Muistiinpanoissa alleviivattuna tunnilla tehdyt muistiinpanot, ja muistiipanon jälkeen kohdan selitys.

1. Kreikan uskonto ja taide

Antiikin Kreikan uskonto

• Paljon lainaa idästä: Esim. uskonnollisia piirteitä, matematiikkaa, taidetta ja muita taitoja lainattiin idestä. Kulttuurivaikutukset tulivat idästä länteen ennen kaikkea sen takia, että idän korkeakulttuurit olivat kehittyneet pidemmälle aiemmin.
• Polyteistinen uskonto: jumalia lukemattomia määriä ja ne olivat ihmisten kaltaisia tunne-elämältään ja käytökseltään, mutta silti jumalten kunnioitus oli vakava asia. Kreikkalaisilla oli myös myyttejä kuolemanjälkeisestä elämästä: Haadeksessa kuolleet surkuttelivat kohtaloaan, pahimmat ärmätit suljettiin Tartarokseen ja sankarit pääsivät Elysionin niiteyille.
  • Paikalliset kultit: ei tarkkaa järjestäytynyttä uskontoa, valtion virkamiehet toimivat pappeina, ei vakaata pappisluokkaa. Ei myöskään tarkkarajaisia pyhiä kirjoituksia, vaan eri alueilla erilaisia painotuksia. Jumalia palvottiin esim. eläin-, viini- ja kasviuhrein. Myös muita seremonioita pidettiin jumalten kunniaksi. Kreikkalaisilla tosin oli yhteisiä suosittuja jumalia kuvaavia teoksia, kuten Homeroksen Ilias ja Odysseia ja Hesiodoksen Jumalten synty.
  • Heerokset, henget ja hirviöt: Jumalten lisäksi oli valtava joukko muita jumalaisia olentoja, kuten nymfejä, satyyrejä, kentaureja jne. Useimmiten nämä olivat sukua jumalille. Toisaalta ihmisetkin saattoivat olla sukua jumalille, kuten eräät heerokset kuten Herakles. Heerokset olivat ihmisiä, jotka olivat tehneet suuria tekoja. Heeroksia palvottiin, sillä heidän uskottiin voivan auttaa ihmisiä jumalten tapaan.
  • Oraakkelit: Kreikkalaiset uskoivat kohtaloon, jonka ennustajat, kuten oraakkelit pystyivät selvittämään. Kohtalousko ei ollut kuitenkaan fatalistista (tulevaisuuteen ei voi vaikuttaa), vaan esim. uhraamalla jumalille saattoi välttää ennustetun huonon kohtalon. Orakkelit olivat usein naisia, jotka ennustivat huumaantuneina tulevasta. Oraakkelin puheesta temppelin papisto sitten tulkitsi, mitä oraakkelin selitys oikein tarkoitti. Myös linnuista ja eläinten sisäelimistä ennustettiin tulevaa.
  • Hybris: Kreikkalainen yhteiskunta oli hyvin kilpailuhaluinen. Menestyksellä osoitettiin jumalten suosiota. Esim. hyvän runoilijan ei katsottu itse olevan hyvä, vaan toimineen muusien (muusat = eri taiteiden jumalattaret) välikappaleena. Jos kuitenkin yksilö kuvitteli kaiken olevan vain hänen omaa ansiotaan, hän oli hybriksen vallassa, jolloin jumalat iskivät ihmisen takaisin omalle alisteiselle paikalleen kärsimksen avulla. ks. esim. Oidipuksen taru.
  • Teatteri: Kreikkalaiset rakastivat teatteria. Myös teatteriesityksillä oli uskonnollinen tausta. Ne olivat alun perin viinin jumalan Dionysoksen kunniaksi pidettyjä juopuneita runoja ja kuorolaulantaa, joista kehittyi ennen pitkää tarinallisia kertomuksia. Näytelmiä oli kolmenlaisia: draamoissa oli ikävä loppu, komedioissa oli hyvä loppu ja satyyrinäytelmissä sisältö oli varsin rietasta.
  • Panhelleeniset urheilujuhlat: Kreikkalaiset järjestivät panhelleenisiä (pan = kaikki, helleeni = kreikkalainen) urheilujuhlia. Nämä urheilujuhlat olivat myös uskonnollisväritteisiä, sillä ne järjestettiin esimerkiksi Zeun tai Apollonin kunniaksi. Suosituin näistä oli Zeun kunniaksi järjestetyt Olympian kisat Eliin Olympian temppelialueella. Palkinnoksi voittaja sai vain laakerinlehtiseppeleen ja kunniaa. Kotona poliksessa voittajalle tosin annettiin usein elinikäiset ateriat.
• Hellenistiset kultit: Aleksanteri suuren vallattua Persian valtakunnan 330-320-luvuilla eaa., alkoi hellenistinen aika, jota leimaa kreikkalaisen ja itämaisen kulttuurin yhteen nivoutuminen. Samalla uskonnollinen maailma muuttui. Syntyi erilaisia mysteerikultteja, joissa pyrittiin saavuttamaan kuoleman jälkeinen elämä. Muutenkin huomio kiinnittyi poliksen politiikan sijasta yksilöön itseensä.

Antiikin Kreikan yhteiskunta

• Kansalaiskeskeinen yhteiskunta: Kreikkalainen maailma oli hellenistiseen kauteen asti pienten polisten aikaa. Tärkein yhteiskunnallinen ero ihmisten välillä oli se, kuuluiko hän poliksen kansalaisiin, vaiko ei. Kansalaisilla oli poliittisia oikeuksia, muilla ei. He saivat asua valtion alueella, ja ehkä omistaa omaisuutta, mutta eivät saaneet osallistua päätöksentekoon
  • Sääty-yhteiskunta: Tämän lisäksi kansalaisten välillä oli varallisuuseroja. Kreikkalainen yhteiskunta oli yleensä hyvin aristokraattista. Ihanteena oli rikas aatelismies, jonka ei tarvinnut varallisuutensa ansiosta tehdä töitä, vaan hän sai keskittyä poliksen asioiden hoitoon. Antiikin aikana kreikkalaisissa poliksissa olikin usein sisäisiä kamppailuita vallasta. Polikset usein vaihtelivatkin tyrannian (yhden hallitsijan), oligarkian (harvainvallan) ja demokratian (kansanvallan) välillä.
  • (Kunniallisen) naisen paikka oli kotona: Kreikkalaisessa maailmassa naisen paikka oli kotona. Miesten ensisijainen tehtävä oli taistella poliksen armeijassa, ja naisten synnyttää sotilaita armeijaan. Osaltaan tästä syystä naisten tehtävänä oli kasvattaa lapsia. Korkeasyntyiset kreikkalaisnaiset eivät aina saaneet edes liikkua kaupungilla ilman miespuolista esiliinaa. Toisaalta alemman luokan naisten osalta heidän elämänsä oli jokseenkin vapaampaa. Alaluokan naiset usein kävivät töissä esim. kutojina. Vapaimpia olivat hetairat, joita voisi kuvata oppineiksi prostituoiduiksi. He olivat yläluokan miesten rakastajia, jotka olivat opiskelleet esim. retoriikkaa ja filosofiaa. Tästä huolimatta naisilla ei koskaan ollut poliittisia oikeuksia (muutamille harvoille erittäin ansioituneille naisille saatettiin myöntää poliittisia oikeuksia), ja ei aina edes taloudellisia oikeuksia. Avioliitot olivat sopimuksia sukujen välillä, ja rakkaus oli toissijaista. Miehille avioliiton ulkopuoliset rakkaussuhteet olivat sallittuja, mutta naisille eivät. Osaltaan tällä esim. Ateenassa varmistettiin, että avioliitossa syntyneet lapset olivat varmasti aviomiehen lapsia, jotta voitaisiin varmistua lasten kansalaisuudesta.
  • Miesten väliset suhteet arkipäivää: Antiikin Kreikassa miestenväliset suhteet olivat arkipäivää. Nykyaikaisesta ”homoseksuaalisuudesta” ei kuitenkaan voi oikeastaan puhua, koska toisaalta kahden miehen yhdessä asumista paheksuttiin. Jokaisen miehen velvollisuutena oli ottaa vaimo, ja perustaa perhe. Tästä huolimatta miesten kesken oli normina, että miehet harrastivat myös miessuhteita. Tällaiset suhteet olivat kuitenkin sallittuja vain, jos kyseessä oli vanhempi ja nuorempi mies. Vanhempi mies toimi eräänlaisena mentorina nuoremmalle, ja tähän mentorisuhteeseen kuului myös fyysinen läheisyys.
  • Orjayhteiskunta: Antiiki Kreikkassa orjia käytettiin kaikenlaisiin töihin vapaiden henkilöiden ohella. Orjia toimi esim. soutajina, käsityöläisinä, kotiopettajina, prostituoituina, maanviljelijöinä, poliiseina, kirjureina ja kaivosmiehinä. Orjia saatiin sotaretkiltä ja ostamalla esim. merirosvoilta. Orjia ei systemaattisesti paritettu toisilleen. Orja oli omistajansa omaisuutta, ja hän sai tehdä orjallaan lähes mitä tahtoi. Orjia ei kuitenkaan saanut syyttä tappaa. Orjan sai myydä, ja myös vapauttaa. Korkeammalla arvoasteikossa olevat orjat, kuten kauppiaat, saattoivat saada tarpeeksi varoja ostaakseen itsensä vapaaksi. Eräät orjat nousivat jopa kansalaisiksi menestyksensä seurauksena. 

Antiikin Kreikan taide

• Kreikkalainen taide: Antiikin Kreikassa harjoitettiin monia eri taiteen lajeja. Teatteriesityksiä, muuta kaunokirjallisuutta, sekä kuvataiteita. Meidän päiviimme on säilynyt lähinnä arkkitehtuurin, veistostaiteen ja mosaiikkitaiteen hedelmiä. Antiikin Kreikan taide jaetaan perinteisesti neljään osaa: geometriseen-, arkaaiseen-, klassiseen- ja hellenistiseen kauteen. 
• Geometrinen kausi: Geometrisen kauden taidetta hallitsivat geometriset kuviot. Myöhemmin geometrisen kauden taiteeseen ilmestyi myös ihmishahmoja.
• Arkaainen kausi: Arkaainen kausi alkaa Kreikassa noin 800-luvulla. Se vastaa ajallisesti Kreikkalaisen maailman laajentumista eri puolille Välimerta kreikkalaisten perustaessa siirtokuntia sen rannoille. Kreikan taiteen arkaaisen kauden taide otti paljon vaikutteita Egyptistä. Tämä näkyy varsinkin veistostaiteessa, jossa veistokset olivat lähes suoria kopioita egyptiläisistä veistoksista. Arkaaisen kauden veistoksen tunnistaa jäykästä asennosta, epäluonnollisuudesta ja vienosta "arkaaisesta hymystä". Jo tällöin varsinkin miespuoliset kouros-veistokset esitettiin alastomina. Aiheet tulivat usein jumalista ja sankareista.
• Klassinen kausi: Klassinen kausi alkaa Kreikassa noin 400-luvulla. Klassinen kausi vastaa ajallisesti kreikkalaisen itsetunnon räjähdysmäistä nousua. Tämä johtui siitä, että jo ennen 400-lukua kreikan polikset olivat vaurastuneet, ja 400-luvulla kreikkalaiset onnistuivat estämään ajan suurvallan, Persian valtakunnan, valloitusyritykset. Klassisen kauden veistoksen tunnistaa vakavasta lainehtivista asusteista, ilmeestä ja ennen kaikkea veistokseen sisältyvästä dynaamisesta liikkeestä ja kontrapostoasennosta (raajat kiertyneet epäsymmetrisesti). Veistokset olivat usein alastomia ja esittivät ajanmukaista lihaksikasta ihmisvartalon ideaalia. Aiheet tulivat usein jumalista ja sankareista. Myös ajan suurmiehiä voitiin kuvata patsain.
• Hellenistinen kausi: Hellenistinen kausi alkaa Kreikassa noin 300-200-lukujen vaihteessa eaa. Hellenistinen kausi vastaa ajallisesti kreikkalaisen maailman laajentumista vanhojen korkeakulttuurien, kuten Mesopotamian ja Egyptin alueille Aleksanteri suuren valloitusretkien seurauksena. Hellenistinen taide otti vaikutteita idästä ennen kaikkea aiheissaan, sillä silloin kuvattiin esim. uusia synkretistisiä jumaluuksia. Hellenistisen kauden veistoksen tunnistaa veistoksista huokuvista tunteista. Varsinkin traagiset aiheet ja kärsimys värittävät ajan veistoksia. Muutenkin hellenistisellä kaudella kärsimys ja pelastus olivat suosittuja teemoja. Kehon kuvauksessa lihaksikkaan ideaalin sijasta ihmisiä kuvattiin realistisemmin. Tämä näkyy esim. vartaloiden rasvapitoisuudessa. Toisaalta päädyttiin toisinaan myös yltiörealistisiin naturalistisiin, ja jopa groteskeihin teoksiin.

2. Ateenan demokratia ja kreikkalainen tiede
Antiikin Kreikan politiikkaa

• Perinteisesti Kreikassa ihannoitiin rikkaita (aristoi = parhaat): Perinteisesti Kreikassakin ajateltiin, että varakkaammat suvut ovat parempia ihmisiä. Ylipäätään ihanteena oli itsenäisesti varakas mies, jolla oli tarpeeksi maata, jottei hänen itse tarvinnut tehdä töitä. Juuri maaomaisuudella vaurastumista pidettiin hyväksyttävänä, kaupankäynti katsottiin tällaiselle aristokraatille sopimattomaksi toiminnaksi.
• Sisäisten kamppailujen seurauksena valtiomuodot vaihtelivat: Varsinkin 600-500-lukujen Kreikassa oli paljon eri säätyjen välisiä ristiriitoja. Köyhemmät maanviljelit menettivät tulojaan esimerkiksi halpuneen viljan takia, jota tuotiin siirtomaista, eikä heillä ollut tarpeeksi varoja siirtyä viljelemään esimerkiksi arvokkaampaa oliivia. Tästä johtuen varallisuus alkoi kerääntyä rikkaimmille aristokraateille. Tästä johtuen köyhempi väestö vaati itselleen myönnytyksi. Toisaalta keskiluokkaa tarvittiin poliksen sotilaina raskaana jalkaväkenä, ja köyhempääkin väestöä tarvittiin enenevässä määrin laivaston soutajina.
  • Monarkia/tyrannia: Perinteisesti poliksia oli johtanut heimokuningas. Mitä lähemmäs klassista kautta tultiin, heimokuninkuus väistyi erilaisten demokraattisten ja aristokraattisten hallintomuotojen tieltä. Kuitenkin esim. Epeiroksessa ja Makedoniassa perinteinen heimokuninkuus säilyi. Kuninkaat eivät kuitenkaan voineet tehdä mitä tahansa, vaan heidän valtaansa rajoitti perinne ja laki. Tyrannit puolestaan nousivat valtaan usein köyhemmän väestön tai palkkasotilaiden tuella. Köyhempi väestö tuki tyranneja, koska nämä lupasivat esimerkiksi jakaa maat uusiksi. Tyranni oli lain yläpuolella, ja teki mitä halusi. Jos tyrannin valta koettiin kuintenkin sitämättömäksi, häntä vastaan voitiin kapinoida. Useimmiten tyrannius kestikin poliksessa vain muutaman sukupolven.
  • Aristokratia/oligarkia: Varakkaamman väestön haaliessa itselleen lisää omaisuutta, myös heidän vaikutusvaltansa kasvoi, koska he esimerkiksi lainasivat rahaa köyhemmille ja muutenkin kustansivat esimerkiksi erilaisia rakennusprojekteja poliksissa. Tämän vaikutusvallan ja kiitollisuuden turvin he saattoivat ohjata valtion toimia. Myös valtion virat keskittyivät varakkaimmille, koska vain heillä oli tarpeeksi varaa elää joutilasta elämää, ja siten hoitaa valtion asioita. Ääritapauksissa poliksesta saattoi kehittyä oligarkia, jossa valtion valtaa käytettiin edelleen tukemaan rikkaimman väestön etuja.
  • Politeia/demokratia: Toisinaan myös köyhemmät kansalaiset saivat osallistua päätöksentekoon. Useimmiten näin kävi, kun köyhemmät uhkasivat rikkaampia väkivaltaisella kumouksella, tai heidän panostaan tarvittiin sotatoimissa. Keskiluokka kunnostautui ennen kaikkea raskaana jalkaväkenä, jolloin heille myönnettiin poliittisia oikeuksia, ja varsinkin Ateenassa, joka oli aikansa johtava merivalta, tarvititin köyhimpiä kansalaisia merivoimien palvelukseen, jolloin myös heille annettiin enemmän oikeuksia osallistua politiikkaan.

Antiikin Kreikan filosofia

• Filosofia = järkiperäisiä selityksiä maailman luonteesta: Filosofia on antiikin Kreikan lahja jälkimaailmalle. Suoraan suomennettuna se tarkoittaa viisauden rakastamista. Antiikin Kreikan filosofien myötä alettiin etsimään järkiperäisiä syitä maailman luonteelle, ja etsimään perusteita hyvälle hallinnolle. Ennen filosofian syntyä Kreikassakin oli tapana selittää luonnonilmiöitä jumalten toiminnan kautta, ja poliittisia rakenteita perinteellä. Filosofit kuitenkin asettivat tällaiset selitysmallit kyseenalaisiksi, ja vaativat perusteita näille asioille.
  • Fysiologit (esisokraatikot) 600-luku eaa.: Ensimmäisenä "filosofina" pidetään Egeanmeren itärannalla sijainneessa kreikkalaisessa Miletoksen kaupungissa asunuttu Thalesta (n. 636-546 eaa.). He eivät itse käyttäneet itsestään mitään erityistä nimitystä, mutta myöhemmin Aristoteles käytti heistä termiä fysiologit, koska nämä varhaiset filosofit olivat kiinnostuneita selvittämään luonnon ilmiöitä järkiperäisesti, eikä vedoten myytteihin. Erityisesti heitä kiinnosti selvittää kaiken olevaisen taustalla oleva perimmäinen syy: arkhe. Esimerkiksi Thaleen mielestä kaikki koostui lopulta vedestä.
  • Sofistit 400-luku: Ateenan demokratian kultakautena filosofian kiinnostuksen kohteeksi tuli ennen kaikkea yhteiskunnallinen moraali ja puhetaito. Sofisteiksi kutsutut ateenalaiset puhetaidon opettajat opastivat yläluokan miehiä puhetaidossa, ja siinä, miten kansankokouksissa olisi hyvä puhua, jottai saisi ihmiset kannattamaan omia näkemyksiään.
  • Filosofit: Varsinaisesti termiä filosofia käytti ensimmäisenä mahdollisesti ateenalainen Sokrates, jota pidetäänkin filosofian isänä.
    • Sokrates 470-399 eaa.: Sokrates ei erityisemmin arvostanut sofisteja, vaikka omana aikanaan monet pitivät Sokratestakin sofistina. Sofisteista poiketen Sokrates pyrki kuitenkin saavuttamaan varmaa tietoa, toisin kuin sofistit, jotka useimmiten olivat kiinnostuneita vain argumentaatiosta ja väittelyiden voittamisesta. Sokrates käytti ns. "sokraattista metodia", joka oli oikeastaan eräänlainen dialoginen kysymisen tapa. Sokrates pyysi keskustelukumppaneitaan määrittelemään asioita, esimerkiksi mitä tarkoittaa "oikeudenmukaisuus", jonka jälkeen Sokrates keskustelua johdattaen vei keskustelukumppaninsa määritelmät loogisiin johtopäätöksiinsä, jotka useimmiten osoittautuivat kestämättömiksi. Tavoitteena Sokrateella oli kuitenkin saavuttaa varmaa tietoa, vaikka sitä harvemmin tosin löytyi. Ateenalaiset tuomitsivat Sokrateen kuolemaan jumalanpilkasta ja Ateenan nuorison turmelemisesta. Sokrateella oli useita oppilaita, jotka perustivat Sokrateen kuoleman jälkeen omia koulukuntia.
    • Platon 427-347 eaa.: Vaikka Sokratesta pidetään filosofian isänä, on hänen oppilaansa Platonin vaikutus myöhempään filosofian historiaan ollut kuitenkin Sokratesta merkittävämpi. Osaltaan tämä johtuu siitä, että Sokrates ei ilmeisesti itse kirjoittanut mitään ylös, ja toisaalta siitä, että Platonin kirjoitukset muodostavat laajan kokonaisuuden monenlaisista filosofian keskeisistä kysymyksistä, niin ontologiasta, epistemologiasta kuin etiikastakin. Platonin mukaan näkyvä maailma oli vain kelmeä heijastus todellisesta ideamaailmasta, jossa ideat olivat täydellisiä. Siten meidän näkyvät kirjat ovat vaan eräänlaisia kopioita todellisesta kirjan ideasta, joka sijaitsee ideamaailmassa.
    • Aristoteles 384-322 eaa.: Platonin oppilaalla, Aristoteleellä, on myös ollut merkittävä vaikutus filosofian historiaan. Platonista poiketen Aristoteles piti näkyvän maailman tutkimista hyvänä keinona saavuttaa tietoa, vaikka kokeellista metodia Aristoteles ei käyttänytkään. Aristoteleen filosofinen tuotanto kattaa kaikenlaista aina logiikasta retoriikkaan ja fysiikasta biologiaan, ja siksi useat tieteenalat katsovatkin oman historiansa alkavan juuri Aristoteleestä. Aristoteleen mielestä todellisuus koostui neljästä peruselementistä ja viidennestä elementistä. Kaikilla asioilla oli päämääränsä, ja siksi esimerkiksi kivi tippuu alaspäin, koska sen päämäärä on olla maailman keskipisteessä, joka sijaitsi maan sisällä. 

Hellenismi

• Aleksanteri suuri valloitti Persian valtakunnan 336-323 eaa.: Kreikkalainen maailma levisi ympäri Välimerta jo arkaaisella kaudella 800-luvulta alkean, mutta varsinaisesti itäisen Välimeren valtakulttuuriksi se nousi makedonialaisen Aleksanteri suuren valloitusretkien ansiosta. Makedonialaiset olivat pohjoisessa asuva kreikkalainen kansa, joka harjoitti heimokuninkuutta. Aleksanterin isän, Filippos II:n johdolla makedonialaiset olivat kehittäneet tehokkaan armeijan, ja yhdistäneet Kreikan polikset oman valtansa alle. Filippos II:n johdolla makedonialaiset suunnittelivat sotaa Persian valtavaa valtakuntaa vastaan, joka oli yrittänyt edellisellä vuosisadalla alistaa kreikkalaiset valtansa alle, ja sittemin puuttuneet Kreikan sisäisiin asioihin antaen rahallista tukea keskenään sotiville poliksille. Filippos II kuitenkin murhattiin. Pahat kielet syyttävät Aleksanterin äidin Olympian olleen teon takana, käytännössä murhan teki Filippos II:n rakastaja Pausinias, jonka eräs Filippoksen lähipiirin mies oli raiskannut, mutta Filippos ei ollut rankaissut tätä rikoksen tekijää. Aleksanteri III nousi maihin Jooniassa vuonna 334, ja seuraavan noin kymmenen vuoden ajan hän soti voittoisasti aina Indus-joelle asti, jossa omat joukot kieltäytyivät etenemästä enää pidemmälle.
  • Aleksanterin kuoleman jälkeen valtakunta hajosi: Aleksanteri kuoli vuonna 323 eaa., ollessan vain 32-vuotias. Aleksanterin vaimo Roxana oli Aleksanterille raskaana, mutta lapsi ei ollut vielä syntynyt. Aleksanterin kenraalit sopivatkin vallan jaosta keskenään, tarkoituksena siirtää valta Roxanan lapselle, mikäli tämä olisi poika. Lapsi olla kuin olikin poika, mutta kenraalien sisäisten erimielisyyksien takia Aleksanterin valtakunta hajosi keskenään sotiviksi kuningaskunniksi, ja lopulta Aleksanterin poika Aleksanteri IV, vaimo ja äiti murhattiin. Aleksanterin valtakunnan raunioista syntyi useita pieniä kuningaskuntia ja kolme suurta: Makedonia, Seleukidien Syyria ja Ptolemaiosten Egypti.
• Lähi-idän ja Kreikan kulttuurin sulautuminen: Kulttuurillisesti Aleksanterin sotaretket olivat mullistava tapahtuma. Nyt kreikan kielestä tuli yleiskieli koko Lähi-idässä. Syntyi hellenismiksi kutsuttu kulttuurillinen sulatusuuni, jossa idän ja Kreikan kulttuurit ottivat vaikutteita toisiltaan. Kreikkalaisia muutti itään varsinkin kaupunkien yläluokaksi, mutta maaseudulla hellenismillä ei ollut niin paljon vaikutusta, vaan paikalliset ihmiset elivät pitkälti samanlaista elämää kuin aina ennenkin.
  • Hallitsijoista tuli itämaisen tavan mukaisesti jumalia: Vaikutteet kulkivat molempiin suuntiin, eikä vain kreikkalaisilta idän ihmisille. Yksi merkittävä muutos oli se, että hellenistisiä hallitsijoita alettiin pitää itämaisen tavan mukaisesti jumalina. Jo Aleksanteria oli Egyptin valtauksensa jälkeen palvottu Egyptissä jumalana, sillä hänestä tuli Egyptin faarao. Kreikkalaisen tulkinnan mukaan Aleksanteri oli Zeun poika.
  • Tiede kukoisti: Kreikkalainen maailmankuva oli ottanut vaikutteita jo paljon ennen hellenismin syntyä idästä, mutta nyt hellenistisellä kaudella idän ja lännen tietämys muodosti hedelmällisen yhteyden, jonka seurauksena esimerkiksi matematiikka, geometria, astronomia ja fysiikka kehittyivät valtavasti. Myös uusia käytännön keksintöjä keksittiin, vaikkakin niitä harvemmin otettiin laajalti käyttöön. Esimerkiksi aleksandrialainen Heron kehitti alkeellisen höyrykoneen, mutta tämän seurauksena ei alkanut teollista vallankumousta, kuten 1700-luvun Englannissa. Syiksi sille, miksi teollinen vallankumous ei alkanut jo hellenistisellä kaudella on esimerkiksi esitetty orjatyön halpuutta, kapitalistisen voitontavoittelun kehittymättömyyttä ja tarpeellisen metallinjalostustaidon puutteellisuutta.
• Itsenäiset polikset lakkaavat olemasta: Hellenistinen kausi merkitsi klassiselle kaudelle tyypillisten polisten aika oli ohi. Suuret hellenistisen valtakunnat imaisivat sisälleen polikset, tai polisten oli liityttävä yhteen puolustusliitoiksi. Tämän seurauksena klassisen kauden aktiivinen politikointi siirtyi selvästi kuninkaille ja heidän lähipiirilleen.
  • Huomio kääntyi politiikasta omaan pelastukseen, mysteerikultit suosioon: Poliittisten vaikutusmahdollisuuksien loputtua ihmisten kiinnostuksen kohde siirtyi poliksen politikoinnista itseen yksilönä. Ajan henkeä kuvaa hyvin hellenistisen kauden taide: kärsivä tavallinen ihminen oli teema, joka klassisella kaudella olisi ollut käsittämätön. Hellenistisellä kaudella ihmiset hakivat lohtua erilaisten filosofikoulukuntien kuten epikurolaisten ja stoalaisten opeista, sekä useista uusista synkretistisistä hellenistisistä kulteista, jotka lupasivat kuolemanjälkeistä parempaa elämää.

3. Huvittelevat ja käytännölliset roomalaiset

Roomalainen uskonto

• Paikallisia piirteitä: Roomalaisten omat varhaisessa uskonnossa jumalat olivat ilmeisesti persoonattomia voimia. Myöhempi roomalainen uskonto otti paljon vaikutteita ympäröiviltä kansoilta, kuten kreikkalaisilta ja etruskeilta. Tästä huolimatta roomalaisilla oli myös omia paikallisia piirteitä.
  • Laarit, penaatit & omat jumalat: Roomalaiset uskoivat laareihin, jotka olivat paikallisia suojelushenkiä. Laareilla oli monenlaisia tehtäviä, heidät liitettiin useimmiten asioiden välisiin rajoihin, kuten teihin ja peltoihin. Penaatit puolestaan olivat eräänlaisia kodin suojelushenkiä. Roomalaisilla oli myös omia jumalia, kuten Janus ja Quirinius.
• Paljon lainaa kreikkalaisilta: Varsinaiset pääjumalat roomalaiset ilmeisesti lainasivat kreikkalaisilta. Zeus muuttui Juppiteriksi, Hera Junoksi, Athene Minervaksi ja niin edespäin. Kreikkalaiseen tapaan jumalat olivat ihmisten kaltaisia, eli heillä oli tunne-elämä, parisuhteita, riitoja ja he vaikuttivat maanpäälliseen elämään monella tavalla. Jumalilla oli omat toimi-alansa kuten kreikkalaisilla, esimerkiksi kreikkalaisten Hestiaa vastaava roomalainen Vesta oli kotilieden jumalatar.
  • Jumalat, heerokset, oraakkelit: Kreikkalaisilta roomalaiset lainasivat myös muita uskonnollisia piirteitä. Kreikkalaiseen tapaan roomalaiset palvoivat heeroksia, eli ihmissankareita, joilla saattoi tosin olla jumalallinen alkuperän jonkin jumalan tai muun henkiolennon lehtolapsena. Esimerkiksi kreikkalaisesta Herakleesta tuli roomalainen Hercules. Toisaalta roomalaisilla oli myös täysin omia heeroksia. Roomalaiset uskoivat myös kohtaloon, kuten kreikkalaisetkin. Roomalaiset uskoivat, että erilaiset oraakkelit pystyivät ennustamaan tulevaa. Roomalaiset olivat esimerkiksi ostaneet etelämpää Italian kreikkalaisalueelta Sibyllan kirjat, joissa oli kreikkalaisia ennustuksia, jotka aina hädän tullen kaivettiin esiin.
• Paljon lainaa myös etruskeilta: Toinen kulttuuri, jolla oli valtava vaikutus roomalaiseen kulttuuriin oli Latiumin pohjoispuolella asuneet etruskit. Etruskien kielisukulaisuudesta ei ole toistaiseksi selkoa, he saattoivat olla kivikautisesta metsästäjä-keräilijä kulttuurista kehittynyt kulttuuripiiri.
  • Augurit, haruspeksit: Etruskit olivat kuuluisia ennustajistaan. Etruskeilta roomalaiset omaksuivat auguurit, eli linnuista ennustajat, ja haruspeksit, eli eläinten maksasta ennustajat. Roomalaiset turvautuivat etruskien ennustustaitoon monenlaisissa asioissa rakkauselämästä sodanjohtoon. Kreikkalaiseen tapaan roomalaiset eivät kuitenkaan olleet fatalisteja, eli tulevaisuus ei ollut kiveen hakattu, vaan sitä pystyi muuttamaan reagoimalla oikein ennusteisiin esimerkiksi lepyttelemällä vihastunutta jumaluutta.
• Käytännöllinen uskonnollisuus: Roomalainen uskonnollisuus oli hyvin käytännönläheistä. Roomalaisille ei ollut niin tärkeää se, että kaikki uskoivat tasan tarkkaan mitä traditio sanoi
  • Palvelussuhde: Roomalaisille jumalten ja ihmisten välistä suhdetta voisi kuvata palvelussuhteeksi. Kun roomalainen uhrasi jumalille, hän oletti, että jumala vastaa ihmisen esittämään pyyntöön. Kyse oli siis eräänlaisesta kaupankäynnistä. Mikäli jumala ei toteuttanut pyyntöä, kyse oli siitä, että riitin suorittamisessa oli tapahtunut jokin virhe.
  • Oikea toiminta tärkeintä: Tästä johtuen riittien oikein suorittaminen oli roomalaisille äärettömän tärkeää. Hyvä esimerkki tästä on salii-pappien rukoukset, joita suoritettiin samalla tavalla, vaikka riiteissä käytetty latinan kieli oli lähes käsittämätöntä roomalaisille jo tasavallan aikana.
• Uskonto virkamiesten hallussa: Samalla tavalla kuin kreikassa, ei Roomassakaan ollut varsinaista pappisluokkaa, vaan papit olivat valtion virkamiehiä. Papin virka oli siis periaatteessa avoin kenelle tahansa roomalaiselle, vaikkakin tiettyihin pappisvirkoihin oli erityisiä vaatimuksia liittyen syntyperään ja rituaaliseen puhtauteen. Esimerkiksi Vestan neitsyiksi kelpasivat vain naispuoliset neitsyet.
• Vallan levitessä hellenistisiä piirteitä: Rooman vallan levitessä itään hellenistisen kulttuuripiirin alueelle, omaksuivat roomalaiset yhä enemmän hellenistisiä piirteitä. Erilaiset uudet kultit, kuten Serapiksen, Isiksen ja Mithran kultit toivat uusia uskonnollisia piirteitä. Mukana tulivat myös ajan muotifilosofiat kuten stoalaisuus ja epikurolaisuus.

Roomalainen yhteiskunta

• Tasavallan kaudella luokkaristiriitoja: Kreikkalaisten polisten tapaan Rooman kaupungissa oli yhteiskuntaluokkien välisiä ristiriitoja. Varhaisella tasavallan kaudella, kun kuninkaat oli ajettu Roomasta pois, ylhäiset patriisit ja köyhemmät plebeijit kävivät kamppailua kaupunkivaltion hallinnasta. Koska patriisit tarvitsivat plebeijejä Rooman armeijassa, oli patriisien myönnyttävä antamaan enemmän valtaa myös plebeijeille.
  • Keisarivaltaan ajauduttiin näiden riitojen takia: Tasavallan loppuaikoina vanha syntyperään liittynyt sääty-yhteiskunta murtui, ja siirryttiin kohti luokkayhteiskuntaa, jossa yksilön varallisuus määritti yhteiskunnallista asemaa, vaikkakin ylhäisiä sukuja arvostettiin edelleen. Sotien ja varallisuuden keskittymisen seurauksena Rooma ajautui ns. optimaattien (rikkaat) ja populaarien (köyhät) väliseen kamppailuun, jossa lopulta Gaius Julius Caesar esiintyi populaarien suojelijana, keskittäen valtaa itselleen. Caesarin ottopoika Octavianus (Augustus) esiintyi Caesarin työn jatkajana ja tasavallan pelastajana luokkaristiriidoilta, vaikka todellisuudessa keskittikin kaiken vallan itselleen, muodostaen näin Rooman keisarikunnan.
  • Patronus-klientti –järjestelmä: Rooman yhteiskunnallista elämää määritti patronus-klientti -järjestelmä, jossa sosiaaliselta arvoasteikoltaan matalampana olevat ihmiset hakivat turvaa korkeammalla arvoasteikolla olevilta ihmisiltä. Patronuksen tehtävä oli suojella klienttiään, ja auttaa tätä esimerkiksi rahallisesti ja lakiopillisesti. Klientin puolestaan tuli auttaa patronustaan erilaisissa asioissa, esimerkiksi poliittisissa päämäärissä.
• Roomalainen konservatiivisuus, res publica: Roomalaiset arvostivat suuresti omaa poliittista järjestelmäänsä. Roomalaisten näkökulmasta Rooman valtiossa oli kyse res publicasta eli yhteisten asioiden hoidosta. Ajan saatossa roomalaiset toivat valtioonsa uudistuksia erilaisten haasteiden kohdatessa sitä, mutta yleensä mitään ei poistettu. Rooman valtio olikin monimutkainen virkojen ja kansankokousten sekamelska, jossa erilaiset toimijat rajoittivat toistensa valtaa.
• Patriarkaalinen yhteiskunta: Rooma oli erittäin patriarkaalinen, eli isänvaltainen, yhteiskunta, vaikka toisaalta Roomassa naisten asema oli ilmeisesti Kreikkaa parempi. Naiset esimerkiksi saivat liikuskella vapaasti kaupungilla sosiaalisesta asemasta riippumatta, eikä heidän tarvinnut käyttää huntuja kreikkalaiseen tapaan. Naiset saivat myös periä omaisuutta isältään, veljiensä tapaan.
  • Virtus eli miehinen hyve tärkeintä: Roomalaiset arvostivat virtusta, eli mieshyvettä. Hyvä mies oli urhea, rohkea ja miehekäs. Hyvä mies otti osaa yhteiskuntaan, suojeli perhettään, ja kohteli sitä hyvin. Virtus näkyi myös siinä, että Kreikasta poiketen vapaiden miesten väliset suhteita ei suvaittu. Miehet saivat käyttää esim. orjiaan hyväksi seksuaalisesti, mutta vapaiden miesten välisiin suhteisiin suhtauduttiin kielteisesti.
  • Perhe oikeastaan isän omaisuutta: Isällä oli valtavasti valtaa perheeseensä. Isä sai päättää lastensa omaisuuden käytöstä ja avioliitoista. Varhaisen tasavallan aikana isä sai laillisesti kurittaa aikuisia poikiaan, myydä lapsensa orjiksi ja jopa tappaa tämän. Sama oikeus koski myös lastenlapsia. Isän valta väheni tasavallan loppuaikana, jolloin isät yleensä vapauttivat poikansa isän vallasta rituaalin avulla, jossa poika myytiin kolmesti orjuuteen tuttavalle, jonka hoteista poika aina pakeni. Myös orjat ja palvelijat kuuluivat perheeseen, ja sama valta ulottui myös heihin.
  • Keisarikaudella naisten asema parani: Keisarikaudella roomalaisten naisten asema parani. He saivat esimerkiksi toimia liike-elämässä ja avioeron saaminen helpottui, kun nainen kuului isänsä perheeseen, eikä miehensä perheeseen.
• Orjayhteiskunta: Kreikan tapaan roomalainen yhteiskunta. Orjia saatiin sotavangeista ja ostamalla kauppiailta, jotka puolestaan saivat orjia esimerkiksi merirosvoudella. Orjia käytettiin kaikenlaisiin töihin maanviljelystä kaivostyöhön ja kotiopettajista kirjureihin. Roomalaisena erikoisuutena oli gladiaattorit, jotka olivat orjia, jotka taistelivat roomalaisten viihteeksi amfiteatterissa. Tasavallan loppuaikana on arvioitu, että Italian väestöstä jopa 40% oli orjia.
• Siirtokunnat levittivät kulttuuria: Rooman vallan levitessä roomalaiset perustivat siirtokuntia ympäri valtakuntaansa. Siirtokuntiin asutettiin sotilaita ja köyhempää väestöä. Siirtokuntien myötä latinan kieli ja roomalainen kulttuuri levisivät ympäri valtakuntaa.