“Päätin kuvitella, että kaikki mikä oli tullut mieleeni ei ollut sen enempää totta kuin illuusiot ja unet, sillä kaikki mielen tilat joissa olemme hereillä ollessamme, voivat myös tapahtua nukkuessamme, ilman että niissä on mitään totuutta. Mutta heti kun olin lähtenyt tälle epäilyn tielle, huomasin, että vaikka kuinka yritin epäillä kaikkea, täytyi olla niin, että minä, joka ajattelin, oli jotain. Siten havaitsin, että on totta, että ajattelen, siksi se että olen on itsestään selvästi totta, ettei mikään monimutkainenkaan skeptisismi voisi sitä horjuttaa. Päätin että voin hyväksyä tämän väitteen ilman huolia filosofiani ensimmäiseksi periaatteeksi.”

“On olemassa neljänlaisia idoleja, jotka häiritsevät mieltä.[…] Heimon idolit perustuvat ihmisluontoon, hänen heimoon tai rotuun. […] Inhimillinen ymmärrys on kuin vääristävä peili, joka vääristää ja värjää asioiden luonnon sekoittamalla siihen itsensä. […] Luolan idolit ovat yksittäisen ihmisen omia. Jokaisella on oma luola tai pesä, joka vääristää todellisen luonnon, riippuen hänen todellisesta luonnostaan, tai hänen koulutuksestaan ja puheistaan toisten kanssa.[…] Heraklitus havaitsi, että ihmiset etsivät tiedettä omasta pienestä maailmastaan, eikä suuresta ja yhteisestä maailmasta. […] On myös idoleja, jotka syntyvät ihmisten puheen ja liittojen takia, joita kutsun markkinapaikan idoleiksi […]. Puheen avulla imiset tekevät yhteistyötä, ja sanat valitaan kansanomaisesti. Siten huono ja sopimaton sanavalinta estää helposti ymmärtämisen. […] Sanat pakottavat ja ylittävät ymmärryksen, ja ajavat meidän hämmennykseen, sekä johdattavat ihmisen pois lukemattomiin tyhjiin keskuteluihin. […] Viimeiseneä on filosofian dogmeista mieleen tulleet idolit. Näitä kutsun teatterin idoleiksi, koska mielestäni kaikki aiemmat systeemit ovat kuin näyttämöitä, edustaen omia pieniä luomakuntiaan epätodelliseen ja kuvaukselliseen tapaan.”