Oppimispäiväkirjan apukysymykset

Koulu, kulttuuri ja media

I. Lue oppikirjan luvut 7-9.
II. Pohdi kuinka paljon mielestäsi koulu, media tai taide vaikuttaa ihmisten maailmankuvaan ja -katsomukseen.

Yleiset ohjeet

Ohjeita oppimispäiväkirjan kirjoittamiseen

Oppimispäiväkirja ei ole vain muistiinpanoja, vaan siinä opiskelija seuraa ja jäsentää omaa oppimistaan ja asioiden omaksumistaan. Toisaalta oppilas kehittelee siinä eteenpäin omia ajatuksiaan ja yhdistelee niitä muuhun oppimaansa, näkemäänsä tai kuulemaansa. Oppimispäiväkirjassa tulisikin löytää yhteyksiä asioiden välille. 

Oppimispäiväkirjan avulla voi jäsentää omia ajatuksia paremmin ajan kanssa, kuin esimerkiksi keskustelussa muiden kanssa.

Oppimispäiväkirjaa olisi syytä kirjoittaa jokaisen opetustilaisuuden jälkeen, jotta asiat ovat tuoreessa muistissa. Toisaalta oppimispäiväkirjaa voi myös päivittää myöhemmin, mikäli asiat ovat jääneet muhimaan ajatuksiin.

Päiväkirjassa voi pohtia esim:

  • Jokaiselle viikolle on kysymys päiväkirjaa varten
  • Mikä oli tuntien keskeinen sanoma?
  • Mikä oli täysin uutta, mitä opin ja miten tämä tieto suhteutuu aiemmin opittuun tai näkemääni?
  • Miten tähänastiset käsitykseni muuttuivat, missä olen eri mieltä?
  • Jonkin tuntien aiheeseen liittyvän asian pohdintaa.

5. Poliittiset ideologiat

I. Lue oppikirjan luvut 5.-6.
II. Pohdi onko jokin poliittinen aate vaikuttanut sinun maailmankuvaasi tai -katsomukseesi. Jos, niin miten, jos ei, niin pohdi miksi ei.

4. Rationaalisuus ja rationaalinen päättely

I. Lue oppikirjan sivut 15-21.
II. Selitä omin sanoin mitä rationaalisuudella tarkoitetaan.
III. Pohdi oletko itse kohdannut epärationaalista ajattelua. Millaisissa yhteyksissä?

3. Arkitieto

I. Lue oppikirjan sivulta 15 alkava otsikkotaso loppuun.
II. Selitä omin sanoin mitä tieteellisellä tiedolla ja arkitiedolla tarkoitetaan.
III. Pohdi ja arvioi, miten tieteellinen tieto ja arkitieto eroavat toisistaan.

2. Tieto

I. Lue oppikirjan sivut 10-13.
II. Selitä omin sanoin mitä tiedolla tarkoitetaan, ja millaisia ongelmia tiedonhankintaan liittyy.
III. Pohdi millaisista lähteistä tulevaa informaatiota sinä pidät tietona, ja miksi luotat näihin lähteisiin.

1. Johdanto & 2.1. Maailmankuva, maailmankatsomus ja elämänkatsomus

I. Lue oppikirjan luvut 1. ja 2.1.
II. Selitä omin sanoin mitä maailmankuvalla, maailmankatsomuksella ja elämänkatsomuksella tarkoitetaan.
III. Pohdi ja arvioi, miten ihmissuhteet, koulutus, media, ideologiat ja uskonnot ovat vaikuttaneet sinun maailmankuvaasi, maailmankatsomukseesi tai elämänkatsomukseesi (valitse näistä siis vain yksi).