JYK Helsingin seniorit tutustuivat Pekka Halosen Halosenniemeen ja muihin Tuusulan Rantatien nähtävyyksiin ke 21.9.2016. Halosenniemessä arkkitehti Risto Kaakko piti esitelmän Tattikoulun arkkitehtuurista, joka on seuraavassa:

Risto Kaakko: 21. 09. 2016 Tuusula, Pekka Halosen museo, Halosenniemi.

Hyvät J Y K:n seniorit.

Jämsän Suomalaisen yhteiskoulun vihkiäisjuhlassa 12. 9. 1908 esitettiin opettaja Saima

Waaran kirjoittama runo, jonka loppuosan eräs säe kuului näin:

Tämän uuden koulutalon

Turvaajaksi tiedon valon

Pyhittää me tahdomme

Kaikkivoipaa rukoilemme

Suojaamahan suojat sen.

(Runon muuten esitti silloinen ylioppilas Lahja Reponen)

Runon esittämä rukous ei sittemmin estänyt sitä, että kuutisenkymmentä vuotta myöhemmin koulun suojat purettiin.

Tämän päivän aihe koostuu kolmesta osatekijästä:

Jugendista, Yrjö Blomstedtista sekä Jämsän Yhteiskoulun vanhasta koulurakennuksesta. Näistä jokainen olisi oman selvityksensä arvoinen sellaisenaan. Kokoan kuitenkin nämä teemat tässä yhteen pakettiin, kuten nykyään sanotaan. Jokainen teistä tietää, miten nämä liittyvät toisiinsa.

J u g e n d – t y y l i.

Jugendiksi nimetyn arkkitehtuuri, taide- ja käsiteollisuustyylin selvittämiseksi otan esimerkinomaisesti muutamia ominaisuuksia, joilla jugendia voidaan luonnehtia.

Jugendtyyli lähti pyrkimyksestä luoda aivan uusi muotokieli, joka ei olisi minkäänlaisessa

kiitollisuuden velassa menneisyydelle ja toisaalta vaikuttaisi kaikkiin arkielämän tasoihin.

Jugend-tyyliin sisältyy kaksi ominaisuutta, joissa se poikkeaa useista vastaavista tyyli-

tai kulttuurikausista. Sen keskeinen vaikutusaika oli suhteellisen lyhyt ja sen vaikutus

ulottui pääasiassa vain visuaalisiin taiteisiin. Tosin runoudessa ja kirjallisuudessa muutenkin on havaittavissa sen vaikutusta.

Nimitys ” jugend ” tulee saksalaisesta, samannimisestä aikakausilehdestä, joka ilmestyi vuosisadan 1900 vaihteen tienoilla. Saksassa ja Suomessa nimitys siirtyi sitten aikakautta hallitsevan tyylin nimitykseksi. Suomessa tyyli kehittyi pian kansalliseen, nationalistiseen suuntaan ja sai nimekseen kansallisromantiikka. Yhteys jugendiin kuitenkin säilyi, varsinkin sisustuksissa, taideteollisuudessa ja rakennusten detaljeissa.

Laajemmassa merkityksessä – ja etenkin Ranskassa - nimitys oli art nouvea, Italiassa Stile liberty, Espanjassa modernismo, Yhdysvalloissa Tiffany stile, Englannissa Modern style.

Ehkä viimemainittu nimitys on osuvin, sillä se oli ensimmäinen selkeä askel arkkitehtuurin ns. modernismissa. J u g e n d r a i v a s i t i e t ä m o n i l l e u u s i l l e a j a t u k s i l l e, joita 1920- ja 1930-luvun arkkitehtuuri sitten aikanaan toteutti. Sehän johti sitten lopulta

funktionalismiin.

Jugend k e h i t t y i k a h t a t i e t ä:

Rakennustaiteessa sen lähtökohtana yksinkertaisesti sanottuna oli taistella

1. k e r t a u s t y y l e i k s i nimettyjä suuntauksia vastaan. Näitä olivat varsinkin uusrenessanssi, uusbarokki, uusgotiikka ja uusklassisismi.

Keskiössä oli määrätietoinen uuden tyylin etsintä. Tyylin, joka sisältäisi uutta elinvoimaa ja

korvaisi jo kuolleeksi ammennetut kertaustyylit ja, joka toteuttaisi muuttuneen aikakauden

uusia, moninaisia vaatimuksia.

Tapahtui suuri ajattelun sisällöllinen muutos:

Arkkitehdit - ja yleensä suunnittelijat - vapautuivat ajattelemaan itsenäisesti, heidän ei tarvinnut tutkia vanhoja, valmiita tyylikirjoja ja etsiä sieltä sopivia kokonaisratkaisuja ja detaljeja suunnittelutehtäviinsä, mikä oli kahlinnut ajattelua. Lyhyesti sanottuna – suunnittelu vapautui – s a i k ä y t t ä ä o m i a a i v o j a a n ilman tyylioppien virallisia ja epävirallisia vaatimuksia.

Jugendin kehittymiseen vaikutti myös aikakauden voimakas taloudellinen nousu ja kaupungistuminen. Syntyi aivan uusia rakentamisen tarpeita – esimerkkinä teollisuus- ja monenlaiset hallintorakennukset. Näitä tarpeita ei pystytty enää tyydyttämään kertaustyylien rakennusopeilla ja malleilla.

Jugendissa ei siten ollut vain rakentamisen tyylimurros vaan laaja a j a t t e l u t a v a n m u u- t o s palvelemaan niitä vaatimuksia, joita muuttuva yhteiskunta, tekniikka ja talous asettivat.

Jugend tyylin kehittymiseen on vaikuttanut toinenkin voimakas kehityslinja. Nimittäin

1800-luvun puolessa välissä syntynyt ” a r t s a n d g r a f t s ” -liike (Englannissa). Tämän liikkeen alkuvaiheet voidaan kiteyttää kahteen nimeen ja toimintaan. Ne ovat John Ruskinin taidekasvatusaatteet sekä William Morrisin taideteollisuusaatteet.

Näiden miesten tavoitteena oli taistella lisääntyvää h a l p a h i n t a i s t a, e s t e e t t i s e s t i

a l a- a r v o i s t a teollisuustuotantoa vastaan - tuotantoa, mikä oli voimakkaasti kasvamassa. Tavoitteena oli nostaa käsityötaito taas kunniaan. Mutta tästä ei tässä nyt sen enempää.

Taideteollisuuden ja arkkitehtuurin yhteyteen kehittyi aivan o m a k o r i s t e a i h e e n s a, jolle oli luonteenomaista luonnonmuotoihin ja kaareviin viivoihin perustuva ornamentiikka. Tähän vaikutti osittain samaan aikaan vaikuttanut kiinnostus japanilaiseen taiteeseen.

Näiden kahden suuntauksen yhdistämisestä syntyi sitten pyrkimys k o k o n a i s t a i d e -

t e o k s e e n (Pyrkimyksiä tähän suuntaan oli jo toki ollut aikaisemminkin). Siinä rakennus, sisustus ja ympäristö olisivat yhtä kokonaisuutta. Niitä ei voisi erottaa toisistaan - Suomessa parhaita esimerkkejä ovat Hvitträskin ateljeetalo Kirkkonummella ja Suur-Merijoen kartano Karjalassa (jäi Neuvostoliiton puolelle ja tuhoutui jatkosodassa). Täydellisimmin ajatus toteutui Viktor Hortan suunnitelmissa Belgiassa.

Ajatuksia kokonaistaideteoksista olivat toteuttaneet jo barokkikirkot, erityisesti 1600-luvulla Etelä-Saksassa, joissa kirkoissa kokonaisuuteen liittyi vielä barokkimusiikki sekä Rikhard Wagnerin oopperat 1800-luvun Saksassa.

Mainitsin jo, että Suomessa kehittyi omintakeinen jugend-kansallisromantiikka. Muuallakin muovautui voimakkaasti kansallisia tyylejä, joissa nationalismin vaikutus korostui. Tällaista omintakeista jugendia kehittyi mm. Itävallassa, Skotlannissa, Belgiassa ja Espanjassa. Niissä toteutui hyvinkin oma linja, vaikka lähtökohtana oli jugend.

Y R J Ö B L O M S T E D T (1871 - 1912)

Edellisistä vaiheista siirrymme joustavasti Jämsän yhteiskoulun tattirakennuksen suunnittelijaan arkkitehti Yrjö Blomstedtiin. Hänen paras elinaikansa sattui juuri jugendin kukoistusaikaan. Vaikka hän ei koskaan täysin innostunut jugendista, vaan kansallisromantiikka oli hänen johtava aatteensa niin arkkitehtuurissa kuin koti- ja käsiteollisuudessakin. Tästä, sanokaamme suomalaistuneesta jugendista, hän kuitenkin imi vaikutteita. Varsinkin nuoruuden töissä tämä ilmeni vahvana. Hänen suunnittelualueensa ei ollut kovin laaja. Hänen vaikutuksensa opettajana ja aatteiden levittäjänä oli paljon kauaskantoisempi.

Kaiken kaikkiaan B l o m s t e d t o l i m o n i p u o l i n e n k u l t t u u r i – i h m i n en, jonka kiinnostus ulottui monelle taholle. Hänen elinaikansa oli suomalaisen kulttuurin laaja-alaista nousukautta. Tämä ympäristö ei voinut olla vaikuttamatta myös uusista ajatuksista kiinnostuneeseen ja avoimeen Yrjö Blomstedtiin.

Jo esi-isiensä välityksessä hän liittyi kulttuurisukuun, jota perinnettä jatkoivat Yrjön pojat

Aulis, Jussi ja Pauli. Aulis oli arkkitehti ja TKK:n professori, naimisissa Sibeliuksen tyttären Heidin kanssa. Samoin kuin Jussi (Jalas, kapellimestari) oli naimisissa Sibeliuksen tyttären Margareetan kanssa. Pauli oli lahjakas arkkitehti - kuoli nuorena. Auliksen pojista kaksi valmistui arkkitehdiksi. Kolmas - Juhana - oli kansainvälisestikin tunnettu taiteilija – maalari ja graafikko. Sivuseikkana mainittakoon, että Aulis Blomstedt oli allekirjoittaneenkin opettaja Jukka Sirenin jälkeen.

Yrjö Blomstedt valmistui arkkitehdiksi Helsingin Polyteknisestä opistosta vuonna 1895.

(nykyinen nimi Teknillinen korkeakoulu). Hänellä oli yksityinen arkkitehtitoimisto Jyväskylässä. Hänen tuotantonsa ei ollut kovin laaja, koska hänen mielenkiintonsa ulottui hyvin monelle taholle - kuten jo on sanottu.

Hänen arkkitehtuuri- ja taidenäkemyksensä voidaan tyylillisin perustein jakaa kahteen vaiheeseen. Ensimmäinen kausi käsittää ajan 1890-luvun puolesta välistä 1900-luvun alkuun.

Tällöin hän oli innostunut karjalaisista ja talonpoikaisista aiheista.

Tänä kautena hän teki vuonna 1894 arkkitehti Viktor Sucksdorffin kanssa tutkimusmatkan Itä-Karjalaan. Matkan tuloksena syntyi sittemmin kirja “Karjalaisista rakennusmuodoista ja tavoista”.

Sittemmin tutkimus on osoittanut, että nämä muodot ja rakennustavat eivät ole alkuaan karjalaisia, vaan pohjautuvat bysanttilaisiin vaikutteisiin. Mutta silloisessa kansallisen romantiikan huumassa uskottiin, että oli löydetty ikivanhaa suomalaista, omaperäistä kulttuuria. Näistä vaiheista ja tutkimuksista on osittain heijastusta tämäkin rakennus, jossa nyt olemme.

Toinen vaihe hänen kulttuuri- ja taidekäsityksissään ulottuu vuosisadan vaihteesta hänen kuolemaansa saakka. Silloin voidaan puhua eurooppalaisen jugendin vaikutuksesta hänen töissään ja suunnitelmissaan. Tähän kauteen liittyy myös Jämsän yhteiskoulu - tattikoulu ja vahtimestarin asunto.

Merkityksellinen oli hänen työuransa Jyväskylän seminaarin piirustuksen ja käsitöiden lehtorina vuosina 1896 – 1912. Tässä työssä hän pystyi vaikuttamaan näiden aineiden opetukseen laajalti koko valtakunnassa opetettaviensa, eli tulevien kansakoulun opettajien välityksellä.

Hän haki oppia ja vaikutteita opintomatkoillaan useista Euroopan maista. Opettajana hän seurasi Uno Cygnaeuksen oppia “työn avulla kasvattamisesta”. U. C. oli seminaarien oppisuunnitelmia laatiessaan painottanut voimakkaasti käden taitojen oppimista kasvatuksen kokonaisuudessa.

Jyväskylän seminaarissa Yrjö Blomstedtia pidettiin enemmän taiteilijana kuin opettajana. Häntä pidettiin lahjakkaana, suurpiirteisenä sieluna, jonka oikea paikka ei ollut opettajapöydän takana.

Sanottiin, että sattuma oli hänet viskannut seminaariin. Mutta paljon herätteitä hän antoi oppilailleen. Museoharrastus, Karjala-ystävyys, taiteen ja kaiken kauneuden harrastus mm. kotiteollisuuden piirissä olivat hänelle sydämen asioita. Opettajana häntä sanottiin toisaalta hyvin tiukaksi ja äkkipikaisuudessaan hän saattoi moittia oppilasta poropeukaloksi, jos käsityö ei sujunut ohjeiden mukaan.

Yrjö Blomstedt toimi keskeisten kulttuurivirtausten välittäjänä koko maahan. Hän omaksui uusia aatteita ja levitti niitä kirjoitustensa välityksellä ja eri yhdistysten jäsenenä. Ollessaan mm. seminaarien ja kansakoulujen piirustuksenopetuskomiteassa hän vaikutti tämän aineen kehityslinjoihin. Samoin hän toimi myöskin käsityönopetuskomiteassa. Mainituissa aineissa hän järjesti myös kesäkursseja alasta kiinnostuneille.

Y H T E I S K O U L U N R A K E N N U S

Jämsän yhteiskoulun rakennuksen, ns. tattikoulun vihkiäiset olivat 12. 8. 1908.

En ole tutkinut koulun rakentamiseen johtaneita pöytäkirjoja. Ne olisivat sinällään mielenkiintoinen aihe. Kiintoisaa olisi myös tietää, miten päädyttiin suunnittelijan valintaan. Luultavasti valinta päättyi Yrjö Blomstedtiin siksi, että hänen toimistonsa sijaitsi Jyväskylässä - suhteellisen lähellä.

Miksi ei päädytty Wiivi Lönniin, joka asui myös Jyväskylässä ja oli laajalti tunnettu koulusuunnittelija? Eikö Jämsässä luotettu naisarkkitehtiin? Hänen nimensä suunnittelijana - ja muissakin yhteyksissä - oli varmaan jo kantautunut Jämsäänkin, vaikkei hän valtakunnallisesti ollut mitenkään tunnettu koulusuunnittelijana. Tunnetuimmat olivat

hänen Jyväskylän seminaarille suunnittelemansa koulurakennukset mm. piirustus- ja poikien käsityörakennus, jossa on meille jämsäläisille hyvin tuttuja detaljeja ja muotoja mm. ikkunoissa.

Muuten tunnetuin aikakauden koulusuunnittelija oli arkkitehti Jac Ahrenberg . Hänen tyylinsä suunnittelijana rakentui vielä kertaustyyleihin, mutta uudistuneena. Monet ehkä tuntevat suomalaisen Normaalilyseon Helsingissä, joka on Ahrenbergin suunnittelema. Hän laati myös mallipiirustuksia eri koulutyypeille. Blomstedt vastusti niiden käyttöä. Hänen mielestään koulurakennuksen tulee lähteä paikallisista olosuhteista ja tarpeista.

.

Rakennushistoriallisesti tattikoulu kuului siis 1900-alkuvuosien yleiseen, vallalla olevaan jugendtyyliin. Jämsässäkin oltiin ajanhermolla, mikä tarkoittaa, että ei tukeuduttu vanhoihin kertaustyyleihin niin kuin monella muulla paikkakunnalla siihen aikaan, kun kouluja rakennettiin. Meillähän jugend sitten muuttui nopeasti kansallisromantiikaksi, mutta vain harvat piirteet tattikoulussa kertovat tästä alkavasta kaudesta.

Kun astuin ensimmäisen kerran syksyllä 1943 kouluun ensimmäiselle luokalle, päädyn vankat kiviportaat kaiteineen, valaisimineen ja katoksineen herättivät ainakin minussa ansaittua kunnioitusta. Erityisesti vankat, graniittiset portaat tekivät vaikutuksen. Oli tuntu, että tultiin johonkin tavallisuudesta poikkeavaan maailmaan. Aikaisemmat kouluni olivat olleet vaatimattomia puurakennuksia, jotka sinänsä olivat tarkoituksenmukaisia alkeisopetuksen tyyssijoja. Nyt astuttiin aivan uudelle tasolle opetuksen portailla. Korkeuteen nouseva tattitorni vahvisti tätä tunnetta. Tunsi, että ei ollut kyse aivan tavallisesta rakennuksesta.

Selkeimmät piirteet, jotka viittaavat jugendiin ovat massoittelun vapaus (ei symmetriaa) ja tilasuunnittelun selkeä johdonmukaisuus, vapaana minkään tyylisuunnan pakottavasta hierarkiasta tilojen järjestelyjen suhteen.

Muistikuvani kertovat, kuinka käytännöllisiä olivat koulumme tilaratkaisut. Kun tullaan pääovesta sisään, edessä avautuu tilava eteisaula, jossa liikenne luokkiin on suurimmillaan. Sitten tullaan kapeampaan käytävään, jossa liikkumisen painoarvo on pienempi. Käytävän toisessa päässä on taas laajennettu tila, josta kulku johtaa taas useihin tiloihin ja jossa sijaitsee toinen uloskäynti ja porras yläkertaan. Samasta tilasta oli ovi myös Reposen kansliaan, jonne kutsua joskus odotettiin pelonsekaisin tuntein.

Tähän aulatilaan purkautui myös tarvittaessa juhlasalin yleisö. Juhlasalin päädyssä oli avattava seinä osa viereiseen luokkaan, jota voitiin käyttää näyttämönä tai yleisötilan laajennuksena.

Ikkunoiden muotoilu ja osajako olivat tyypillisiä monelle jugend-rakennukselle. Esimerkiksi Jyväskylän seminaarin piirustus- ja käsityörakennus tarjoaa tästä esimerkin. Samoin yläosastaan kapenevat ikkunat mm. juhlasalissa olivat monen jugend-rakennuksen tunnuksia.

Kun katsomme koulurakennusta ulkoapäin, huomio kiinnittyy voimakkaisiin, pehmeisiin ja tummiin, miltei mustiin kattomuotoihin. Samoin huomaa ulkoseinien kevyen struktuurin eri suuntaisine laudoituksineen sekä laudoitusta jakavine listoituksineen.

Erityisesti tumma katto kontrastina vaalealle rakennukselle antaa kuvan vankasta paikallisuuteen kiinnittyvästä rakennuksesta. Rakennus on kiinni jämsäläisessä silloisessa agraarisessa maaperässä.

Vielä sanoisin muutaman sanan rakennuksen sijainnista tontilla. Tattikoulun sijoitus tontille oli mielestäni ihanteellinen. Ensinnäkin ilmansuunnallisesti rakennus suojasi pohjois- ja koillissivua ja aukeni laajalle, aurinkoiselle eteläsivulle. Kun tuli kouluun kadun puolelta, läpi kuusiaidassa sijainneen portin aukeni edessä laaja pihamaa. Samalla hahmottui rakennuksen kokonaisuus. Huomio oli – tuossa se koulu on. Heti näki missä on pääsisäänkäynti. Sitähän korosti vielä tattitorni. Orientoituminen oli pienimmällekin koululaiselle helppoa.

Uusi rakennus sijoitettiin kadun varteen – ilmeisesti suojaamaan piha-aluetta kasvavan liikenteen melulta. Mutta tämä sijoitus on johtanut siihen, että pääsisäänkäynti on sijoitettu “nurkan“ taakse. Tulija joutuu kiertämään ensin rakennuksen ja sitten etsimään sisäänkäynnin. Se on vielä vedetty “sisään” vaatimattomuuttaan tai siksi, ettei mahdollisimman virastomainen julkisivu rikkoudu katoksilla tai muilla sisäänkäyntiä korostavilla rakennelmilla. Ehkä ajankuva oli se, että oppilaita ei tarvinnut “houkutella“ kouluun vaan tulijoita oli aivan tarpeeksi ja koulu nielaisi ne kitaansa. Julkiseen rakennukseen on perinteisesti kuulunut houkutteleva sisäänkäynti tyyli-ihanteista

riippumatta.

Tunnettu tattitorni on oma lukunsa sinänsä. Sen rakentamiselle tuskin löytyy käytännön syitä. Sen selitystä ja arvoa on haettava symboliikasta. Se oli yleisesti käytetty tunnusmerkki jugend-rakennuksissa, vaikkakaan ei siinä tavassa, jossa se Jämsän yhteiskoulussa esiintyy. Aivan itsenäisenä, kuitenkin rakenteellisesti maasta nousevana elementtinä.

Kattomuoto yhdistää sen sukulaissieluksi muiden rakennusmassojen kanssa.

Jos voisi, olisi hauska kuulla suunnittelijan perustelut ratkaisulle. Eräs reitti tattitornin selitykselle saattaa olla se, että Blomstedt vieraili juuri vähän ennen suunnittelua Emil Wikströmin ateljeessa Sääksmäellä. Ateljee oli hiljattain valmistunut ja siinä oli torni, joka tosin liittyy kiinteämmin rakennuksen massaan kuin tattikoulun tapauksessa. Saattaa olla kaukaa haettu.

Tornilla haluttiin yksinkertaisesti korostaa sitä asemaa, mikä yhteiskoululla Jämsässä oli. Sehän oli ensimmäisiä maalaisoppikouluja maassamme. Korkeuteen osoittava torni on vanhastaan ollut symboli henkisestä kulttuurista (kirkot) tai ylemmyyden tunteesta (rikas rakennuttaja). Yhteiskoulun tuli Jämsässäkin erottua muista julkisista ja suuremmista rakennuksista, kuten kansakouluista, seurojen taloista, kunnantalosta jne.

Miksi sitten tatti ja koko koulurakennus aikanaan purettiin? Keskustelua uudesta koulusta käytiin useassa yhteydessä jo 1940-luvulla. Erityisesti rehtori Lahja Reponen tunsi huolta siitä, että vanhat tilat eivät vastanneet uusia tarpeita. Oppilasmäärät olivat toista luokkaa kuin mihin tilat ja erityisesti luokkahuoneet olivat koulua rakennettaessa mitoitettu. Tiedettiin, että esimerkiksi luokkahuoneiden ilmamäärät oppilasta kohden olivat huomattavan alhaiset verrattuna tarpeeseen - puhumattakaan standardeista, joita siihen aikaan jo oli olemassa, - koulukeittolan järjestäminen oli mahdottomuus jne.

Koulun teinikunta ja opettajat järjestivät jo 1940-luvulla vappumatineoita uuden koulun rakennusrahaston keräämiseksi. Ehkäpä niillä jokunen ropo saatiin kasaan. Joka tapauksessa vanhan kunnianarvoisan tattikoulun purkamista pidettiin - ja pidetään edelleen

kulttuurivihamielisenä tekona. Ehkäpä eräänlaista kompromissia olisi voitu harkita. Tällä purkamisen saralla kunnostauduttiin muuallakin Suomessa 1950- ja 1960-luvuilla. Usein syistä. joita nykypäivänä on vaikea käsittää, varsinkin silloin, kun ne perustuivat pelkästään taloudellisiin laskelmiin.

Minulla on ilmavalokuva, jossa näkyy sekä vanha että uusi koulu. Kun vertaa uutta ja vanhaa,

tuntuu kuin olisi rinnakkain jämsäläinen kulttuurirakennus ja valtion 1950 -1960 lukujen standardivirastotalo. Julkaisun “Meidän koulu“ kannessa tämä ristiriita on hyvin nähtävissä.

Lopuksi lainaan ystävääni ja luokkatoveriani Antti Hassia. Hän kirjoitti Koillis-Hämeessä 2005 mm. seuraavasti: “Kouluni lopullista purkamista (tatti oli purettu jo aikaisemmin) pidän vain häpeällisen teon häivyttämisenä näyttämöltä. Talon purkajat eivät olleet tarinan pääkonnia. He olivat vain paikallistason sokeita ja mykkiä lavastemiehiä paljon vakavammassa murhenäytelmässä. Se kertoo taidekasvatusaatteen katoamisesta Suomen kouluissa, jotka ovat cygnaeuslaisen kansakoulun perillisiä.”

Näihin koviin sanoihin lopetan tämän pienen juttuni. Kuitenkin - kaikesta huolimatta - päällimmäisenä on nostalginen tunne siitä, mikä vanhassa koulussani minua koskettaa ja mikä on kulkenut mukanani halki elämän eri vaiheitten.

1. S.

Lopuksi eräs aforisto (aforistot ovat Riston kirjoittamia aforismeja):

Ajatelkaa ihmiset, jos Jämsän yhteiskoulua ei olisi ollut, mitä meillä nyt sitten vanhana olisi muistelemista.