kouluainetta, oli kerran kirjoittanut aineeseen termit punakapina ja ryssä. Kun rehtori Veikko K. Arohonka palautti aineita, hän totesi virkamiesmäisesti, että kouluhallitus on kieltänyt kyseisten termien käytön ja että tähän meidän on tyytyminen.

Opettajapersoonallisuuksia olivat Arohongan lisäksi Eino Laaksonen, joka on jäänyt kaikille mieleen ja ollut ehtymätön koulujuttujen päähenkilö. Eikalle oli ominaista valtava innostus ja sitoutuminen työhönsä. Hänellä oli ilmiömäinen muisti: hän muisti oppilaidensa ylioppilaaksitulovuodet, jopa arvosanatkin. Tämä osoitti suurta kiinnostusta oppilaiden elämänvaiheisiin. Hänen kanssaan oli aina ilo kohdata.

Antti Hassi kertoo Meidän koulu-kirjassa Arohongasta. Antin mukaan Arohongan aikana niin opettajat kuin oppilaatkin olivat samanlaisia kuin ennen, mutta tulokset alkoivat ratkaisevasti parantua. Antin mukaan tämä johtui siitä, että Arohonka loi koulun hengen.

Antin kertoma tositapaus Meidän koulu-kirjasta liittyy Eino Laaksoseen. Kun Antti tuli opettajaksi Jämsän yhteiskouluun, hänellä oli terveisiä Helsingin Norssin kuululta fysiikan ja matematiikan yliopettajalta Pentti Kattaiselta, joka oli vähän Eikan tyylinen kunnioitettu ja pelätty ja hyvien oppikirjojen tekijä. Kun Antti esiteltiin Kattaiselle, tämä kysyi, kuka siellä Jämsässä opettaa matematiikka. Vastasin, ei muodollista pätevyyttä. Hänellä on ylioppilastutkinto, joka on antanut hänelle poikkeuksellisen pätevyyden kaikkiin aineisiin. Kattainen ihmetteli, on kumma juttu. Täällä Norssissa on lähes kaikkien Suomen matemaatikkosukujen vesat enkä minäkään opettajana ihan huono ole. Emme kuitenkaan ole pärjänneet valtakunnallisissa matematiikkakilpailuissa niille jämsäläisille. Ensio Nieminen oli niihin aikoihin voittanut valtakunnallisen matematiikkakilpailun. Kalevi Höysniemi: Ja voitti kahtena vuonna peräkkäin.

Seuraava juttu Meidän koulu-kirjassa on Jaakko Vihijärven kertoma. Kevätlukukaudella 1946 koulussa sattui skandaali sen ajan mittapuiden mukaan. Jotkut pojat olivat tuoneet kouluun kondomeja ja näytelleet niitä tyttöoppilaillekin. Vahtimestari oli kannellut asiasta opettajille. Naisopettajat edustivat näissä asioissa vanhanaikaista häveliäisyyskantaa. Karjalaispoika Antti Helppolainen todettiin alkukuulustelujen jälkeen pääsyylliseksi. Opettajakunta kutsuttiin koolle päättämään asiasta. Tiedettiin, että Antti oli lahjakas oppilas, mutta myös vilkas ja toimi tässä asiassa ajattelemattomasti. Kokouksen puheenjohtajaksi oli pyydetty vanhempainneuvoston puheenjohtaja rovasti Ristikankare. Naispuoliset opettajat vaativat kiivain sanoin syyllisen erottamista ainiaaksi koulusta ja käytöksen alentamista kahdeksaan. Jaakko Vihijärven ja Eino Laaksosen vastalauseet eivät vaikuttaneet. Pöytäkirjaa piti Sirkka Eerola, joka ei osallistunut keskusteluun, mutta seurasi huvittuneena asiaa. Päätökseksi tuli, mitä äänekkäimmät vaativat. Sirkka kysyi ohjeita asian kirjaamisesta. Pannaanko tähän pykälään, että oppilas on tuonut kortonkeja kouluun ja näyttänyt niitä tyttöoppilaille. Puheenjohtaja saneli tekstiksi, ”tuonut tiettyjä ehkäisyvälineitä kouluun”. Päätös oli ikävä, sillä tiedettiin, ettei sellaisen erotodistuksen saanut pääse enää mihinkään kouluun. Miten hänelle kävi? Antti Hassi: Jaakko Vihijärvi kertoi, että Lahja Reponen kutsui hänet päätöksen jälkeen Männistöön, kun piti kirjoittaa erotodistus. Piti kirjoittaa, että erotetaan ainiaaksi, jolloin Antti Helppolainen ei olisi päässyt mihinkään kouluun Suomessa. Mutta Jaakko kirjoitti erotodistukseen jotakin muuta, ja Lahja pisti nimensä alle katsomatta tarkemmin tekstiä. Antti lähti sitten Yhdysvaltoihin ja hänestä tuli Maailmanpankin johtaja. Antti Helppolainen kilpailee siis Tuure Lehénin kanssa koulun menestyneimmän oppilaan asemasta.

Kalle Laaksonen: Antti Karila on kirjoittanut elämäkertansa Minä muistan. Koulutie on sattumanvaraista ja hyvää tuuria. Antti kävi kysymässä keskikouluun pyrkiessään Petäjäveden yhteiskoulun rehtorilta: ”Peäsinkö minä?” Antti Karila: Rehtori Paavo Liimatainen, pastori samalla, oli paikalla, kun myöhästyin tulosten julkistamistilaisuudesta. Kookas herra nousi rappuja ylös toiseen kerrokseen. Minä pienenä nappulana juoksin perään ja huikkasin ”peäsinkös minä?” Paavo ”mikäs sun nimi on?”. Minä sanoin nimeni. Hän kahisteli papereitaan ja jännitykseni kohosi. ”No peäsithän sinä” Otettiin 24, joista olin kahdestoista.

MUISTOJA OPPIKOULUN PÄÄSYKOKEISTA JA KOULUN ALKUTAIPALEELTA

Unohdin kertoa omasta koulutiestäni erään tärkeän kokemuksen. Pyrin vuonna 1956 Kuoreveden yhteiskouluun. Annu Ahlström (os. Ylinen) oli paras, minä toiseksi paras. Merkittävä kokemus oli, kun olimme samana kesänä vanhempieni kanssa Länkipohjassa Teeriniemessä juhannusjuhlilla. Längelmäen rovasti Veikko Vesamaan puoliso onnitteli vanhempiani siitä, että teidän nuori miehenne pääsi niin hienolla pistemäärällä Kuoreveden yhteiskouluun. Varhainen tunnustus herätti minussa menestyksen janon. Palaute positiivinen tai negatiivinen, voi olla tärkeä, jos se kolahtaa tunteisiin. Muistamme, miten Martti Juvén kertoi isästään Heikki Juvénista, joka sai omalta isältään 15-vuotiaana kommentin, että sinusta ei tule koskaan mitään, ja kolmen vuoden päästä oli polkupyöräliikkeen omistaja.

Kalevi Höysniemi: Pääsykoetuloksia julkaistaessa olin painimassa. Keskustan pojat sanoivat, ettei noista sivukylistä tulevista ole mihinkään. Onneksi sisareni oli mukana ja sai tulokset. Kalevi Höysniemi: Muistan teinikastajaisista laulun: ”Alhonkylän perukoilta kulkee kassipoika pyörää polkien. Ehkei Raitaseen hän luota eikä mene rahaa suotta, vaikka pyörä kylmä peli onkin alle. Tuomo Ilomäki: Kävin kansakoulua Keuruulla runoilija Einari Vuorelan oppilaana. Vuonna 1950 perheemme muutti Jämsään. Pyrin syksyllä Jämsän yhteiskouluun pääsykokeiden perusteella. Muistan pääsykokeista vain maantiedon kokeen. Elna Teijonsalo kuulusteli ja piti näyttää Suomen vesistöt. Minä mielestäni osasin ne hyvin ja uskoin tällä perusteella pääseväni, ja niin pääsinkin. Antti Karila: Vuonna 1952 oli pääsykokeet Petäjäveden yhteiskouluun. Siellä maantiedon opettaja kuulusteli suullisesti. Yksi kysymys kuului, luetelkaa Suomen rannikon saaret. Maantieto oli mieliaineeni Vekkulan koulussa. Viittaisin ja kysyin, ettei kai niitä kaikkia tarvitse luetella. Tiesin, että niitä oli sadoittain. Älä viisastele, kiekaisi opettaja, vanhempi rouvashenkilö. Mokoma pani naamani merkille. Oli hilkulla, ettei minua pantu syksyllä takaisin Vekkulaan, kun väänsin Vekkulan murretta, jossa ei juuri ollut kirjakielen sanaa. Heti jouduin loka-marraskuulla pitämään esitelmää. Kerroin kalajutun Vekkulan murteella, johon opettaja, eihän tuo ole edes suomenkieltä. Suomen kielen lehtorina oli maisteri Rislakki, tunnetun pakinoitsijan veli. Hän oli toinen, joka meinasi väkisin heittää minut pois koulusta sanoen: ”eiköhän ole paras, että menet takaisin sinne Vekkulaan”. Rehtori Paavo Liimatainen puuttui peliin ja sanoi opettajanhuoneessa: ”antaa pojan vielä yrittää”. Sitten minusta tuli psykologian tohtori aikanaan. Jukka Virtanen: Mikä talo Vekkulassa? Antti Karila: Haaviston-Pitkäläntien varrella Palvia. Siellä oli Lehtisen Paavo keksijä Pelle Peloton, Pitkälän Paavo.

Kalle Laaksonen: Henkilökohtaiset koulutiet ovat kiinnostavaa luettavaa, kuten Antti Karilan kirja. Kehotan muitakin kirjoittamaan niitä muistiin, jollei julkiseen jakoon, niin ainakin tiedoksi jälkipolvillenne.

LIITE 1.

Ilkka Savijärvi

ARVAJA ja EDESNIEMI

Jämsän eteläosassa on kylä, josta tilanteen mukaan käytetään joko nimeä Arvaja tai Edesniemi. Kumpikin näistä nimistä on jossain määrin arvoituksellinen: miten ne on muodostettu, mitä ne tarkoittavat ja mistä ne ovat peräisin?

Arvaja

Jämsäläinen paikannimi Arvaja on hyvin harvinainen, kenties jopa ainutkertainen. Ainakaan Maanmittauslaitoksen karttahaku ei mistään muualta Arvaja-nimeä löydä. Asiakirjamerkintänä Arvaja esiintyy ensi kerran Hämeen vanhimmassa maakirjassa vuonna 1539. Hassin talon isännän Olavi (Olli) Hannunpojan yhteydessä on tuolloin mainittu Arvaja hänen asuinpaikkaansa viittaavana nimenä: Oloff Hanson, Arffuaia eli Olavi Hannunpoika Arvajalta.

Arvaja-nimen alkuperää on arvailtu ilman sen kummempia perusteluja jopa saamelaislähtöiseksi. Näennäisestä outoudesta huolimatta sen etymologia voi olla hyvinkin läpinäkyvä ja melko yksinkertaisesti selitettävissä. Kuten jo yllä mainituista asiakirjamerkinnöistä näkyy, kirjoitettu suomen kieli ei vielä 1500-luvulla ollut läheskään niin säännöllistä eikä ääntämyksen mukaista kuin nykyään. Oli esimerkiksi aivan tavallista, että pitkää vokaalia varsinkin ensi tavua kauempana merkittiin vain yhdellä kirjaimella. Näin on voinut olla myös Arffuaia-nimen kohdalla, jolloin kyseessä olisikin arvaaja eli tekijännimi kantaverbistä arvata.

Arvata-verbin merkitys on kuitenkin vuosisatojen saatossa muuttunut: 1500-luvun suomen kielessä ja vielä paljon myöhemminkin arvaaminen on tarkoittanut ’arvioimista’. Esimerkki Agricolan kielestä (ortografiaa muutettu lukemisen helpottamiseksi): ”Niin kuin sokia eroittaa karvat (= värit), niin tyhmät visust kirjat arvaat” eli yhtä huonosti kuin sokea pystyy erottamaan värit, tyhmä kykenee arvioimaan kirjoja. Verbistä johdettu arvaaja on ollut lähinnä arvioiden tekijä eli ’arviomies’. Arvaajaa on sittemmin tarvittu mm. perunkirjoituksissa ja vahingonkorvausten määrittäjänä. Jos vaikkapa talon lehmät ovat olleet naapurin pellossa, arvaaja on kutsuttu arvioimaan vahinkoa ja määräämään korvauksena maksettava summa. Jonkinlaisesta vallan käyttäjästä on siis ollut kyse.

Olavi Hannunpojan yhteydessä arvaaja on voinut liittyä tuon ajan erätalouteen eli pyyntikulttuuriin, jota Sääksmäen Tyrisevältä lähteneet Hassin miehet olivat harjoittaneet Päijänteellä jo ainakin kolmen sukupolven ajan. Säilyneistä asiakirjoista sekä paikannimistä (Hassi ja Tyrisevä) voidaan päätellä, että heillä on ollut eri puolilla Päijännettä (Kuhmoisissa, Asikkalassa, Sysmässä, Jämsässä ja Korpilahdella) suojaisiin lahtiin perustettuja tukikohtia ja niiden ympärillä laajoja eräomistuksia. Yksi näistä tukikohdista on sijainnut Arvajanlahden rannalla. Arvaaja Olavi Hannunpoika on ilmeisesti ollut henkilö, joka on voinut päättää pyyntiin liittyvistä asioista, kuten saaliin jaosta, apajien valinnasta yms., siis eräänlainen pyyntiyhteisön johtaja.

Kun kruunu 1500-luvun alkupuolella julisti omakseen sellaiset eräomistukset, joilla ei vakituisesti asuttu, Olavi Hannunpoika asettui pysyvästi Jämsään, mutta siirtyi omalla eräalueellaan Päijänteen rannoilta kauemmas sisämaahan eli Hassiin, paikkaan, jossa sijaitsivat Isojärven reitin kaksi ensimmäistä koskea, nykyiset Hassin kosket. Epiteettiä arvaaja ei liitetty Olavi Hannunpojan seuraajiin, sillä he eivät enää olleet pyyntiyhteisön johtajia vaan talon isäntiä. Olavi Hannunpoika kuitenkin jätti aiempaan asemaansa viitanneen lisänimensä Arvajanlahdelle ja sitä ympäröivälle alueelle sekä kaikille myöhemmin tuon lahden ympärillä syntyneille Arvaja-nimille. Yhteys sanan alkuperäiseen ’arvaaja’-merkitykseen katkesi, ja nimi vakiintui merkitykseltään käsittämättömään Arvaja-asuun.

Päijänteeseen laskevan Vuohenvirran (Arvajankosken) suulla sijainnut ja Vitikkalan rustholliin kuulunut Arvajan torppa mainitaan rippikirjoissa jo v. 1738. Sen ensimmäisenä torpparina oli Elias Eliaanpoika (s. 1694). Seuraava torppari on ollut Juho Eliaanpoika (torpparina v. 1781–1799), ja hänen aikanaan Arvaja on siirtynyt Vitikkalalta Alhon rusthollin omistukseen. Aulis Ojan mukaan (Suur-Jämsän historia I: 211) Edesniemen kylään on perustettu Arvajan eli Aatamilan uudistalo vasta v. 1805. Tällöin ei kuitenkaan ole perustettu uutta asuinpaikkaa, sillä ainoastaan paikan status on muuttunut: Arvajan torpasta on isonjaon yhteydessä tehty kruununtila, jonka isäntänä on jatkanut aiempi torppari Eerik Juhonpoika ja emäntänä Katariina Kallentytär Hassi.

Vuonna 1873 Arvajan talon osti ja sinne muutti perheineen äitini isoisä Tapani Tapaninpoika Kuhmoisten Pihlajakoskelta. Tapani Tapaninpojalle ja hänen perheelleen annettiin saman vuosisadan lopulla talonnimi Arvaja myös sukunimeksi. Arvaja oli näin saanut jälleen uuden tehtävän, ja tietääkseni kaikki nykyiset Arvajat ovat tätä samaa sukua.

Arvaja on sittemmin liitetty myös Isojärveltä Päijänteeseen johtavan vesireitin nimeen: nimitystä Arvajan reitti on havaintojeni mukaan alettu yleisesti käyttää 20– 30 vuotta sitten, kun ympäristöviranomaiset alkoivat kiinnostua tästä vesireitistä. Viime vuosikymmenien aikana ilmestyneissä viranomaisten katsauksissa ja niihin perustuneissa lehtikirjoituksissa on käytetty johdonmukaisesti nimitystä Arvajan reitti. (Esimerkiksi Keskisuomalaisessa 18.7.1993 on laaja artikkeli, jonka otsikkona on ”Arvajan reitti”.)

Suomen vesireitit on kuitenkin vanhastaan ollut tapana nimetä latvajärven tai latvavesien sijaintialueen mukaan, ei koskaan päätepisteen mukaan, vrt. esim. Saarijärven reitti, Viitasaaren reitti, Keuruun reitti, Ähtärin reitti, Pihlajaveden reitti jne. Samaa periaatetta noudattaen on Arvajalle päättyvää pienehköä vesireittiäkin aiemmin sanottu Isojärven reitiksi, koska siinä virtaavat Isojärvestä lähteneet vedet. Nykyiset viranomaiset eivät ilmeisesti tätä vanhaa nimeämiskäytäntöä enää ole tunteneet tai sitten eivät ole lainkaan siitä välittäneet.

Hassista Arvajalle johtava maantie seurailee tuota vesireittiä. Niinpä tälle tiellekin on annettu nimeksi Arvajanreitintie. Nimitys käy laatuun, jos ajatellaan, että sillä kuvataankin edellä mainitun Olavi Hannunpojan kulkemaa reittiä Arvajalta Hassiin, mutta sitä nimenantajat tuskin ovat tarkoittaneet.

Edesniemi

Harvinainen on myös tämän kylän toinen nimivariantti Edesniemi. Se on alkuaan tarkoittanut vain Päijänteen rannalla sijaitsevaa laajahkoa niemimaata, jonka kärkiosa kuuluu Jämsään, tyviosa taas Kuhmoisten pitäjään Lähinaapurina sillä ovat Edessalmi ja sen toisella puolella Edessalo, joka on yksi Päijänteen suurimmista saarista. Muita edes-alkuisia paikannimiä ei ainakaan Maanmittauslaitoksen karttahaulla löydy koko Suomesta. Nimien alkuosa edes edustaa kielestä jo väistynyttä sijamuotoa latiivia eli vanhaa tulosijaa, joka on tarkoittanut liikettä johonkin suuntaan (muita latiiveja ovat esim. alas, ylös, lähes, edemmäs, kauemmas yms.). Edesniemi on ’eteen työntyvä niemi’, joka on antanut hyvän suojan Arvajanlahdelle.

Edesniemi on ollut ja on edelleenkin hankala Jämsän murteen puhujille siihen sisältyvän d-äänteen takia. Jämsäläisessä puheessa se onkin saanut muodon Eesniemi tai Eisniemi. Mistään asiakirjasta en kuitenkaan tätä murteen mukaista asua ole tavannut. Ihmetystä herättääkin juuri se, miten nuo entisaikojen kirjurit ovat voineet päätellä, että nimen kirjoitusasuun pitää lisätä d-kirjain. Sen ymmärtäisi paremmin, jos asiakirjamerkintöjen taustalla olisikin länsimurteiden mukainen äänneasu eikä savolaislähtöinen eesniemi/eisniemi, josta t:n heikon asteen edustaja on tyystin kadonnut. Tämä onkin mahdollista, jopa todennäköistä, sillä Edesniemi ja sitä ympäröivät Jämsän ja Kuhmoisten seudut ovat alkuaan olleet hämäläisen Sääksmäen pitäjän talojen eräomistuksia. Niemeä tarkoittavana paikannimenä Edesniemi voi siis olla suunnilleen yhtä vanha ja palautua samaan erätalouden aikaan kuin Arvajakin.

Eräomistusten uudelleenjärjestelyjen yhteydessä Edesniemen kärkiosa päätyi Jämsän kirkkoherran pappilan eli Pärnämäen omistukseen. Vuonna 1768 näille pappilan ulkotiluksille perustettiin Edesniemen uudistalo, joka jo vuonna 1777 jaettiin kolmeen osaan. Vuonna 1797 nämä kolme Edesniemessä sijainnutta asuinpaikkaa erotettiin Moiskalan kylästä, ja näin syntynyt uusi alue nimettiin Edesniemen kyläksi, johon yhdistettiin myös edellä mainittu Arvajan torppa kuten myös muut Arvajanlahden ympärille myöhemmin syntyneet asuinpaikat (Suur-Jämsän historia I: 214). Edesniemi on siitä lähtien säilynyt kylän nimenä maarekisterissä ja yleensä muissakin virallisissa yhteyksissä.

Myös seurakunnan rippikirjoissa Edesniemen talot on alusta saakka merkitty

Edesniemen kylän alle. Sen sijaan Arvajan torppa/talo on ensi alkuun mainittu Witikkalaan ja sen jälkeen Alhoon kuuluvana vielä 1800-luvun lopullakin. Edesniemen lukupiiriin (förhör, läslag) Arvajan torppa on kuitenkin rippikirjatietojen mukaan liitetty jo 1800-luvun alussa. Satunnaisesti (esim. v. 1843) on rippikirjoissa käytetty myös nimitystä Arvajan kylä (Arvaja by).

Kun Jämsä piirijakoasetuksen mukaisesti v. 1899 jaettiin 19 koulupiiriin, oli niiden joukossa myös Arvajan piiri, joka kuitenkin aluksi liitettiin Hassin piiriin, koska kaikkia kouluja ei voitu samanaikaisesti rakentaa. Päätös oman kyläkoulun perustamisesta tehtiin v. 1904. Koulu rakennettiin Arvajan talon maalta hankitulle tontille, mutta nimeksi tuli Edesniemen koulu. Koulun yhteydessä onkin koko sen historian ajan käytetty Edesniemeä kylää tai kulmakuntaa osoittamassa.

Suomessa valmistauduttiin ensimmäisiin eduskuntavaaleihin v. 1906, ja siinä yhteydessä pitäjät oli jaettava sopivan kokoisiin äänestysalueisiin. Kyseessä oli siis hyvinkin virallinen toimitus, mutta yksi Jämsän 13 äänestysalueesta nimettiin Arvajan äänestysalueeksi, ei Edesniemen.

Epävirallisemmissa yhteyksissä, kuten esim. yhdistysten ja seurojen nimissä on alusta saakka käytetty Arvajaa. Kylällä toimii nykyäänkin metsästysseura Arvajan Metsämiehet ja Arvajan Urheiluseura (aiemmin Arvajan Ankkurit ja sitä ennen Arvajan Ahkera), ja kylän yhteisiä tilaisuuksia varten on rakennettu Arvajan Urheilutalo. Sama linja on ollut yritystoimintaan liittyvissä nimissä: kosken partaalle perustettu Arvajan mylly on1800-luvun lopulla ollut yksi pitäjän suurimmista. Jonkin aikaa kylällä toimi myös Arvajan kuorima-asema, joka kuului osana Puukkoisten Osuusmeijeriin. Arvajan puhelinosuuskunta perustettiin v. 1925.

Arvaja on siis vetänyt pitemmän korren tässä nimitaistossa, mutta Edesniemi on edelleenkin maarekisterikylän nimenä, ja sitä kannattavat tietenkin myös samanniminen niemi ja sillä sijaitsevat Edesniemeksi nimetyt talot.

LIITE 2.

Elina Saarikivi os. Karhumäki

Karhumäen lentäjäveljekset

Karhumäen lentäjäveljekset Niilo (1902-1978), Valto (1905-1985) ja Uuno (1913-1992) olivat kotoisin Multialta. Heidän isällään maanviljelijä Arttu Karhumäellä oli perintötila Multian Sahrajärvellä, jossa tila on edelleenkin sukulaisten hallussa. Perhe muutti muutamaksi vuodeksi (1912-1918) Saarijärvelle ja sieltä edelleen Jyväskylän maalaiskunnan Keljoon. Nuorin veljeksistä syntyi Saarijärvellä. Muuttojen tarkoituksena oli antaa lapsille paremmat koulutusmahdollisuudet. Tämä isän tavoite ei tuottanut suuria tuloksia. Mutta veljekset kunnostautuivat muilla tavoin.

Vanhin veljeksistä Niilo innostui lentokoneista ja lentämisestä jo varhain. Hän pyrki ja pääsi suorittamaan varusmiespalvelusta Ilmailupataljoonaan Santahaminaan vuonna 1921. Lentämään hän pääsi vuonna 1924 suojeluskuntalaisille järjestetyllä ohjaajakurssilla Viipurissa. Siellä hänelle sattui oma-aloitteisella yksinlennolla täyskaputti: Caudron C60 tuhoutui laskussa perusteellisesti. Niilo ei loukkaantunut mutta hän sai arestirangaistuksen. Arestissa hän vannoi korvaamansa tämän vahingon. Hän päätti aloittaa rakentamalla oman koneen.

Veljesten lentokoneenrakennusharrastus alkoi vuonna 1924 aluksi kotitalon tuvassa Keljossa. Valto-veli oli teknisesti lahjakas ja hän innostui vanhemman veljensa mukana. Nuorin Uuno oli vielä apupoika tässä vaiheessa. Myöhemmin rakennettiin vanhan kanalan vintillä. Kesäisin veljesten piti tehdä talon töitä. Veljesten isä oli sitä mieltä että ”kyllä te pojat lennätte niin kauan kun pellosta leivän saatte” Äiti Lyydi oli kätevä käsistään ja hän ompeli koneiden verhoilut ompelukoneellaan. Ensimmäinen lentokone Karhu 1 oli vielä suhteellisen yksinkertainen eikä paljon lentänyt, varsinkaan ensimmäisellä moottorilla. Siihen vaihdettiin Valton moottoripyörä Harley-Davidsonin (rekisterinumero Multia 2) moottori, jossa oli 8 hv. Kone oli varustettu suksilla ja moottori oli kesällä moottoripyörässä. Ensimmäinen varsinainen lento tapahtui vuonna 1926. Pisin lento Karhu 1:llä oli noin yhden kilometrin pituinen. Lennot tapahtuivat pellon saralta tai jäältä. Mitään lentokenttää ei tietenkään ollut tuohon aikaan Jyväskylän seudulla. Veljesten naapurit ja hyvät ystävät opettaja Eemil Kankaanpää ja maanviljelijän poika Toivo Hovinen olivat innostuneina mukana koneiden rakennushommissa.

Ensimmäisen koneen heikkoudet eivät poikia lannistaneet ja kesällä 1926 aloitettiin uuden koneen Karhu 2:n rakentaminen. Sen 36 hv moottori tilattiin Englannista ja mittarit Saksasta. Veljekset saivat teknistä ohjeistusta diplomi-insinööri Emil Lehdolta Ilmailutelakalta Helsingistä. Karhu 2 oli kaksipaikkainen ja sillä lennettiin Jyväskylän yllä 500 metrin korkeudessa 40-50 km. Ensi lento tapahtui vappuna 1927 ja herätti ansaittua huomiota. Tällä koneella tehtiin ensimmäiset yleisölennätykset.

Seuraava lentokone oli Karhu 3. Se oli myös edeltäjiään vähän parempi. Sillä tehtiin 100 onnistunutta lentoa.

Lentoinnostus Keljossa oli niin suurta, että siellä perustettiin Keljon Lentolerho.

Veljesten neljäs lentokone oli Tiira, josta keskisuomalainen Martti Korpilahti sävelsi ja sanoitti kauniin Tiira-valssin: Hei pilviä liki Tiira kiitää, sen alla on koko kaunis maa... Se saa silmät kostumaan kaikissa Karhumäen suvun tilaisuuksissa. Tiira oli ensimmäinen vesilentokone veljeksillä ja se oli myös ensimmäinen virallisesti katsastettu . Tapaus oli merkittävä koska ensimmäisen kerran maamme ilmailun historiassa amatöörien rakentama lentokone pääsi rekisteriin. Tiiralla tehtiin paljon yleisölentoja ja monet suomalaiset tekivät ensi lentonsa juuri Tiiralla.

Tässä vaiheessä vuonna 1930 veljesten luotoittaja isä Arttu alkoi tuskastua ja veljesten piti keksiä tuottavampaa työtä. Aluksi rakennettiin ja myytiin kellukkeita lentokoneisiin, sitten aloitettiin lentokoulutus ja tehtiin valokuvauslentoja. Ilmavalokuvista tulikin alkuvaikeuksien jälkeen pitkäaikainen toimintamuoto veljeksille. Jämsän Hallissa olevassa Wanha konttori -museossa voi käydä ihailemassa ilmakuvia eri vuosikymmeniltä. Erityisen kiinnostavia ovat tarkat lasinegatiiveista tehdyt suurennokset luovutetuilta alueilta 1930-luvulta.

Lentokursseja järjestettiin 1930-luvulla 16 ja niiltä valmistui 81 lentäjää. Joukossa oli mm kuuluisa sotalentäjä Ilmari Juutilainen ja muitakin sodassa ansioituneita. Niilon ensimmäinen oppilas oli Helvi Marttila, josta tuli hänen puolisonsa. Niilo oli suorittanut ohjaajaopettajakelpoisuuden Kauhavalla. Valto huolehti tekniikan opetuksesta.

Tiira-lentokoneen jälkeen veljeksillä oli 1930-luvulla tehdasvalmisteisia lentokoneita, eniten de Havilland Moth-tyyppisiä. Suomen Ilmavoimilla oli useita Moth-koneita ja etenkin niiden peruskorjaukset ja huollot siirtyivät Keljon verstaalle vuodesta 1934 alkaen. Näin alkoi yhteistyö, joka jatkui pitkälle eteenpäin. Koneiden korjaus ja huolto tuli valtiolle edullisemmaksi Keljossa kuin Valtion lentokonetehtaalla. Ongelmaksi tuli se, ettei Keljossa ollut lentokenttää ja tuli painetta siirtää toiminta muualle. 1930-luvun koneilla oli hauskoja nimiä: Lokki, Ilmatar, Räkkä, Pyry, Paarma, Hallin Janne (Halliin muuttoa enteillen) ja Kymppi. Kymppi oli veljesten kymmenes lentokone, se oli nelipaikkainen Cessna C-37. Se oli ensimmäinen oikein kabiinikone. Erityisesti nuorin Uuno-veli, josta oli tullut Ilmavoimien lentäjä , lensi paljon yleisö- ja tilauslentoja Kympillä. Hän tuli perheyritykseen lentäjksi. Sodan aikana hän oli sotalentäjänä. Sodan sytyttyä Kymppi ja eräät muutkin koneet pakko-otettiin puolustusvoimille.

Keväällä 1938 marsalkka Mannerheim teki yllätysvierailun Keljon lentoasemalle. Hän seurueineen kuului silloin puolustusneuvostoon. He tarkastelivat erityisesti Ilmavoimien kahta Moth-konetta, jotka silloin olivat huollossa. Seuraavana talvena kaksi Ilmavoimien insinöörimajuria Koskiala ja Kuusinen tulivat tiedustelemaaan, olisivatko veljekset valmiita laajentamaan toimintaansa kymmenkertaiseksi ja muuttamaan tehtaansa sopivaksi katsomansa lentokentän äärelle. Puolustusvoimat lupasi antaa tarpeeksi työtä. Veljekset olivat valmiita tähän.

Näin alkoi muutto Kuoreveden Halliin, pienen maatalouspitäjän eteläosaan. Veljekset olivat lennoillaan löytäneet tuon mielenkiintoisen paikan, jossa oli tasainen pitkä kangasalue ja järvi vieressä. Lentokentän rakentaminen oli helppoa vain puut kaatamalla. Siihen aikaan luultiin vielä, että vesilentotoiminta oli kannattavaa. Tuolloin oli jo sodan uhka ilmassa ja paikka oli strategisesti hyvä. Tehdasta alettiin rakentaa kesällä 1939. Myöhemmin tuli saman kentän ympärille Tampereelta Valmetin lentokonetehdas, jota haluttiin hajasijoittaa. Tehtaat tulivat tosi tarpeeseen kun sota syttyi. Koska tehdas tuli korpeen rakentamista riitti. Sotavuosina tehtaalla työskenteli n 250 henkilöä. Pitäjän infrastruktuurin rakentamisessa riitti työtä. Asuntojen ja teiden rakentamisen lisäksi veljekset vastasivat erityisesti pitäjän sähköistämisestä. Kuoreveden Sähkö Oy on vieläkin suvun yksityinen yritys. Perustettiin tiilitehdas, ravintola, jonka nimi on nykyisin Hallin Janne, elokuvateatteri Korpi-Elo. Myöhemmin tuli keskikoulun perustaminen ajankohtaiseksi. Lukion puuttuessa meidät siinä ikävaiheessa olevat kuljetettiin Jämsän Yhteiskouluun kuljetusliike Römanin linjureilla.

Sotien jälkeen veljesten yritystoiminta kohtasi useita vaikeuksia. Ilmavoimat ei suinkaan tarjonnut täystyöllisyyttä. Korvaavia töitä yritettiin keksiä tekemällä mm kanootteja ja WC:n kansia. Tehtaalla suunniteltiin uusi lentokonetyyppi Karhu 48, joita rakennettiin kaksi kappaletta: Nalle ja Tavi. Siitä piti tulla hyvä kone sarjavalmistukseen, mutta tuona aikana se ei onnistunut.

Pikkuhiljaa Veljekset Karhumäki Oy alkoi suuntautua myös lentoliikennetoimintaan isommilla koneilla. Ensimmäiset Dragon Rapidit Salama ja Lappi, joihin mahtui 7-8 matkustajaa hankittiin 1940-luvulla. Tällaisella koneella aloitettiin ensimmäinen lentoreitti Helsingin ja Joensuun välillä vuonna 1950. Myöhemmin lentoliikennetoiminta erotettiin eri yhtiöksi, jonka nimeksi tuli Karhumäki Airways. Se toimi Helsingissä ja Uuno Karhumäestä tuli sen toimitusjohtaja. Ensimmäiset vielä isommat matkustajakoneet olivat Lockheed Lodestar-tyypisiä. Niillä tehtiin sekä linjalentoja että tilauslentoja. Tilauslennoista, joita tehtiin ulkomaille tuli erittäin merkittävä toimintamuoto yritykselle. Lodestar-koneista tuli sittemmin malminetsintäkoneita kun siirryttiin DC-3 koneisiin matkustajaliikenteessä vuonna 1954. Kilpaileva lentoyhtiö valtion omistama Aero Oy hankki itselleen reittilentolupia helposti, joten Karhumäki Airways sai taistella niistä. Vuonna 1957 Karhumäki Airwaysta tuli Kar-Air.

Elintason noustua 1950-luvulla lentotoiminta vilkastui Suomessakin. Ulkomaanmatkat alkoivat tulla tavallisiksi. Kar-Air teki erityisen paljon tilauslentoja mm. Matkatoimisto Olympian kanssa. Kun matkat ulottuivat Euroopan ulkopuolelle sitä enemmän vaadittiin lentokalustoa, joka pystyi siihen. Vuonna 1957 hankittiin Convair Metropolitan , joka pystyi kuljettamaan miehistön lisäksi 44-48 matkustajaa ja lentämään ilman välilaskua Helsingistä Roomaan. Kone oli suorastaan ylellinen. Seuramatkat myytiin yleensä loppuun. Niitä tehtiin mm Espanjaan , Ranskaan ja Kanarian saarille. Koska reittiliikennekin kehittyi, perustettiin matkatoimistot Tampereelle ja Tukholmaan. Helsingin toimisto sijaitsi Lönnrotinkatu 3.ssa. Henkilökunnan koulutukseen kiinnitettiin huomiota. Henkilökunnan määrä 1957 oli Kar-Airilla 91. Vuoden 1958 alussa Kar-Air sai toisen Convairin. Samana vuonna alkoivat myös seuramatkat Italiaan, Cattolicaan. Malagan lentoasemalla on seisonut muutaman vuoden Kar-Airin väreissä oleva Convair Metropolitan. Sen on Malagan lentokenttämuseo pystyttänyt sen muistoksi, että Kar-Air laskeutui ensimmäisenä ulkomaisena lentoyhtiönä Malagan kentälle kun kenttä otettiin siviilikäyttöön vuonna 1959. Sitä ennen Aurinkorannikolle lennettiin Gibraltarin lentokentälle, josta turistit kuljetettiin mutkaisia teitä pitkin Torremolinokseen.

!960-luvulle tullessa vaikeuksia riitti. Kar-Air oli hankkinut DC 6B koneen, joka oli taloudellinen kone. Sillä tehtiin ensimmäinen suomalaisten lentoytiöiden Atlantin ylitys vuonna 1961. Mutta Aero Oy oli siirtynyt suihkukonekauteen vuonna 1960. Kilpailu valtiollista lentoyhtiötä vastaan osoittautui liian vaikeaksi. Kar-Air olisi halunnut valtion takausta lainalleen, jolla olisi hankittu suihkukoneita mutta ei saanut. Veljekset Karhumäen Kuoreveden tehtaallakin oli suuria vaikeuksia vuosina 1956-57 Ilmavoimien korjausten vähennyttyä. Tilanne korjaantui mutta uusia toimintamuotoja piti keksiä. Tuolloin veljeksille ja muille osakkaille valkeni, ettei valtiovalta halunnut edes rajoitettua vapaata kilpailua lentoalalla. Jäljelle jäi yritysten myynti. Kuoreveden tehtaasta tuli HaLekMo eli Hallin Lentokalustokorjaamo ja Kar-Airista tuli Aeron tytäryhtiö. Kar-Airin toimitusjohtaja Uuno Karhumäki erosi ja jäi eläkkeelle. Seuraajaksi tuli veljesten serkku DI Tuomas Karhumäki, joka oli lentokoneinsinöörinä tullut yritykseen mukaan jo 1950-luvun alussa. Hän jatkoi tässä tehtävässä eläkkeelle siirtymiseensä asti. Vanhemmat veljekset Niilo ja Valto jatkoivat Hallissa pienimuotoisempaa yritystoimintaa. Entisen elokuvateatterin Korpi-Elon tiloissa toimii edelleenkin Kuoreveden Sähkö Oy. Sitä ovat pyörittäneet Niilon poika Pekka ja Valton poika Jussi. Nyt on johdossa jo seuraavan polven edustaja. Hallissa on ollut edelleen ilmavalokuvaustoimintaa ja maa-ja metsätalouslentoja pienkoneilla.

Karhumäen lentäjäveljekset tekivät huomattavan uran suomalaisina yrittäjinä. He uskoivat teknisen kehityksen tuovan hyvinvointia maahamme. He kohtasivat monia vaikeuksia työssään mutta kaikki kolme elivät korkeaan ikään ja näkivät mihin esimerkiksi lentoliikenne johti.

Kuoreveden kunta/Jämsän kaupunki halusivat kunnioittaa veljesten elämäntyötä rakennuttamalla Lentäjäveljestenaukion, torin, joka on arkkitehtien suunnittelema ympäristötaideteos Hallin keskustassa entisen ns lentolaiturin ja Ravintola Hallin Jannen vieressä. Se vihittiin juhlallisesti vuonna 2002 Niilo Karhumäen 100-vuotissyntymäpäivänä.

Tämän kirjoittaja on Valto Karhumäen tytär.

Lähdekirjallisuutta:

Ismo Tervonen: Veljekset Karhumäki Suomen ilmailun pioneereina 1924-1956 Apali 2002

Ismo Tervonen: Kar-Air Tilauslentoliikenteen edelläkävijänä 1957-1980 Apali 2004

Rauni Valtonen: Karhumäet Keljossa Keskisuomalaista siviili-ilmailua 1925-1939 Gummerus 1990

Niilo Karhumäki : Karhunahas Gummerus 1960