Minielokuva ympäristöetiikasta

Tehtävänänne on kirjoittaa käsikirjoitus ja tuottaa minielokuva ympäristöetiikkaan liittyen. Elokuvan tulisi kestää 5-15 minuuttia ja sisältää jonkinlaisen ympäristöeettisen sanoman tai ympäristöeettistä pohdintaa. Käsikirjoitus kirjoitetaan tietokoneella. Elokuva kuvataan iPadeilla ja leikataan loppuun medialuokassa.

Aivan ensimmäseksi ottakaa selvää omaan aiheeseenne liittyvistä asioista.
1. Mistä asiassa on kyse?
2. Mistä asia johtuu?
3. Mitä asiasta voi seurata?

Pohtikaa millaisen viestin haluaisitte elokuvallanne välittää.
1. Mihin asiaan otatte kantaa?
2. Miten esimerkiksi ihmisten tulisi mielestänne käyttäytyä?
3. Käyttäytyvätkö ihmiset jossain asiassa jo mielestänne hyvin?

Työn vaiheet:
1. Valmistelu, synopsis ja roolitus
2. Käsikirjoitus
3. Kuvaukset
4. Leikkaus

Valitkaa ryhmäläisillenne seuraavat roolit:
Ohjaaja
Käsikirjoittaja(t)
Kuvaaja
Näyttelijät

Sopikaa seuraavat asiat:
Elokuvan nimi
Elokuvan synopsis, eli lyhennelmä elokuvan sisällöstä

Ohjeet käsikirjoituksen kirjoittamista varten:

Käsikirjoitus sisältää tavallisesti seuraavia asioita.

Kohtauksen otsikko: Sisällä/ulkona – Tapahtumapaikka – Kellonaika

Itse kohtauksesta kerrotaan yleensä seuraavia asioita:

-Miljöön (ympäristön) yleisilme ja tärkeät yksityiskohdat

-Näyttelijöiden repliikit

-Näyttelijöiden ilmeet ja eleet

Tarvittaessa voidaan kertoa myös seuraavia asioita

-Kameran liikkeet

-Äänitehosteet ja musiikki

Esimerkki elokuvakäsikirjoituksen kohtauksesta:

Ulkona – Koulun piha – Päivä

Pihalla on suuri määrä roskia. Roskien keskellä on myös täysin ehjä laukku.

Ernesti ja Irmeli saapuvat pihalle ja kävelevät kohti roskakasaa.

 Ernesti: ”Katso nyt tätä roskan määrää!”

 Irmeli: ”Sanopa muuta! Tässäkin on aivan ehjä laukku.”

 Irmeli nostaa laukun käsiinsä.

Kamera lähenee Irmelin kasvoja, ja Irmeli alkaa hymyillä.

 Irmeli: ”Tämähän on Louis Vuittonin laukku!”

Taustalla soi ”The O’Jays – For the Love of Money”

Irmeli ja Ernesti nauravat puoli minuuttia ja kamera loittonee Irmelin kasvoista.

Kohtaus loppuu.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä